sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sunnuntaitreeneissä

Hämeenkyrössä on tosiaan ollut yhteistreenejä myös näin sunnuntaisin, mutta päästiin tänään ensimmäisen kerran mukaan. Syynä skippailuihin on siis ollut meikäläisen työt, jotka hieman haittaavat harrastamista. Tänään sitten aloitin Roosan kanssa, tehtiin ensin pätkiä seuraamista ja Maritta otti kuvia. Pätkiä teki ihan jees seuraamista, mutta mahtui sinne sitten niitä söhellyspätkiäkin. Tämän jälkeen otimme paikallaolon niin, että Essi oli Roosalla parina vieressä makaamassa ja itse olin piilossa. Tässä ei ollut ongelmia, vaikka joutuikin makaamaan lumipenkassa. Tämän lisäksi sitten kaukokäskyt, joissa otin muutamia vaihtoja aika pitkillä väleillä. Ei huomauttamista siinä liikkeessä. Tämän jälkeen pikku tauko ja sitten tein vielä liikkeestä seisomaan jäämiset. Kävelystä pysähtyi ihan hyvin ja pysyi paikallaan. Juoksusta hiippaili perässä, mutta pysähtyi heti kun Maritta karjaisi. En sitten tiedä olisiko parempi, että joku muu huomauttaisi sille aina tästä hiippailusta..? Vähän vielä lisää seuraamista tässä yhteydessä ja sivuttaissiirtymätkin onnistuivat kohtuullisesti. Oikealle liikuttaessa jää vielä vähän vinoon, vasemmalle hyvä.

Ripan kanssa aloitettiin myös paikallaololla niin, että Maritta teki liikkeitä ympärillä. Luoksetulon yhteydessä nousi maasta, toisella kerralla jo pysyi sielä. Muutenkin maahanmenossa oli pientä neuvottelemista. Tämän jälkeen jatkettiin seuraamisella ja Maritta taas kuvasi... Seuraaminen oli melko väljää, joutui koko ajan ohjaamaan hihnasta lähemmäksi. PLÄÄH. Liikkestä seisomaan jäämiset olivat tänään aika hyviä, pysähtyi pienellä käsiavulla ja seisoi kiltisti paikallaan vaikka vähän loittonin. Lopuksi otin vähän noutoa taas heittelemällä kapulaa ja ottamalla luovutuksen eteen. Tämäkään ei ollut tänään ihan buenoa, kapula tuppasi putoamaan suusta hieman liian aikaisin. Kaiken kaikkiaan Rimpe olisi saanut olla paljon skarpimpi tänään.

Muutenkin ollut viime aikoina vähän sellainen fiilis, että treenaus junnaa paikallaan. Onnistumiset ja epäonnistumiset ovat melko lailla samoja ja eteenpäin ei olla kyllä ihan hirveästi menty. Roosa on talven aikana oppinut juoksusta jättöliikkeet ja Rimpe jättöliikkeitä yleensä, mutta esim. seuraaminen saisi olla parempaa molemmilla (ETENKIN Roosalla), ainakin mitä tämänpäiväisen perusteella voi sanoa. Jonkun vieraan silmän alle pääseminen siis tekisi erittäin hyvää ja vinkit olisivat ihan tervetulleita. Vieraampi kun näkee sen tilanteen aina ihan eri näkökulmasta...

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Jotain säätöä...

Kävin Hämeenkyrössä tarkoituksena ottaa tottista ja jonkin verran otinkin. Pakkasta ei ollut enää ihan hirveästi, mutta tuuli oli varsin pureva ja oli K-Y-L-M-Ä. Treenaus siis oli vähän semmoista ja tämmöistä ja kaikkea muuta paitsi suunnitelmallista. Roosan kanssa otin ihan ensimmäiseksi juoksusta maahanmenon ja luoksetulon siten kuin se kokeessa otetaan. Kohtuullinen maahanmeno, vähän jäi kyynerpäät ylös. Luoksetulossa tuli vinoon, osittain varmaan siksi, että palkka oli kainalossa. Sivulle siirtyminen vino, jouduin korjaamaan. Tästä lähdin juoksemaan ja otin juoksusta seisomaan jäämisen, ei pysähtynyt vaan tuli perässä. Otin parikin kertaa uudestaan ja joka kerralla hiiviskeli vaikka jätin palkankin taakse. Viimeinen kerta hieman parempi. Sitten otin toko-luoksetulon, pysähtyi tosin jarrutusmatka oli aika pitkä... Lopuksi otin seuraamista hakien kurinalaisuutta, joka tuntui puuttuvan koko treenaamisesta. Lyhyitä matkoja seurausta, siirtymisiä sivuttain ja paljon käännöksiä. Tässä olikin hieman parempi.

