maanantai 31. toukokuuta 2010

Jälkitreeni

Viikon alkajaisiksi käytiin taas ottamassa Humppakankaalla vähän metsäjälkeä. Tällä kertaa tein Roosalle itse jäljen, pituutta n.700m. Janalta lähti hyvin, eteni suoraan ja reagoi jälkeen kunnolla. Hetken tarkisti taaksepäin, mutta sitten päästiin oikeaan suuntaan. Ensimmäiseen keppiin saakka jäljestikin ihan hyvin. Sen jälkeen ei voikaan sitten enää jäljestämiseksi kutsua... Hyppelehti jäniksen tavoin sinne tänne ja oli ihan muualla, kun jäljellä. 2. keppi jäi nostamatta ja oltiin aika kaukana jäljeltä siinä vaiheessa, koska minäkään en sitä huomannut ja oli kuitenkin krepattu... 3. ja 4. löydettiin sattumalta, tosin koira ei ilmaissut vaan palautin sen niille huomattuani kepit. En tiedä onko hyvä vai huono, että palautan, mutta jotenkin on ne pakko saada huomioimaan. %. vetikin sitten taas täysin ohi ja haksahti pois jäljeltä muutenkin niin, että vein sen sitten pois koko jäljeltä... Että näin tällä kertaa, on varmaan pakko palata taas hetkeksi helpompaan maastoon kankaalle ja palauttaa tarkempi työskentely ja jossain määrin myös koiran itseluottamus.

Rimpen jälki oli aika lyhyt ja sisälsi kaksi kulmaa. Namia oli nyt vähemmän ja tyhjää selvästi enemmän. Täytyy sanoa, että Rimpe ajoi tänään erittäin hyvin! Pysyi jäljen päällä ja nenä maassa tyhjienkin paikkojen yli. Oli myös kulmissa erittäin tarkkaavainen. Jotain on siis ehkä loksahtanut paikoilleen. Ainakin toivomme niin. Harjoiteltiin myös ohitustilannetta BH-koetta silmälläpitäen. Tässä en kyllä odottanutkaan olevan mitään ongelmia.

Kun jäljet vanhenivat, otettiin välissä pikkuruutu. Roosan ensimmäinen yritys meni osittain pieleen Rimpen luistettua autosta pois ja juostua paikalle.. Ei hyvä... No kolme kertaa nostettiin esine, ensimmäinen oli aika säätämistä ja ilmaisi kaikkea muuta paitsi esinettä. Kaksi seuraavaa onnistuivat sitten paremmin. Tämäkin vaatii treeniä ja sitäkautta varmuutta, periaate on kyllä ihan hyvin hanskassa.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Lyhyet tottikset

Kävin illalla ottamassa nopeasti tottista Hämeenkyrössä. Roosan kanssa tein perusseuraamista, joka oli todella karmeaa... Poikitti ja ja painoi ja teki kaikkea mahdollista. Palasin siis kiltisti neliölle vähän väliä ja palauttelin sitä siinä paremmaksi. Loppua kohden paranikin. Lisäksi otin kaikki noudot tutulla kaavalla, eli ensin pelkkä kontaktista palkkaus ja toisella kierroksella vasta nouto. Oli ihan normaalit Roosan noudot, puri vähän kapulaa, mutta ei muuta huomautettavaa. Sivulle siirtymiset noutojen jälkeen olivat todella komeat, millähän sitä saisi samanlaiset muihinkin liikkeisiin... Viimeisenä sitten taas eteenmenoa, jossa on nyt ongelmana maahanmenon ennakointi. AARGHH!!! No otettiin sitten niin, että vein pallon valmiiksi ja pari kertaa sen jälkeen siten, että heitin pallon takaa koiran eteen riittävästi edettyään. Tämän kanssa painimista saadaan siis jatkaa, vuosi sitten oli muistaakseni sama ongelma. Sen siitä saa kun harjoittelee liikettä vain PK-kisakaudella.

Rimpen kanssa yritin saada aikaiseksi vain hyvää fiilistä. Tehtiin ensin liikkeestä istumista ja palkkasin mahdollisimman nopeasti oikean suorituksen jälkeen. Lopuksi tein ihan kisanomaisenkin suorituksen. Eipä siinä mitään kummallista, suoriutui ihan hyvin. Sitten seuraamista ja nyt pyrin pitämään seuraamisen aktiivisena ja koiran vireen hyvänä ja mielestäni onnistuin siinä. Seuraaminen oli ainakin selvästi parempaa, kuin keskiviikkona. Tämän jälkeen tehtiin liikkeestä maahanmenoja, joissa tarvitsi muutamia kertoja kaksi käskyä, muuten oli ok. Viimeisenä otin pari tokohyppyä, joissa ei ollut ongelmaa.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Keskiviikon jutut..

Oltiin ennen kentälle menoa ottamassa vähän jotain maastossa. Roosalle Maritta teki keppijanan, tarkoituksena vain vahvistaa ilmaisua. Keppejä oli yhteensä 10 ja parin kohdalla jouduin taas huomauttamaan. Muuten teki aika tarkkaa työtä, ei ajanut niin vauhdilla mitä normaalisti. Lähetin makuulta, täytyy yrittää nyt jos lähtisi rauhallisemmin näin. Rimpelle tein samantyyppisen laatikkojäljen mitä eilen. Nyt oli 2 kulmaa ja hiven enemmän pituutta, mutta namia edelleen samat määrät. Ajoi ihan ok, välillä hieman hääräten, mutta pääasiassa hyvin nenä maassa ja jäljen päällä. Epäilen vain vahvasti, että ei edelleenkään tiedä mitä tekee, jos nameja jättää pois...

