torstai 27. tammikuuta 2011

Kaikenlaista...

Vähän päivittelyt jääneet viimeaikoina toissijaiseen asemaan, mutta nyt olisi jonkinlainen referaatti tulossa lähiajan tapahtumista. 22.1. oltiin Rimpen kanssa Turussa näyttelyssä, luokkana AVO ja tuomarina Philip Greenway Isosta-Britanniasta. Arvostelu oli seuraavanlainen; "hyvä niska, ylälinja. Riittävät kulmaukset, luusto ja jalat. Erittäin hyvä pää. Liikkuu huonosti." Tuloksena oli sitten EH. Ja myöntää täytyy, että koira ei kyllä kehässä liikkunut kovinkaan kummoisesti. Muuten oli Rimpellä paras kehäkerta mitä on ollut.

Sunnuntaina palattiin sitten treenien pariin. Rimpe teki luoksetulon pysäytystä takapalkalla, ensimmäinen näistä oli liian hidas ja palkka jäi saamatta.Muut olivatkin sitten ihan hyviä. Lisäksi liikkeestä maahanmenoja, jotka olivat jo melko nopeita, mutta osassa kyynerpäät jäivät ylös. Näistä ei siis palkkaa tietenkään tullut. Roosa harjoitteli lähinnä patoamista ja ihan lyhyitä seuraamispätkiä.

Tiistaina jatkettiin samalla ohjelmalla. Rimpen kanssa keskityin nyt seuraamisessa käden asentoon ja miten kestää siitä aiheutuvaa häiriötä. Lisäksi suurempi ihmismäärä teki asiaan lisähaastetta. Pikkuhiljaa alkaa parantua tässäkin. Liikkeestä seisomisissa ei ollut mitään huomautettavaa, teki kaikinpuolin ne hyvin. Nouto olikin sitten viimeisenä ja toimi aivan mielettömän hyvin! Ei potkimista, eikä kapulan puremista. nyt vaan toivotaan, että on oikeasti mennyt perille saakka ja noudosta saataisiin kunnolla toimiva.

Tänään torstaina jatkoin Rimpen kanssa seuraamisessa tuota käden paikan hakemista. Nyt tein ihan liikkeessäkin tätä ja oli ok. Lisäksi otettiin luoksetulon pysäytys pari kertaa takapalkalla ilman ongelmia. Sekä kaukokäskyihin rupesin hakemaan lisää varmuutta tulemalla itse takaisin lähelle ja palkkaamalla joka kerta namilla. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa ihan hyvältä. Roosa teki tänään seuraamista vähän pidemmin ja patukan avulla maahanmenoja.

torstai 20. tammikuuta 2011

Parin päivän tottistelut

Keskiviikkona alettiin opettamaan Rimpelle noutoa patoamisen kautta. Tässä siis ensin annetaan palkkasana heti koiran koskiessa kapulaan, tarkoituksena saada se tuomaan purematta kapulaa. palkkaus tapahtuu sitten normaalisti pallolla. Aika hyvin lähti toimimaan tämän kanssa. Tänään sitten jatkettiin samalla aiheella, nyt ongelmana tuppasi olemaan vähän kapulan potkiminen... Tätäkään ei toivota, joten palkka tuli ainoastaan kun otti sen korrektisti. Lyhyillä heitoilla toimi ihan hyvin, varmistetaan siis asiaa toistaiseksi siten. Eilen tehtiin sitten lisäksi luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Rimpellä ei juurikaan ole takapalkkaa käytetty ja tajusi koko homman kunnolla vasta nyt. Kerran jouduttiin palauttamaan takaisin, mutta muuten saatiin kyllä ihan onnistuneita pysäytyksiä. Palkkaus selvästi toimi ihan hyvin. Tänään tehtiin sitten kerran kaukokäskyjä, mutta hyppäsi tässä eteenpäin niin pahasti, että totesimme parhaaksi jatkaa kotona rauhassa tekniikan harjoittelua. Lisäksi sitten otettiin seuraamista, tosin liikkumatta paikaltaan ollenkaan. Rimpeä lähinnä sopeutettiin ajatukseen ohjaajan käden paikasta, mikä aluksi hieman häiritsi, mutta alkoi nopeasti kyllä toimia. Roosakin oli tänään paikalla, muttei tehnyt muuta kun patosi ja leikki.. ;)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Vähän jotain tottiksen tapasta