Ripan kanssa treenattiin yhtä samaan aikaan kuin Maritta ja Essi. Tavoitteena Rimpellä on nyt tottua siihen että ympärillä tapahtuu samaan aikaan ja silti voi pitää keskittymisen ohjaajassa. Ensin ihan vain perusseuraamista, käännöksiä, pysähdyksiä jne. palkkana pallo. Hieman väljää seuraamista, mutta muuten ok. Tämän jälkeen otin liikkeen vaihtoja sivulla, jotta oppisi nousemaan sivulla ollessa myös sieltä maasta ylös. Vähän siis käskyjen varmistelua. Tämä oli ihan ok ja sen jälkeen siirryttiin liikkeestä maahanmenoon. Autoin taas kädellä ja palkkasin lihapullalla. Jonkin verran tarvitsi ylimääräisiä käskyjä, ilmeisesti sen verran kylmä ettei maahanmeno maistu. No saatiin tehtyä ihan hyviäkin maahanmenoja osa. Seuraavalla kerralla sitten hieman suunnitelmallisemmin...

maanantai 25. tammikuuta 2010

Uusi viikko, vanhat kujeet...

Reippaasti aloitimme viikon aamutreeneillä. Ensin Roosan kanssa liikkeestä seisomaan jäämistä, aluksi kävelystä ja sitten juoksusta. Molemmat oli ihan hyvät, enkä ottanut niitä nyt sen enempää kuumiamisen välttämiseksi. Tämän jälkeen tein seuraamista hyvin lyhyenä. Eli käytännössä otin sivuille siirtymisiä, peruutuksia ja muutamia askleita eteen. Yhden askeleen siirtymät menevät hyvin, kahdessa askeleessa tulee erittäin vinoon sivulle, eikä korjaa ilman apua vartalolla. Tämän jälkeen hyppyä, tarkoituksena oli ottaa vain kerran, mutta meni viilaamiseksi, koska kuumeneminen oli tapahtunut tuossa seuraamisen yhteydessä. Alkoi siis itsenäisesti tarjota koko liikesarjaa. Otin useamman kerran koko liikettä ja pätkissä, kunnes malttoi odottaa. Lisäksi jätin kerran vinoon esteen taakse odottamaan ja otin pelkän takaisinhypyn katsoen lähteekö kiertämään. Eipäs lähtenyt... Viimeisenä luoksetulo, joka oli myöskin tarkoitus ottaa vain kerran, mutta kun jätin palkan koiran taakse alkoi ennakoimaan pysäytystä. Jouduin siis ottamaan useita läpijuoksuja pallo kädessä ennenkuin uskalsin ottaa pysäytyksen. Pysäytys itsessään toimi kyllä erittäin hienosti.

Rimpen kanssa aloitettiin lähes samalla tavalla eli liikkeestä seisomaan jäämisellä. Pikkuhiljaa on liike varmistumassa, jää aika hyvin seisomaan kohtuullisella käsiavulla. Tehtiin aika monta toistoa tätä liikettä. Sitten harjoiteltiin tokohyppyä Rimpenkin kanssa, tällä kertaa palkkana pallo. Muutaman kokeilun jälkeen tulin siihen tulokseen, että hypytin esteen toiselle puolelle, annoin "seiso" käskyn, odotin hetken ja palkkasin heittämällä pallon. Yhdistetään sitten hetken päästä se ohjaajan kiertäminen sinne esteen toiselle puolelle, tässä vaiheessa se oli hieman liikaa... Viimeisenä otin yhden luoksetulon. Koira tuli kiltisti eteen, jouduin vähän korjaamaan, koska tuli vinoon. Otin siitä vielä oikeaoppisesti sivulle ennen palkkaa. Onpahan edes yksi liike opetettu loppuun saakka.. ;)

torstai 21. tammikuuta 2010

Lumen tuomia ongelmia esineruudussa...