Kentällä tein Roosalle ruudun ja vein pallon valmiiksi eteenmenopalkaksi. Aloitimme ruudulla ja toisella kerralla koira syöksyikin eteenmenopalkalleen... No pallo otettiin pois ja kerroin neidille, että ei ole ihan toivottua toimintaa... Ruudussa oli valmiina ruokapalkka ja tein useampia lähetyksiä putkeen. Lähetin ruutuun, pysäytin sinne ja kävin palkkaamassa. Toimi ihan hyvin näin. Sitten otin seuraamista ja vähän henkilöiden ympärillä pyörimistä, koska kyttäsi edelleen kauempana olevaa palloa. Kun oli parempi, lähetin eteen ja oli ok. Tämän jälkeen tein muutamia kaukoja takapalkalla. Otin istu-maahan-istu-maahan-seiso sarjavaihtoja parit. Yllättävän hyvin toimi. Viimeisenä tein eteenlähetyksen uudestaan, tällä kertaa ilman valmista palkkaa. Irtosi kunnolla vasta toisella käskyllä, mutta sitten oli ok ja pääsin laittamaan maahan.

Rimpen kanssa tein BH-kaavion. Koira oli aika vaisu. En luultavasti nostanut sitä riittävästi ja käskytin vähän turhan napakasti, mikä laski koiraa muutenkin. Seuraaminen, etenkin taluttimessa, oli erittäin huonoa lumputtelua ja pälyilyä eri suuntiin. Henkilöryhmässä ihmiset kiinnostivat enemmän, kuin seuraaminen. Taluttimetta seuratessa parani vähän, mutta ei ollut edelleenkään oma itsensä. Istuminen ei onnistunut vaan vaati uuden käskyn, samoin maahanmeno. Luoksetulossa tuli vinoon, muuten ok. Paikallaolo oli tänään erittäin hyvä, vähän katseli sinnetänne, mutta pysyi hyvin kuitenkin paikoillaan.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Metsäjälkeä...

Tänään sitten jatkettiin harjoituksia metsäjäljen parissa, jos se vaikka ennen syksyä tulisi siihen kuntoon että kehtaa taas mennä kokeeseen. Oltiin Humppakankaalla, koska tavoitteena on nyt treenata pidempää jälkeä jossain muualla kun tuossa helpolla kangasmetsäpohjalla. Jäljelle siis haettiin mahdollisimman vaihtelevaa maastoa; suota, ryteikköä ja hakkuuaukeata. Maritta teki Roosan jäljen, oli sellainen normilaatikko. Kepit oli ensimmäistä lukuunottamatta merkattu, joten koiran oli hankalampi juosta niistä ohitse ohjaajan huomaamatta. Janalta lähti aika huonosti, ensin näytti hyvältä mutta sitten kääntyi ja alkoi pörrätä... Ja sitä pörräämistä oli vähän koko jälki, edelleen positiivista on se, että nyt ajaa kuitenkin koko jäljen. Tosin ajaminen ei ole ihan parasta mahdollista katseltavaa. Ensimmäistä keppiä ei nostanut, kaikki muut kyllä. Parin kohdalla meinasi mennä ohitse ja näissä kylmästi huomautin, että jotain jäi... Näinhän ei voi kokeessa tehdä, mutta jos nyt treeneissä tehtäisiin niin, että kepit on nostettava. Harjoitukset siis jatkuvat edelleen. Jäljen vanhentuessa otin pudotetun ja pikkuruudun. Pikkuruutu oli aika jees, ensin lähti liian kovaa ja jouduin laittamaan uudestaan. Työskenteli kuitenkin mukavasti. Pudotetussa ei ensin irronnut riittävästi, mutta muistettuaan kuvion toimi hyvin.

Rimpelle tein lyhyehkön kulmajäljen, jossa oli pieniä tyhjiä pätkiä ja paljon ruokaa. Vaadin melko tarkkaa ajamista ja rauhoittumisen ennen lähtöä. Nenä pysyikin hyvin maassa ja koira jäljen päällä. Matkaa pitäisi nyt kasvattaa niin, että pidetään namit runsaina sielä jäljellä. Rimpen kanssa siirsin koetavoitteet suosilla syksyyn, koska näyttää siltä että sen jälkeä (eikä tottista) saa kuntoon ihan silmänräpäyksessä.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Puretusta...

Tänään oli vuorossa viikon puruosuus. Otin kyllä lisäksi vähän tottista molemmilla. Aloitin Roosan kanssa tottiksella tekemällä kiertämisharjoitusta. Ensin vein pallon pöntön taakse ja kierrätin niin ja kun tämä näytti olevan ok autoin vain kädellä palkaten selän taakse. Aika hyvin toimi ilman palloa pöntön takanakin. Sitten otin eteenmenon harjoittelua sekä ilman valmista palkkaa, että sen kanssa. Ensin pakotin irtaantumaan kunnolla ilman valmista palkkaa, tässä jouduin antamaan useamman käskyn. Halusin kuitenkin päästä laittamaan myös maahan eteenmenon jälkeen. Kun se toimi, tehtiin valmiiksi viedyn palkan kanssa vain kunnollinen irtaantuminen. Tämän jälkeen pari luoksetuloa toko-käskyllä ja takapalkalla. Ja vielä viimeisenä muutama kaukokäsky maasta seisomaan vaihdolla. Edisti useampaan otteeseen kaukoissa, joten palauttelin sitä sitten vain takaisin paikoilleen. Rimpen kanssa tein lähinnä seuraamista ja tähän saatiin ampumisharjoitus samaan sopivasti. Toiselle koiralle ammuttiin kentällä ja seurauttelin Rimpeä sitten siinä myös sen aikaa. Yhtään ei reagoinut laukauksiin. Lisäksi tein muutamia eteentuloharjoituksia sekä luoksetuloa lyhyeltä matkalta.