Otin Rimpen kanssa hieman tottista ihan kotipihassa. Aloitettiin kaukokäskyillä, joissa tarkoituksena oli vahvistaa istumaan nousua. Kokeilin sekä takapalkalla, että heittämällä pallon. Takapalkka ei toimi niin hyvin, kuin Roosalla. Saatiin aikaiseksi muutama hyvä istumaannousu, mutta suurin osa oli aika heikkoja, tai tarvitsi kaksi käskyä. Lääkkeeksi otetaan nyt ruokapalkka jokaiseen vaihtoon ja palataan lähemmäksi koiraa. Sen jälkeen tehtiin sitten liikkeestä maahanmenoa. Reagoi kyllä hyvin käskyyn, mutta suurimmassa osassa suorituksista kyynerpäät jäivät ylös. Palkkasin ainoastaan kunnollisesta maahanmenosta. Tarvitsee tähän aika napakan käskyn, selvästi huomasi taas nopeuden vaihtelun eri äänenpainoilla. Luoksetulon pysäytys näyttäisi palanneen taas kuntoon, onnistui kahteen kertaan ihan hyvin. Luultavasti tätä on parempi treenata paljon niin, että heittää pallon heti. Myöskään liikkeestä seisomaan jäämisissä ei ollut ongelmaa ja näissä kävelin nyt vähän matkaa taas jo eteenpäin ennen palkkausta. Viretila koiralla oli aika hyvä ja palkatessa sen sai rauhaan kunnolla.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kokeiluja ja kootut selitykset

9.1. käytiin kokeilemassa tokon avointa luokkaa Noormarkussa Rimpen kanssa. Tuomarina oli Tiina Heino ja homma meni tosiaan kokeilun puolelle... Paikallaoloon jätettäessä hyppäsi käskyn jälkeen vielä ylös ja uudestaan maahan mennessä jäi sitten vinoon. Oli levoton koko ajan ja niinhän siinä kävi, että 15 s ennen ajan loppua hyppäsi ylös ja lähti luokseni. Hyvä kuitenkin ettei mennyt muita häiritsemään... Jatkoin kuitenkin vielä tästä kehään ja seuraaminen alkoi ihan hyvin. Seuraamisen lopuksi päätti kuitenkin sontia hallin perälle kesken kaiken. Tämä ei sitten enää sopinut ohjaajan hermorakenteelle, jonka seurauksena koiralla into laski ja alkoi väistämään. Liikkeestä maahanmenoa ei enää suorittanut ja tämän jälkeen keskeytin. Tyytyväinen olen siihen, että ymmärsin keskeyttää, enkä lähtenyt pilaamaan muitakin liikkeitä, jotka eivät luultavasti olisi onnistuneet. No eipä tähän auta kuin ankara treeni ja seuraavaan ilmoittaudutaan sitten kun liikkeet ovat täysin varmat.

Maanantaina aloitimme sitten sen treenaamisen. Oltiin Kyrelin parkkiksella paikkailemassa vahinkoja.. :) Jääviä lähdettiin nyt parantamaan varmemmiksi, maahanmeno tuntuu olevan nyt erityisen vastenmielistä. Joten käskyn kohdalla pysähdytään toistaiseksi aina ja palkkaus vain nopeasta maahanmenosta. Tässä oli kyllä itsellä selviä eroja käskyn antamisessa, jonka täytyy olla varsin napakka. Seisomaan jäämisessä ei mitään suurempia ongelmia sitten ollutkaan. Lisäksi aloimme opettamaan palloon patoamista, tavoitteena saada tästä palkkausmuoto paikallaoloon ja noutoihin. ymmärsi melko nopeasti mitä haetaan. Pallo siis nenän edessä ja kun keskittyy lähes hengittämättä tuijottamaan palloa, niin siitä vapautus. Tämän jälkeen saatiin myös rauha paremmin.

Tänään jatkoin kotipihassa samoilla metodeilla. Tehtiin liikkeestä maahanmenoa, joka on edelleen epämieluisa. Ilmeisesti maa ei ole tällä hetkellä kovin miellyttävä, mikä tekee asiaan oman elementtinsä. Palkkaus taas vain kunnollisista suorituksista. Jostain syystä myös väisti vähän. Seisomisessa ei ole ongelmia edelleenkään, silti palkkasin vain nopeasta pysähdyksestä. Lisäksi tein luoksetulon pysäytystä heittämällä pallon joka kerta. Päätin siis vahvistaa uskoa pallon lentämiseen ja palata hieman taaksepäin hakemaan varmuutta. Palkkausten jälkeen rauhaan saaminen oli aika ongelmallista onnistui vasta ihan lopuksi. Ongelmana on nyt pallon mälvääminen, täytyy katsoa jos vaihtaisi välillä palkkaa... Roosan kanssa tein muutaman patoamisen, joka onnistuu siltä todella hyvin. Roosalla alkaa olla juoksussa parhaat päivät, eikä treenaa nyt sen takia suuremmin. Tänään ja torstaina olisi tarkoitus ajaa Deriä katsomaan.. :)

torstai 6. tammikuuta 2011

Viimeistelyä...