Jatkoimme edelleen sisukkaasti treenaamista pakkasesta huolimatta. Koska oli iltapäivällä vielä hyvin valoisaa, otin ensin esineruutua. Vein Roosalle esineet ruutuun ja en sitten katsonut minne ne heittelin varmana siitä, että koira ne löytää... Koiralla olikin työmotivaatio todella hyvä ja etsi innokkaasti. Kaksi ensimmäistä nousivat hyvinkin nopeasti. Mutta se kolmas, oli siitä ilmeisesti hajulla jo heti alkuun, ainakin pyöri sillä suunnalla runsaasti. Esinettä ei vain löytynyt, ei edes sitten kun menin itse ruutuun etsimään. Luultavasti koira oli juostessaan potkaissut sen lumen sisään, eikä sen vuoksi löytynyt. PRKL! Roosa etsi edelleen hyvällä tohinalla, joten päädyin tekemään niin, että pudotin uudestaan esineen ruutuun sen huomaamatta, jolloin pääsi tekemään löydön ja päättämään harjoituksen hyvillä mielin. Rimpen sidoin puuhun ja näytin sille 2 esineen viennin. Ensimmäinen nousi taas innolla ja nopeasti. Toiselle lähetyksen jälkeen jäi vähäksi aikaa hölmönä seisomaan ja tarvitsi hieman apuja lähtöön. Vein koiran siis hieman lähemmäksi esinettä ja yritin uudestaan. Lopulta nousi se toinenkin esine, josta valtavat kehut ja koira sisälle.

Sitten oli tottiksen vuoro. Roosalla aloitettiin juoksusta maahanmenolla, useampia toistoja ja nousi tässäkin selvästi toistojen myötä. Pari kertaa jouduin antamaan pakotteen käskyn yhteydessä, siltikin loppuvaiheessa ryömi hetken perässä. Reagoi siis käskyyn ja putoaa maahan mutta etenee makuuasennossa vähän matkaa.Great. No ollaan tyytyväisiä siihen että menee edes nopeasti maahan. Tämän jälkeen seuraamista, koira oli aika kovilla kierroksilla ja se alkoi näkymään. Edisti ja poikittikin jonkin verran. Aika lyhyttä pätkää siis tehtiin, lisänä sivuaskeleita. Viimeisenä luoksetulo pysäytyksellä, joka ei ollut ihan niin hyvä mitä eilen, mutta pysähtyi kuitenkin melko nopeasti merkin jälkeen. Roosa kävi aika kuumana kaiken kaikkiaan ja se heijastui kaikkeen tekemiseen. Toisaalta hyvä niin, kotona treenatessa ongelmiin pääsee kiinni ja saadaan ne toivottavasti korjattua kokeisiin mennessä. Ripan kanssa aloitin liikkeestä seisomaan jäämisellä. Pysäytin taas käsimerkillä ja palkkasin heti. Näyttäisi siltä, että alkaa hoksaamaan liikkeen idean pikkuhiljaa. Tämän jälkeen seuraamista ja täyskäännösten harjoittelua pallon avulla. Oli aika taitava, ei jäänyt kertaakaan jalkoihin vaan kääntyi erittäin nopeasti. Viimeisenä aloin opettamaan tokohyppyä. Hain tänään Vaivialta lainaksi toko esteen, jonka avulla päästiin harjoittelemaan. Hypytin siis koiran yksinkertaisesti yli esteestä ja annoin käskyn, sekä namilla koiraa paikallapitäen kiersin esteen toiselle puolen. Tähän hyppyhommaan pitäisi keksiä joku simppeli ja nopea opetustapa, hyppyhän on tälläisenä vain alo-luokassa. Molempien koirien kanssa otin treenin jälkeen kunnollisen saalisleikin. Tätäkin täytyy hieman vielä hioa, molemmilla on omat hankalat kohtansa ko. leikissä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Keskiviikkotottista