Puruissa sitten jatkettiin molempien kanssa samalla linjalla. Roosalla otettiin ensin yksi saalispuru ja sen jälkeen vietiin piilolle, missä apuohjaajan kanssa haettiin oikeaa haukkumispaikkaa ja hallintaa. Muutaman kerran tökkäsi liian pitkälle, kun annettiin mennä vapaammin, mutta pääasiallisesti koira oli taas parempaan suuntaan. Malttoi haukkua istuen ja pitikin taas muutaman purun jälkeen hyvin hihaa. Sitten otettiin pitkää liikettä, johon täytyy keksiä jotain kikkakolmosta nyt, koska tulee niin alta kiinni. Viimeisenä pako, joka oli ok. Rimpen kanssa tehtiin pelkästään saalispuruja tyynyllä. Saalisti erittäin hyvin ja puri kunnolla. Pari kertaa sai vajaan otteen, mutta korjasi hyvin. Viimeisenä tehtiin pari paon tyyppistä harjoitusta ja näissäkään ei ollut mitään moittimista. Yritän saada jotain kuvia joskus lisättyä näistä treeneistä, kunhan saan niitä..

lauantai 22. toukokuuta 2010

Keskeytys jälkikokeessa ja muuta säätöä

Käytiin tänään kokeilemassa kakkosen jälkeä Parkanossa. Itsellä jotenkin huono fiilis edellisten treenien pohjalta ja varmaan se jonkin verran heijastui koiraan. Jana oli aikamoista ryteikköä ja jälki lähti sen vuoksi aika alkupäästä. Otti ensin takajäljen, mutta janalle paluun jälkeen erittäin hyvin lähti jäljestämään oikeaan suuntaan. Jälki oli osittain suolla sisältäen pursua paljon, sekä ojien ylityksiä useamman. Loppuosa oli sitten ihan normimaastoa. Keppejä nousi yhteensä 4, joissa oli kutonen mukana. Tässä vaiheessa oli siis vielä mahdollisuus tulokseen. Esineruutuun lähetettäessä alkoivat sitten ongelmat. Koira ei meinannut lähteä millään, eteni aina pienen matkan ja palasi takaisin. Pahinta oli, että näin koko ajan missä esine on... Sitten meni esineelle, otti sen suuhunsa ja räkäisi takaisin. Seuraavalla yrityksellä toi, mutta ei tämän jälkeen enää lähtenyt ruutuun. Tässä vaiheessa totesin, että kiitos meille riittää ja keskeytin. Oli mielestäni ihan pelkkää keskisormen näyttämistä Roosan puolelta tuo toiminta, koska toimii ruudussa pääpiirteittäin kuitenkin hyvin. Ruudulta tultaessa käveltiin sitten vielä kyyn päältä. Tiellä oli n.20cm pitkä kyy, jonka tajusin siinä vaiheessa kun oli menossa koiran etujalkojen väliin. Nostin Roosan pannasta ylös ja vedin sivuun, eli ilmeisesti ei ehtinyt pistää. Ainakaan mitään oireita ei tullut...

Kotona käytiin uittamassa veneen perässä. Ehti tosin lutata rantavedessä jo sen aikaa kun venettä käännettiin, joten oli taas juonut n.10l vettä... Ui kyllä erittäin hyvin sitten, kun joutui veneen tahdissa uimaan ja oltiin syvässä vedessä. Täytyisi päästä tänä kesänä tekemään tätä kyllä enemmän, koska olisi niin hyvä liikuntamuoto. Rimpekin laitettiin veneestä uimaan ja oli oikein liivit päällä. Rimpelle tämä aiheutti tosin valtavan paniikin...Uimatyyli oli vielä huonompi kun Roosalla. No ehkä sitä saadaan hiottua..

torstai 20. toukokuuta 2010

Vieraalla maalla

Käytiin ottamassa Parkanossa vähän vieraskenttätreeniä ja näyttämässä Roosalle kenttää lauantain koetta ajatellen. Tosin nyt kun tietää tuloksen niin olisi voinut jättää vaikka käymättä. Roosa oli iltapäivällä syönyt jotain pihalla ja oli vähän turvoksissa ja siitä johtuen -ilmeisesti- normaalia vaisumpi. Otin vähän seuraamista, joka ei ollut mitenkään erityistä mihinkään suuntaan. Katseli aika paljon muualle, eikä pitänyt kunnolla kontaktia. Tämän sain kuitenkin paranemaan. Jättöliikkeet tein kertaalleen ja ne nyt olivat ihan kohtuulliset. Luoksetulon jälkeen pitäisi tulla paremmin sivulle. Eteenlähetystä jouduin ottamaan taas useamman kerran ennenkuin sain onnistumaan. Lopulta tein niin, että kävin itse sielä mihin saakka pitää juosta ja koskin maata. Tämän jälkeen irtosi ja parilla käskyllä sain maahankin. Noudot olivat ok, tein ensin kontaktipalkkauksen ja sitten otin esteet. Tottispuoli oli siis epämääräistä häröilyä.