Kovasta tuulesta huolimatta treenattiin illalla hetken aikaa. Roosan kanssa homma jatkui edelleen leikkimisellä ja rauhan hakemisella, sekä pelkällä perusasennolla. Mieliala meinasi lipsua koiralla välillä häröilyn puolelle, mutta pikku palautuksen jälkeen oli ihan ok. Lopuksi tuli erittäin hyvin rauhaan.

Rimpen kanssa aloitettiin noudolla, jossa luovutukset olivat vähän mitä sattuu. Luovutti erittäin vinoon ja pudotti herkästi kapulaa. Nyt ei kuitenkaan sallittu muuta, kuin kunnollinen luovutus. Pikku korjailujen jälkeen saatiinkin ihan hyvä liike aikaiseksi. Tämän jälkeen tehtiin sitten yksi liikkeestä seisomaan jääminen. Nyt ei ollut mitään ongelmia, vaan pysähtyi hyvin ja sai palkan samantien. Viimeisenä setissä oli luoksetulon pysäytys, jossa ensin teki läpijuoksun. Tästä huomautettiin sanallisesti ja saatiin tehtyä sen jälkeen kunnollinenkin pysäytys. Tämän setin lisäksi käytiin Marittalla ottamassa vielä hyppy, joka olikin vieraasta ympäristöstä johtuen hieman haastavampi. Pihasta olisi löytynyt aika paljon muutakin mielenkiintoista, joten muutama kerta jouduttiin toistamaan, ennenkuin koko hyppy onnistui.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Pienet pihatottikset

Rimpen kanssa tein muutaman toko-liikkeen aamulla pihassa. Aloitettiin liikkeestä seisomaan jäämisillä. Yhteensä 4 kertaa toistin ja kaikki onnistuivat. Ehkäpä on palauttanut mieleensä miten tämä liike kuuluu tehdä, tai ainakin mitä käsky tarkoittaa... Sitten otettiin sarja kaukokäskyjä. Näissä ei ollut suurempia ongelmia, jonkin verran liikkui sivusuunnassa, mutta ei pahasti. Viimeisenä sitten luoksetulon pysäytystä, jota jouduin hinkkaamaan udeampaan kertaan. Ensin ennakoi pysähdyksen, josta en palkannut vaan kutsuin luokse. No sitten alkoi tehdä läpijuoksua, joten päädyin käyttämään ääntä pakotteena. Muutaman kerran hinkattuamme saimme kyllä ihan onnistuneitakin pysäytyksiä ja riittävän pitkältä matkaltakin. Toivotaan, ettei liike mene ihan sössöksi ennen sunnuntaita...

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Ja sitten se vuoden aloitus treenaamalla...

Tänään otettiin vuoden ensimmäinen treeni Marittan kanssa. Tai ainakin meille se oli ensimmäinen... Roosan kanssa jatkoin samalla leikkimis- ja perusasentolinjalla kuin aikaisemminkin. Nyt tehtiin vähän häiriötäkin, mutta ei lähdetty liikkeelle vaan pysyttiin paikallaan ja palkattiin kontaktista.

Rimpen kanssa tehtiin ensin paikallaolo yhdessä Essin kanssa, kun parempaa ryhmää ei nyt tähän hätään ollut. Ei ollut mitään ongelmia havaittavissa ja oltiin koko aika piilossakin. Tämän jälkeen hetkeksi autoon ja sitten lisää toisessa setissä. Tehtiin tauon jälkeen seuraamista, Maritta suoritti häiriöpuolen. Tässä on kyllä aika hyvä, pari kertaa piti huomauttaa, mutta suuremmin kontakti ei kyllä karkaa. Sitten otin muutaman liikkeestä seisomaan jäämisen ja annoin nyt merkin rintaan käskyn yhteydessä. Toimi aika kivasti näin, toivotaan että liike on viikon päästä hallussa taas. Viimeisenä sitten kaksi luoksetulon pysäytystä, ensin suorapalkka pallolla. Kun tämä onnistui hyvin, otin lyhyeltä matkalta normipysäytyksen ja onneksi oli nyt ihan ok!