Käytiin pikku pakkasesta huolimatta ottamassa Hämeenkyrössä normaali keskiviikon tottissetti. Aloitin Roosan kanssa laittamalla sen paikallaoloon Marjun ja Marittan tehdessä liikkeitä ympärillä. Mitään ongelmia ei ollut, toisaalta en niitä odottanutkaan kun koira oli matalassa vietissä. Pikku breikki ja sitten varsinaiset liikkeet. Tein liikkeestä seisomaan jäämistä, vuorotellen kävelystä ja juoksusta Marittan vahtiessa ettei tule perässä. Alkoi oikein hyvin ja teki ok, mutta sitten askeleet perässä alkoivat lisääntyä.. Johtuu mahdollisesti toistoista ja niistä aiheutuvasta kuumenemisesta. Sitten otin kaukokäskyt melko pitkillä väleillä, koska meinasi ennakoida. Ei muuta huomautettavaa tästä. Viimeisenä kokeilin luoksetuloa. jouduin antamaan 2 käskyä ennenkuin lähti kunnolla liikkeelle, mutta pysähtyi merkistä erittäin hyvin! En ottanut siis enempää toistoja vaan olin tyytyväinen tähän.
Ripan kanssa ensimmäiseksi liikkeestä maahanmeno joka alkaa näyttää jo ihan kivalta. Niin isoa vartaloapua ei enää tarvita ja koirasta voi loitontua ihan hyvän matkan. Tämä liike on oikeasti mennyt eteenpäin. Sitten vähän noutoa, ensin vain heitin kapulaa ja vaihdoin sen palloon. Sen jälkeen pari kertaa niin, että luovutti eteen. Viimeisenä liikkeenä yksi luoksetulo niin että palkkasin taas edestä. Hyvä oli sekin. Rimpe oli tänään kaikin puolin erittäin hyvä ja innokas tekemään, mistä olen todella hyvilläni!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Tottista taasen

Palailtuamme kotiin Ylöjärveltä otettiin pikkupätkät tottista tyttöjen kanssa. Ensin Roosa, jolla aloitin juoksusta seisomaan jäämisellä, tai oikeastaan joka toinen kerta tehtiin kävelystä. Kävelystä pysähtyi erittäin hyvin, ei valittamista. Juoksusta tuli muutamia askelia perässä, mutta kun sai palkan vasta täydestä stopista, niin sekin vähän parani. Palkka oli jätetty maahan taakse odottamaan. Tämän jälkeen kaukokäskyt; ensimmäisessä otin vain istumaan nousun, sitten muutaman vaihdon, taas istumaan nousun ja sitten taas useamman vaihdon. Ihan kohtuullinen, pari kertaa meinasi jäädä maahan istumaan nousun sijasta. Lopuksi nouto, ensin palkka vain kontaktista, sitten varsinainen liike. Ennakoi luovutuksessa nyt koko ajan, joten jouduin muutaman kerran tekemään niin että jätin palkkaamatta, koska siirtyi oma-aloitteisesti sivulle. Muuten liike on ihan jees.
Ripan kanssa aloitettiin paikallaololla joka oli kohtuullinen. Sitten liikkeestä seisomaan jäämistä, pysäytin vasemmalla kädellä ja palkkasin oikealla. Varsin yksinkertaista ja avustettua, mutta eiköhän tämäkin liike pikkuhiljaa valkene. Viimeisenä seuraamista ja täyskäännösten hiomista. Pidin pallon kädessä apuna ja vähän ohjasin sillä. Kääntyy erittäin hyvin ja tiiviisti, joskin tarvitsee vielä hieman apua..

Ylöjärvellä aloitimme Roosan kanssa ahkion vetoharjoitukset. Tavoitteena on opettaa Rose vetämään ahkiota rauhallisesti ja nätisti, ihan vain huvin vuoksi. Tänään ensimmäisen kerran aisojen edessä ja aisat saivat kyllä koiran ihan paniikkiin... No yritetään saada kolinat pois ja koira vauhtiin, eiköhän se aisoihin sopeudu ennenpitkää... :)

maanantai 18. tammikuuta 2010

Suunnittelua ja toteutusta...