Rimpen kanssa tein seuraamista ja toimi ihan hyvin. Rimpe tuntuu toimivan vieraammassakin paikassa ihan kivasti. Lisäksi tein liikkeestä maahanmenoja muutaman ja otin näistä luoksetulot. Palkkasin edestä, koska eilen oli siinä ongelmia. Tänään toimi tämäkin ihan hyvin, resetoituminen oli ilmeisesti väliaikasta.

Lopuksi otettiin sitten esineruutu. Nostin Roosalla 3 esinettä. Kaksi ensimmäistä nousi kohtuullisen helposti, mutta viimeinen tuotti sitten ongelmia. Viimeinen esine oli pesusieni suopursujen keskellä ja Roosaa inhotti se erittäin paljon. Jouduin viemään ihan viereen ennenkuin nousi. Rimpellä otin vain yhden ja pienen ympäriinsä juoksentelun jälkeen törmäsi siihen. 3 lähetystä yhteensä vaati ennekuin esine tuli. Mutta pikkuhiljaa alkaa hommaa hiffata.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Tottistelua

Käytiin ennen kentälle menoa vähän uittamassa koiria. Roosa meni tuttuun tapaansa hyvinkin ripeästi veteen ja pysyi sielä, mutta Rimpe ei uskaltautunut kuin vähän varpaita kastamaan.. :)

Kentällä aloitin Roosan kanssa noudoilla, jotka otin kaikki putkeen ja palkkasin aina kontaktista. Sitten vuorossa eteenmeno, jossa irtosi taas erittäin hyvin, mutta ei mennyt maahan. Useampaan kertaan yritin ja sitten ei enää edes irronnut kunnolla.. Että on onnistuttu tyrimään tämäkin liike. Jonkinlaisen lähetyksen sain aikaiseksi lopulta. Tämän jälkeen otin vielä yhden seisomisen, joka oli ok. Tein vielä toisen setin, kun meni ensimmäinen vähän persiilleen. Otin sitten vähän kiertämistreeniä, joka onnistui ihan hyvin. Tämän jälkeen muutaman askeleen seuraamista ja taas yhden seisomaan jäämisen, näissä ei ollut mitään valittamista.

Rimpen kanssa aloitin paikallaololla. Tänään pysyi kiltisti häiriöistä huolimatta. Jatkettiin kaaviolla, johon otettiin tuomarille esittäytyminenkin mukaan. Seuraaminen oli ok, samoin istuminen. Meni maahan hyvin, mutta ennakoi luoksetulon. Tämä otettiin siis uusiksi. Jatkettiin treeniä noudoilla. Tasamaanoudossa lähti huitelemaan kapulan kanssa ja luovutus oli ihan mitä sattuu. Jouduttiin hiomaan pitkän aikaa, enkä siltikään saanut oikein toimivaksi. Lopuksi laitettiin vielä patukan avulla yli metrisestä esteestä muutaman kerran. Hyppytyyli ei ollut ihan sitä mitä haettiin, mutta eiköhän se siitä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Pari päivää...

Eilen jäi päivittämättä, mutta laitetaan nekin touhut tähän... Otin aamusella vähän tottista kotipihassa molemmilla. Roosalla tein tokon liikkeistä ruutua ja kaukokäskyjä. Ruutua treenattiin ihan vain lähetyksillä; vein pallon ruutuun ja laitoin koiran menemään pitkältä matkalta perässä... En oikein tiedä mikä olisi kannattava metodi tähän, ajattelin nyt yrittää saman tyyppistä ratkaisua kun eteenmenossa. Ensin nyt siis irtaantuminen kohti ruutua varmaksi. Lienee myös syytä laittaa vahvemmat nauhat reunoille, jos vaikka hahmottaisi paremmin. Kaukoissa otin istu-seiso vaihtoa. Tässä ei ole juurikaan ongelmia, lievää edistämistä oli havaittavissa välillä. Jätin siitä palkkaamatta ja palautin vain oikealle paikalle. Rimpen kanssa tein seuraamista ja nopeita käännöksiä. Lisäksi tehtiin käännöksiä paikoillaan pysyen ja nämä sisälsivät siis myös täyskäännöksiä. Yritän varmistella sille tämän asian vähän paremmaksi pikkuhiljaa. Täyskäännös on selvästi vaikein, muut menevät kohtuullisesti. Sitten otettiin vielä liikkeestä istumista, jossa palkkasin heti istumisesta. Pari kertaa lipsahti seisomiseksi, mutta muuten meni hyvin.
Tänään palattiin sitten Humppakankaalle jäljestyksen pariin, jossa viimeksi oli ongelmia. Tein Roosalle 750m pitkän jäljen vaihtelevalla pohjalla ja se sisälsi 3 kulmaa. Lähti janalta erittäin hyvin ja suoraan, tarkisti vähän matkaa taaksepäin ja lähti sitten hyvin ajamaan. Ajoi ensimmäisen suoran hyvin ja nosti kepin. Sitten toisella suoralla oli vielä jäljen päällä mutta 2 seuraavaa keppiä jäivät metsään... Siellä takasuoralla ja etenkin 2:n kulman jälkeen oli suopursua jonkin verran ja se hämäsi taas selvästi työskentelyä. Teki samanlaisen kiemuran kun lauantaina ja lähti ajamaan takajälkeä. Vähän aikaa katsoin mitä tekee ja kun oli menossa hyvää vauhtia takaisinpäin, käänsin koiran kylmästi ja kerroin suunnan olevan väärä. Tämän jälkeen ajoi loppuun ihan hyvin ja nosti kepitkin. Tarvitaan siis lisää varmuutta erilaisiin pohjiin... Jäljen vanhentuessa otin Roosalla pikkuruudun ja pudotetun esineen. Pudotettu oli ensin 50m ja sitten 70m matkalta. Kummassakaan ei ollut ongelmia. Pikkuruudussa joutui ensin tonkimaan aika paljon ennen kun homma alkoi pelittämään. Toisella kerralla nosti esineen jo nopeammin. Ilmaisu oli ainoa, johon en ollut tyytyväinen, koska otti ensin suuhun ja sitten heitti maahan ja meni viereen makaamaan. Tuo suuhun ottaminen pitäisi nyt siis saada pois...

Rimpen jälki oli erittäin helppo, lähes joka askeleella makkaraa. Muutamia tyhjiä oli aina välissä. Päätin ottaa Rimpellä nyt hetken pelkästään helppoa jälkeä, koska on selvästi epävarma siinä. Ollaan sitten vaikka menemättä kokeeseen tänä kesänä, mutta yritetään edes tehdä pohjat kuntoon. Jäljesti kyllä nyt ihan hyvin ja jäljen päällä, kun oli taas makkarat mukana. Jäljen lopussa oli keppi, josta palkkasin kissanruualla.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Purutreenit ja jotain muutakin...

Tänään oli Hämeenkyrössä tarjolla taas purutreenit. Tomi otti Roosalla kaksi settiä melko samalla kuviolla kun viimeksi. Aloitettiin siis ihan saalispurulla ja sillä että koira saadaan hiljaiseksi ja pikkuhiljaa rauhottumaan tilanteessa. Näitä tehtiin pari kappaletta niin, että koira ihan vaan siis saalisti hihaa ja palkattiin siitä purulla. Tästä siirryttiin piilolle, jossa otettiin haukkumine ja sen jälkeen palkka purulla. Tuomas toimi tässä apuohjaajana ja antoi tarvittaessa pienen pakotteen toisesta liinasta, jotta koira saatiin pysymään riittävän kaukana maalimiehestä. Roosa myös rauhotettiin maahan irrotuksen jälkeen joka kerta. Tämä tuntui toimivan erittäin hyvin, koira rauhottui vahtimaan maassa saalistaan ja purun jälkeen alkoi pitämään hihaa rauhassa. Myös irrotukset paranivat. Lopuksi otettiin pitkää liikettä, tosin vielä melko lyhyeltä matkalta. Ensimmäisellä kerralla ei hypännyt kunnolla, vaan tuli alta kiinni. Hihaa nostettiin korkeammalle ja tämä auttoi saamaan hyppyjä paremmaksi. Molemmat setit otettiin siis tällä samalla kuviolla.

Myös Rimpe pääsi puremaan tänään. Nyt Tuomas siirtyi maalimiehen pöksyihin ja otettiin Rimpellä tyynyyn. Tämä oli sille nyt ensimmäinen kerta viime syksyn jälkeen ja toimi ihan kivasti. Tätäkin on tietyssä mielessä Rimpellä helppo treenata, koska se ei ole niin kiihkeä kun Roosa. Nyt otettiin ihan vain saalispuruja, maalimies antoi tyynyllä saalisärsykkeitä ja palkattiin purulla. Näitä toistettiin muutamia ja sitten otettiin pari pakoa. Helppoa ja simppeliä, koira toimi mainiosti. Tätäkin otettiin kaksi settiä.

Eilen käytiin ottamassa metsässä jäljet, jotka sujuivat huonosti molemmilla. Kumpikaan ei oikein pysynyt jäljellä, jopa Roosan kanssa tulin kesken kaiken pois metsästä. Lisäksi tehtiin joitain rullan tuonteja, jotta alkaisi tuoda rullan lähemmäksi. Nyt mälvää sitä suussaan sen verran, että saattaa pudottaa liian aikaisin.

Tänään seurasimme myös loistavaa näytettä siitä mitä tapahtuu, kun koira ei ehdi ajatella mitä tekee. Molemmat koirat olivat vapaana mummun pihassa ollessamme siellä käymässä. Piha on aidattu verkkoaidalla. Naapurin pihassa juoksi pieni koira omalle puolelleen aitaa ja Rimpe lähti säntäämään sen perään. Täysin mitään havainnoimatta juoksi tämä vappupallo täysillä päin aitaa, kimmoten siitä ilmalennolla takaisin pihan puolelle... Että näin.. Sen jälkeen kyllä sitten huomasi aidan olemassaolon... Onneksi on tullut hankittua Rimpeä varten pelastusliivit, jos vaikka käyttäytyminen vedessä on samaa luokkaa.. :)