Aloin tänään selailemaan tokokalenteria ja huomasin että paljon oli kokeita lisätty toukokuulle... Sielä oli Tampereella monta hyvää päivää, nyt pitäisi vaan saada koirat kondikseen, että päästään tekemään tulosta. Roosalle yritetään siis sitä tokon AVO ykköstä seuraavan kerran 7.2. ja Rimpekin olisi kevään aikana tarkoitus saada kehiin. Lisäksi Roosalle buukattiin näyttely 10.4. Kankaanpäähän Heidin lupautuessa taas esittämään. Tein koirille oikein kirjallisen suunnitelman viikoksi kerrallaan, jos saisi vaikka järjellisen toteutuksen tähän treeniin.

Treenisuunnitelmaa alettiin sitten toteuttamaan heti tänään. Roosan kanssa aloitimme juoksusta maahanmenolla. Palkkana patukka, jolla tsemppasin koiraa ensin alle. Käskyn yhteydessä annoin pannasta taas pakotteen ja täytyy sanoa, että maahanmenot olivat ihan mukiinmeneviä. Reagoi käskyyn erittäin nopeasti, kyynerpäät saisivat olla kyllä tiukemmin maassa kiinni... Tämän jälkeen ihan perusseuraamista, siirtymisiä sivusuunnassa ja temponvaihdoksia. Sivuttaissiirtymät olivat vähän kökköjä, tuli erittäin vinoon sivulle niiden jälkeen. Tähän täytyy siis keksiä jotain. Viimeisenä liikkeenä tokoluoksetulo ja etenkin se pysäytys. Roosan kanssa on nyt siis otettu liinalla toisen ohjaajan avustamana( saadaan pakote) ja sitten ihan vain heittämällä palloa taakse ja sillä vahvistettu käsimerkkiä. Päätin sitten kokeilla onko mennyt oppi perille ja yllättävää kyllä sain tehtyä erittäin hyvän pysäytyksen täydeltä matkalta! Lisäksi pari läpijuoksua ennakoinnin estämiseksi. Roosa siis tänään ihan ok!
Rimpen kanssa aloitettiin sivulla tapahtuvilla liikkeenvaihdoilla. Lähinnä siis tarkoituksena vahvistaa käskyä "maahan" sivullaollessa ja sitten sieltä maasta takaisin sivulle nousua. Kesti hetken ennenkuin koira tajusi mitä siltä halutaan.. :) Tämän jälkeen sitten liikkeestä maahanmenoa ja nyt näyttää siltä että idea on Rimpelle pikkuhiljaa valjennut. Teki ihan hyviä maahanmenoja huomattavasti pienemmällä vartaloavulla mitä aikaisemmin. Jee-jee! Viimeisenä otettiin sitten luoksetuloa niin, että jätin koiran istumaan ja kutsuin sitten luokse. Pallo palkkana leuan alla ja kun istui suoraan edessä niin palkkasin siitä. Muutamia toistoja tehtiin ja jokunen vino asento sinne mahtui mukaan, mutta muuten ok. Rimpekin siis ihan lupaavassa mallissa, ainakin tänään.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Näyttelyssä

Tänään oltiin Ripan kanssa ensimmäisessä oikeessa näyttelyssä Lahdessa, tuomarina Maija Mäkinen. Lähdettiin jo eilen illalla ja oltiin yötä työkaverin luona. Siellä paljastui erittäin positiivinen juttu; Rimpe oma-aloitteisesti halusi leikkiä ja hakeutui leikkimään ihmisten kanssa jotka se näki ensimmäistä kertaa. Pikkuhiljaa on siis toiveita että sulkeutuneisuudesta päästään. Näyttelypaikalla käyttäytyi kohtuullisesti, vähän rähisi kääpiöpinsereille(?). Tuomaria väisti jonkin verran, ei kuitenkaan haukunut tms. ja oli kehässä Rimpeksi varsin reipas.

Arvostelu: Feminiininen nuori narttu, joka esiintyy hieman ujostellen. Elegantti pää, hyvät korvat, silmät ja purenta. Hyvä kaula. Puutteellinen eturinta ja vielä irtonaiset kyynärät. Rintakehä saisi olla pidempi, pitkä lanne. Sopivasti kulmautunut takaa, hyvä lantio ja häntä. Toivoisin hieman voimakkaamman luuston. Sivusta tasapainoiset liikkeet, mutta vielä kovin kapeat kauttaaltaan. Tarvitsee itseluottamusta. JUN H

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Paluu keskiviikkotottiksiin

Tänään siis oli pitkästä aikaa ryhmätreenit Hämeenkyrössä. Etenkin Rimpen kannalta erittäin hyvä juttu, koska pääsee ottamaan niin että ympärillä pyörii muita koiria.