perjantai 14. toukokuuta 2010

Roosa HK1

Eilen oltiin Roosan kanssa hakukokeessa Kyröskoskella ja saatiin tulos! Kokeen kulku meni niin, että voittajaluokka lähti maastoon ja alokkaat sekä avoimet jäivät tottikseen. Meillä oli parina pitkäkarvainen collie, joka oli ollut samassa parissa myös Ulvilassa viime syksynä. Parilla toistuivat samat ongelmat, kuin silloinkin ja lähti haahuilemaan jo esittelyssä tullen Roosan luo... No tästä selvittiin ja aloitimme liikkeillä. Ampumisen aikaan pari syöksyi kentältä pois ja Roosa rupesi tekemään jotain kunniakierrosta ympärilläni. Karjaisin kerran vähän ronskimmin ja tämän jälkeen seuraaminen parani. Jättöliikkeet olivat hieman hitaat ja luoksetulon jälkeen olisi saanut tulla paremmin sivulle. Noudot olivat kokonaisuudessaan hyvät. Eteenlähetyksessä ei mennyt maahan kunnolla ja paikallaolo oli ok. Tottiksen yhteispisteet olivat huikeat 87, vaikka itse olisin ollut hieman kriittisempi... Tottiksen tuomari otti myös esineruudun ja tässä ei ollut meillä mitään sanottavaa. Koira nosti toisella lähetyksellä esineen, jonka oli kyllä merkannut jo ensimmäisellä ohi juoksulla... Pisteet olivat täydet 30. Henkilöhaun otti sitten eri tuomari. Lähetin ensimmäiseksi oikeaan etukulmaan, josta nosti maalimiehen. Ilmaisu ja näyttö olivat ok, tosin sotkin liinan matkalla. Vasemmassa etukulmassa ei ollut ukkoa, siihen tuli siis tyhjä samoin kuin toinen pisto oikealle. Tämän jälkeen aikomuksena oli lähettää vasemmalle kallion päälle, mutta koira oli niin vahvasti lähdössä uudestaan oikeaan, että laitoin menemään sinne. Nosti maalimiehen 100 metrin kohdalta piilosta. Viimeiseksi päästiin sitten sinne kallion päälle, jossa oli mies umpipiilossa. Myöskään tässä ei ollut mitään ongelmia. Tästä tuloksena oli pisteet 168. Maaston pisteet olivat siis mahtavat 198. Kokonaistulos oli tottis 87, maasto 198 yhteensä 285 eli ykköstulos ja luokkavoitto! Olen tyytyväinen. :)

Tänään otin pellolla keppijanat molemmilla koirilla. Rimpellä oli 7 keppiä ja tätä ei ole sen kanssa koskaan tehty. Yritin siis saada vain tajuamaan, että keppiin törmätessä pitää mennä maahan... Ihan ei tainnut mennä vielä jakeluun saakka.. Roosa työskenteli aika hyvin ja nosti kaikki kepit. Myöskin nenä pysyi yllättävästi maassa kiinni. Lämpimämpi ilma saattaa sopia sille paremmin, toimii hieman laskevasti.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Lähinnä metsäilyä...

Käytiin ottamassa pienet maastotreenit ennen kentälle menoa. Roosalle tein taas kaksi lyhyttä jälkeä, tavoitteena vahvistaa janalta lähtöä ja tarkentaa keppien nostoa (5kpl/jälki). Jäljet lähtivät 15 ja 20m etäisyyksiltä ja molemmissa oli yksi kulma. Ensimmäisellä juoksi jäljen yli turhan kovaa, mutta ajoi ihan hyvin. Jätti nostamatta 2 keppiä, jotka poimin itse. Toisella janalla nappasi jäljen erittäin hyvin ja ajoi tarkasti jäljen päällä. 2 ensimmäistä keppiä jäi nostamatta, mutta loput ilmaisi hyvin. Erityisen tyytyväinen olen tarkkuuteen tällä jäljellä. Rimpen jälki oli hankalampi, mitä sillä on koskaan ollut. Jana ei ollut kovin pitkä, ainoastaan muutaman metrin. Jäljen pituutta en mitannut, ehkä 150-200m ja se sisälsi 2 kulmaa. Alku ja kulmat oli vahvistettu makkaralla ja siellä täällä säännöllisin välein oli muutenkin makkaraa. Haahuilua oli edelleen ilmassa, mutta teki aktiivisesti töitä koko ajan. Rimpe pysyy kyllä jäljen tuntumassa melko hyvin, mutta tarvitsee vielä varmuutta. Lopussa oli keppi ja palkkarasia sen alla.

Jälkien vanhentuessa otettiin sitten taas esineruutua. Rimpe oli vuorossa ensin ja tapansa mukaan juoksenteli jonkin verran turhia kierroksia. Kaksi kertaa selvästi merkkasi hajun, mutta ei malttanut selvittää loppuun saakka. Lopulta nosti ja toikin hyvin. Palkkautui paremmin esineellä leikkimisestä tänään. Jätin yhteen esineeseen, saatiin ainakin hyvä mieli molemmille. Roosa oli vuorossa viimeisenä ja esineruudussa oli yhteensä 4 esinettä odottamassa. Täytyy sanoa, että en muista milloin olisin nähnyt roosalta näin vahvan esineruudun. Pistoja yhteensä 5 ja kaikki esineet löytyivät. 3 ensimmäistä tulivat kertaheitolla jokainen ja viimeinen vaati 2 pistoa. Työskentely näytti kaikinpuolin hyvältä, merkkasi hajun selkeästi ja vei etsinnän loppuun asti.

Kentällä otin Roosalla noudot niin, että palkkasin vain kontaktista. Lisäksi sitten eteenmeno, jonka palkaksi olin etukäteen vienyt pallon. Siinä oli sitten tottiksen valmistelu koetta varten...

maanantai 10. toukokuuta 2010

Viimeistelevä hakutreeni

Käytiin ottamassa hakua Vesajärven hakualueella. Roosan kanssa on tarkoitus mennä torstaina kokeeseen yrittämään tulosta, joten tämä oli vähän tälläinen viimeistelyharjoitus... Vastoin kaikkia tapojani otin ensimmäiseen etukulmaan tyhjän. Tämä siksi, että halusin nähdä miten reagoi, kun tutussa paikassa ei olekaan miestä. Teki hyvän pitkän piston ja palasi nätisti, ei mitään ongelmia siis. Lähetin samantien kakkoselle, jossa oli normaali ilmaisu rullalla ja menin koiran kanssa näytölle, jonka jälkeen palkkaus. Kakkonen oli avopiilo. Kolmonen oli samanlainen, tosin se ukko ei ollut missään piilossa, mutta syvällä takarajalla saakka. Hyvin nappasi ja ilmaisi tämänkin. Nelonen oli umpipiilo kallion päällä. Pyöri todella pitkään piilon ympärillä ja oli tunkenut nenänkin ovesta sisään ennenkuin lähti ilmaisemaan. Ilmaisi ja näytti kyllä sitten hyvin. Viimeinen ukko oli taas avopiilossa ja tässä oli suorapalkka. Toimi kyllä kaikenkaikkiaan erittäin hyvin täytyy vain toivoa, että torstainakin toimii samalla tavalla. Näistä kun ei koskaan tiedä... :)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tottiksen tynkää...

Käytiin iltasella ottamassa pikku tottistelut Hämeenkyrössä ja taas tein vain Rimpen kanssa. Aloitettiin seuraamisella samaan tyyliin, kun viimeksikin. Aika lyhyttä pätkää siis seurautin ja kieputtelin paljon kulmia ja kaarroksia molempiin suuntiin. Yritämme edelleen saada varmuutta käännöksiin. Siinä sivussa otin muutamia nopeita sivulletuloja ja palkkasin niistä. Tästä jatkettiin sitten taas liikkeestä istumiseen. Nyt jatkoin kävellen koiran luota pois ja pysyi hyvin istumassa joka kerta. Muutaman kerran tuli oikosulku mitä oltiin tekemässä, mutta pääasiassa toimi ihan hyvin. Sitten henkilöryhmään, jossa oli ensimmäiseksi menossa tervehtimään Marittaa.. Annoin hihnasta pakotteen ja tämän jälkeen toimi siten miten pitääkin. Marju tuli kentälle suorittamaan liikkeitä ja laitoin Rimpen paikallaoloon. Paikallaolo oli tarkoituksella aika pitkä ja lopussa tein vähän kevätjuhlaliikkeitä katsoen miten koira reagoi. Ja lähtihän se paikoiltaan. Kävin palauttamassa toruen takaisin ja jatkoin liikehtimistä kunnes pysyi niiden ajan paikallaan. Viiimeisenä otin sitten vielä A-esteen muutaman kerran edestakaisin kahden patukan avustuksella.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Lauantain ja vähän perjantainkin touhuja

Tänään oltiin Vaivialla, jossa Roosan kanssa otettiin puruja uuden maalimiehen kanssa. Hämeenkyröön on siis tulossa nyt jonkinlainen IPO-ryhmä, jossa tulen ainakin jossain määrin purettamaan jatkossa. Otettiin muutamia saalispuruja ja pari haukkumista piilolla, sekä palkkaus siitä. Roosa oli erittäin härski, oikeastaan pahempi mitä on ollut vähään aikaan. Hallinta ei siis pelannut taas kunnolla. Seuraavalla kerralla otetaankin sitten lähinnä hallintaharjoituksia.

Rimpen kanssa otin vähän tottista aloittaen seuraamisella. Tehtiin lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Käännöksiä tehtiin myös paikalla pysyen ja otin mukaan myös peruutuksen. Tavoitteena oli siis saada takapäätä toimimaan kunnolla. Oli aika hyvä kaikin puolin. Tämän jälkeen sitten vähän liikkeestä istumista ensin niin, että pysähdyin ja annoin reilun avun ja palkkasin heti. Tämä toimi aika hyvin, joten jatkoin kävelemällä eteenpäin. Saatiin näitäkin pari ihan onnistunutta. Viimeisenä otin noutoa ensimmäistä kertaa vieraalla kapulalla. Vaadin myös istumaan sivulla kunnes kapula on maassa. Jonkin verran harrasti sitä että tuodessa sylkäisi kapulan liian aikaisin suusta pois. Näistä jätin vain palkkaamatta ja teki lopuksi ihan hyviäkin noutoja.