Roosan kanssa tehtiin ensin ihan seuraamista, kannoin kapulaa kädessä koko ajan. lisäksi otin nyt palkaksi patukan, joka on palkkana myös kokeissa ja kas koira nousi aivan huomattavasti tästä. En ollut sitten älynnyt että patukka on sille niin paljon mieluisampi ja nostavampi. Täytyy siis alkaa treenaamaan sen kanssa, koska hallintaa on tehtävä etenkin korkeassa viretilassa. Nyt alkoi jopa huutamaan seuraamisessa, josta pääsin huomauttamaan. Otin lisäksi noutoa niin, että kaksi ensimmäistä vain heitin ja palkkasin kontaktista.Sitten otin kaksi oikeaa noutoa ja palkkasin vasta toisella kerralla, koska ei ensimmäisellä luovuttanut suoraan. Tämän jälkeen hetkeksi autoon ja sitten otin vielä liikkeestä seisomaan jäämisen. Maritta vahti takana että hiipiikö perässä. Kävelystä oli ihan hyvä, palasin taakse ja palkkasin kun oli liikkumatta. Juoksusta oli parempi kun eilen, ei mennyt istumaan. Pyrki tosin hieman hiipimään, tämä parani kun jätin palkan odottamaan maahan koiran taakse.
Ripalla aloitin taas paikallaololla, Marittan tehdessä Essillä samaan aikaan. Ei meinannut mennä ensin maahan vaan joutui käskyttämään melko kovaa. Pysyi kyllä ihan hyvin, pikkuisen pälyili Essiä, muttei ollut ponkasemassa pois maasta. Tämän jälkeen aika runsaasti seuraamista, ympärillä oli vieraita koiria ja pyrin saamaan vain keskittymään. Henkilöryhmääkin vähän kierreltiin ja juuttui siinä haistelemaan maata ja teki vähän muutakin ei toivottavaa. Tästä jouduin hieman huomauttamaan. Lopulta keskittyi kyllä ihan hyvin, kun riittävä aika kierrettiin ihmisiä ja muita koiria. Pikku tauon jälkeen tein vielä liikkeestä maahanmenon. Sai käyttää aika reipasta käskyä ja siltikin kyynerpäät menivät maahan erittäin hitaasti. No ei auta kun harjoitella tätä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kotitreenit

Tänään sitten päätin jatkaa koirien kanssa treenaamista todenteolla. Otimme siis tottiksen lisäksi myös esineruutua. Ajatuksena on opettaa nyt Ripalle talven aikana ruudun idea, ts. että etsitään ihmisen hajuisia esineitä. Sitten ei tarvitse kuin siirtää homma sulan maan ruutuun keväällä. Rahtasin siis umpihankiseen metsään esineet ja otin ensin Roosalla. Motivaatio kohdallaan, hyvät varmat pistot ja löysi hyvin lumestakin esineet. Kaiken kaikkiaan iloista ja nopaa työskentelyä, sellaista kun se Roosalla parhaimmillaan on. Ripalle näytin kuinka vein 2 esinettä ruutuun ja lähetin sen jälkeen. Ensimmäinen löytyi hyvin, toisen kohdalla oli jo ehtinyt vähän unohtaa, että niitä oli sinne 2 viety. Lähti kyllä, muta tarvitsi useamman lähetyksen ennenkuin törmäsi esineeseen. Ihan ok kuitenkin, työskentelee halukkaasti tämäkin koira.