Eilen ajoin peltojälkeä molemmilla ihan puhtaalla mullalla. Kummallakin oli namia lähes joka askeleella. Pysyivät hyvin jäljen päällä ja itseasiassa ajoivat paremmin mitä odotin.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

BH-tason tarkastus

Rimpen kanssa kävin ottamassa vähän tottista. Roosallahan ei voi juoksun takia kentälle juuri nyt mennä. Otettiin sitten koko BH-kaavio Marittan ollessa toisena koirakkona. Seuraamiset olivat ihan hyviä, vapaana seuraaminen parempaa. Kulmia ja täyskäännöksiä täytyy vielä hioa ja saada tiiviimmäksi. Henkilöryhmässä ihmiset kiinnostivat vähän turhan paljon. Jättöliikkeissä istumisesta teki omatoimisesti luoksetulon. No tätä ei ole kyllä näin juurikaan sillä otettu... Toisella kerralla onnistui jo paremmin. Maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, luoksetulo meni hyvin. Paikallaolo sujui kohtuullisesti. Nousi kerran Marittan ottaessa luoksetulon, mutta ei lähtenyt mihinkään. Kävin laittamassa takaisin ja siitä pysyi sitten loppuun. Pikku tauon jälkeen otin sitten vielä A-estettä edestakaisin. Heitin patukan ja kiivetytin yli, sitten toisen patukan avulla ohjasin takaisin. Sujui aika hyvin näin, este nyt oli tietysti matala versio vielä, mutta en usko että tässä tulee ongelmia..

tiistai 4. toukokuuta 2010

Ei kovin hyvää settiä...

Tänään oltiin ottamassa metsäjäljet Hämeenkyrössä. Roosalle tein vain pari janaa, joista ensimmäisen nappasi ihan hyvin, mutta jäi syömään jotain jäljeltä. Nosti kyllä kepin. Toisen janan teki oikeastaan vielä paremmin, mutta veti kulmasta yli ja keppiä saatiin sitten etsiskellä vähän avustettuna. Ei siis mennyt ihan putkeen. Rimpen jälki oli lyhyellä janalla varustettu ja nyt vähän pidempi, mitä on ollut. Alku oli haahuilua ja paransi vähän loppua kohti. Namia oli kyllä siroteltu jäljelle, mutta eipä tuo juuri malttanut syödä. Aika hutiloimista oli koko ajaminen. Ennen jälkiä otettiin esineruutu. Rimpe nosti yhden esineen omatoimisesti ja vähän sattuman kaupalla ja toisen sitten näytettynä. Lisäksi pissasi ruutuun ja oli muutenkin ei niin hyvä. Roosa nosti kolme esinettä, kulmista kohtuullisesti ja viimeisen vaikeammin nuuskittuaan ensin pissakohtaa turhankin antaumuksella. Ruututyöskentely saisi olla molemmilla parempaa.

Eilen otettiin peltojälkeä, joka meni molemmilla vähän pipariksi. Rimpe ajoi haahuillen sinne ja tänne vähän samaan tyyliin, kun tänään. Roosa ei ajanut käytännössä ollenkaan, pissaili vain jäljelle. Roosaan ilmeisesti vaikuttaa se, että juoksussa on nyt parhaat päivät menossa. Luultavasti asia on pakko hyväksyä, vaikka en siitä pidäkään.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Päivän touhuilut

Roosan kanssa oli tänään ohjelmassa puruja. Tehtiin samalla tavoin, kun viimeksi eli otettiin koekuviota. Lähetin piilolle käskyllä "kierrä" siellä haukkuminen ja siirtyminen sivulle. Maalimies siirtyi sivuun ja koira maahan. Tästä sitten pako ja kiinni käyminen sekä irrotus. Viimeisenä rohkeuskoe hieman pidemmältä matkalta, kun viimeksi. Otettiin koko homma taas kolmeen kertaan. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, varastelukin oli huomattavasti vähäisempää nyt. Ainoa ongelma oli tuuli, joka meinasi viedä piilon mennessään...

Tämän jälkeen Minna oli lupautunut vähän ottamaan pose-kuvia koirista. olin kentällä hyvissä ajoin joten tein Rimpellä vähän seuraamista. Kuivalla kaikki oli hyvin, mutta märkään ei halunnut istua... Muuten seuraaminen oli aika jees, tehtiin paljon kulmia molempiin suuntiin, sekä sivulle siirtymisiä. Tästä sitten tosiaan jatkettiin soramontulle ottamaan kuvia... Toivottavasti tuli hyviä. Minnan ottama on kuva myös otsikon takana.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Jälkeä metässä...

Vapun kunniaksi käytiin ajamassa Pinsiössä jäljet Outin ja Antin kanssa. Outi teki Roosalle ja itse tein Ripalle. Ihan parhaalla mahdollisella tavalla ei mennyt kummankaan jälki. Roosa nosti ainoastaan 4 keppiä ja otti janalla takajäljen. Muutenkin oli jos jonkinlaista pörhellystä koko jäljen ajan, eikä meno ollut yhtään niin vakuuttavaa kuin yleensä. Täytyy siis ottaa janatreeniä, keppitreeniä ja vierasjälkeä... Ripan jälki oli liian lyhyt ja en itse pysynyt selvillä missä se menee... Yritin siis ohjata koiraa harhaan siinä vaiheessa, kun se alkoi pyöriä. Lopulta koira olisi tiennyt missä jälki menee, mutta ohjaaja vähän tyri homman. No tänään meni näin, seuraavalla kerralla toivottavasti paremmin.

Jälkien vanhetessa otimme esineruutua. Tämä jäi Ripeltä väliin ja ainoastaan Roosa pääsi töihin. Ensimmäinen esine nousi hyvin, mutta toiset eivät meinanneet tulla millään. Varsinkin viimeinen oli sellainen, jonka kanssa takuttiin kauan. Haisteli kaikenlaista muuta ja söi maasta jotain, en tiedä mitä ja teki kaikkea muuta kun töitä. Tämän tietysti voisi laittaa juoksun piikkiin, mutta olen kyllä sitä mieltä, että koiran on toimittava juoksusta huolimatta. Treenit siis jatkuvat.. :)