Sitten otettiin tottista. Roosalla tein ensin seuraamista, oli yllättävän kierroksilla, ottaen huomioon että oltiin kotipihassa. Pääsin sille pari kertaa huomauttamaankin liiasta kohkaamisesta. Perusseuraamisen lisäksi tein askeleita sivuun ja taaksepäin. Taakse liikkumisessa on vielä hiomista, sivuille siirtymiset onnistuvat aika hyvin. Sitten vähän jättöliikkeitä, ensiksi juoksusta maahanmeno. Käskyn yhteydessä annoin pakotteen pannasta ja meni maahan todella nopeasti. Palkkasin heti kun oli maassa. Tämän jälkeen otin muutaman kävelystä seisomaan jäämisen ja sitten sama juoksusta. Juoksusta seisomaan jäädessä menee helposti istumaan(?) ja teki nytkin näin mutaman kerran. Parani heti kun pääsin palkkaamaan oikeasta liikkeestä ja teki lopulta ihan hyviä seisomaan jäämisiä.
Ripalla tein ensimmäisenä ja viimeisenä liikkeenä paikallaolon n.1,5-2min. Ensimmäisessä jouduin käskyttämään melko kovaa ennen maahan menoa, toisella kerralla jo parempi. Postiivista oli että pysyi maassa hyvin. Tämän jälkeen tehtiin liikkestä maahanmenoa. Autoin edelleen maahan, koko ajan apua pystyy kylläkin pienentämään. Tarvitsee myös aika napakan käskyn... Liike on kuitenkin alkanut varmistua. Palkka nakilla käveltyäni muutaman askeleen poispäin. Sitten tehtiin ihan perusseuraamista runsailla täyskäännöksillä. Täyskäännöksissä autoin pallolla, koska meinaa muuten jäädä jalkoihin. Seuraamisen jälkeen otin vielä liikkeestä seisomaan jäämistä niin, että pysäytin kädellä auttamalaa ja palkkasin nakilla. Käskyn merkitys tässäkin on pikkuhiljaa valkenemassa ja jää jo seisomaan eikä pyri istumaan tms. Eteenpäin siis mennään!

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset tottikset...

Oltiin taas Hämeenkyrössä vähän tottistelemassa. Roosan kanssa tein ensin seuraamista jälleen kapulaa kädessä pitäen. Nyt nousi jo selkeästi vähän enemmän tästä, teki kuitenkin ihan ok, seuraamista. Tein myös niin, että jätin välillä kapulan ja välillä pallon jonnekin maahan tai pudotin sen kesken liikkeen ja yritin näin häiritä koiraa. Eihän se tietenkään treeneissä reagoi tähän... Katsotaan vaan sitten kokeessa seuraavan kerran. Lisäksi otin liikkeestä istumista, joka meni maahan menoksi melkein koko ajan. Aika jännä, kun tuo maahan meno ei muuten ole ollenkaan suosittu liike.. :) Mikä tuli havaittua sitten taas kun tehtiin juoksusta maahan menoja... Jokatapauksessa liikkeestä istumisissa päädyin palkkaamaan vain istumisesta, kun meinasi olla niiiin hankalaa. Toisessa setissä otin sitten Roosalla tosiaan nuo juoksusta maahan menot ja oli kyllä tosi hankalaa saada kunnolla maahan. Jäi aina kyynerpäiden varaan. Reilulla vartaloavulla lopulta sain menemään maahan saakka. Viimeisenä liikkeenä kaukokäskyt, joissa ei ollut moittimista.

Ripan kanssa aloitin liikkeestä seisomaan jäämisellä. Autoin reilusti kädellä ja palkkasin nakilla heti kun pysähtyi. Ihan simppeliä alkeisharjoittelua siis. Ja sujui ihan kohtuullisesti. Tämän jälkeen otin noutoa. Ensin heitin kapulaa kerran ja vain vaihdoin sen palloon ja tämän jälkeen vaadin sitten luovutuksen eteen. Toi kyllä ihan nätisti, hieman vinossa oli luovutuksessa, mutta muuten erittäin taitava. Ihan viimeiseksi, pienen autossa olo tauon jälkeen, otin Rimpellä vielä liikkeestä maahanmenoa. Yllättävän hyvin toimi, vaikka maahan meno lumessa inhottaakin. Reilu vartaloapu käskyn yhteydessä, muutama askel kauemmas ja sen jälkeen palkkaus. Tässäkin käytin nakkia palkkana, koska se tuntuu Ripalla toimivan ainakin yhtä hyvin kuin pallo.