torstai 20. joulukuuta 2012
Tottista, tottista
Paljon muutahan sitä ei pääse nyt treenaamaan. Ja täytyy sanoa, että tottiksen hinkkaaminen tekee erittäin hyvää ja on tällä hetkellä itselle motivoivaa. Etenkin Pippan kanssa jaksaisin tehdä vaikka miten paljon. Pippa kanssa oltiin viime viikonloppuna Tiina Ridvallin koulutuksessa ja vaikkei sen kanssa mitään varsinaisia ongelmia olekaan, on aina välillä hyvä päästä vieraampien silmien alle. Koulutuksessa tulikin oivalluksia itselle. Kaiken kaikkiaan tajusin senkin, että Pippa on itseasiassa huomattavasti korkeammalla koulutustasolla, mitä olen kuvitellut. Nyt vaan palkka piiloon ja lisäämään vaatimusastetta. Myös viettiä saa lisätä ja alkaa tehdä kovemmassa vietissä. Olen sietänyt vielä jonkinlaista rönsyilyä, koska kyseessähän on "pentu'", mutta nyt sekin saa jäädä pois ja keskitytään vain tiukkaan tekemiseen. Paula ei ollut koulutuksessa mukana, mutta sitäkin varten sain ideoita mitä kokeilla palkkauksessa. Paulaa olen saanut nyt haukkumaan sisähäkissä ja auton häkissä. Tänään onnistuin siirtämään haukun jo ulko-ovelle :) Ehkäpä se siitä pikkuhiljaa avautuu. Molemmat pikkutytöt aloittivat sitten juoksunkin, Rimpeä enää odotellaan. Rimpelle tuli pieni saikku, koska on saanut jonkin sortin yskän ilmeisesti sen epäonnisen messariviikonlopun tuliaisina. Muut koirat ovat terveitä, mutta ollaan nyt vähän omissa oloissa kaiken varalta ja pidetään pieni joulutauko.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Joulukuuta mennään
No niin, nyt on sitten voittajanäyttely nähty kehänkin puolelta. Tänä vuonna oli siis ensimmäisen kerran koira ilmoitettuna kyseisiin karkeloihin. Itseltä oli Rimpe ja lisäksi Roosan pennuista Friidalle haettiin arvostelu sieltä. Rimpe sai lauantaina (Helsinki Winner-12) ihan hyvän arvostelun ja KÄY ERI SA KÄK1. Friida oli vain lauantaina ja tuloksena JUN EH JUK4. Friida esiintyi erittäin kauniisti ja varmasti tulee kohottamaan arvosteluaan, kun hieman kehittyy. Mirka on tehnyt erittäin hyvää työtä opettaessaan tälle neidille esiintymistä. Mia esitti hienosti tämänkin neitosen.. :) Sunnuntai olikin sitten koko dobberikehän osalta täysi farssi. En tiedä mistä tämä tuomari, Kostadin Shankov, oli kaivettu, tai ilmeisesti jostain Bulgarian takametsistä, mutta toiminta oli jotain aivan uskomatonta. Rotumääritelmää setä tuskin oli vaivautunut koskaan vilkaisemaan, siihen malliin jakeli arvosteluja. 23 koirasta 3 sai ERIn ja suurin osa oli joko T:tä tai H:ta. Esimerkiksi tämän vuoden pohjoismaiden voittaja lähti T-arvosanalla ulos. Toki kaikista ei tarvitse pitää, mutta arvosteluissakin olisi hyvä jonkinlaisen linjan näkyä. Tässä tapauksessa niin ei käynyt. Rimpen arvostelu myös KÄY T. Rimpen kohdalla ymmärtäisin vielä pudottamisen EH:ksi, koska ei ole tällä hetkellä kovin kauniissa karvassa, mutta tuota T:tä en kyllä ymmärrä.. :/ No se siitä, Rimpe menee kehään erkkarissa seuraavan kerran.
Treenaaminenkin edistyy. Tottiksessa Pippa tekee nyt patukan kanssa aika hyvää seuraamista. Olen siirtänyt patukan kainaloon ja seurauttanut siten. Lisäksi on tehty sitten leikkiä ja irrotuksia. Maahanmenoa en nyt lumessa ota ollenkaan, vaan treenataan niitä vain sisällä. Paulan tottis on myös ehkä hivenen parempaa ja sitä olen saanut vähän kotona haukkumaan. Haukku olisi kiva saada auki senkin vuoksi, että vaikuttaisi hakumetsässä olevan mahdollinen haukulla ilmaiseva koira. Paula on hakumetsässä muutenkin kovin lupaavan oloinen, joten ehkä siitä tulee sitten sen laji... Katsotaan... Hakuhommissa Rimpenkin ilmaisu pikkuhiljaa edistyy. Viime kerralla oli jo vähän valoa tunnelin päässä. Treenaamisessa yleensä Pippa on erittäin hauska koira työstää. Kotona se ei ehkä ole helpoin mahdollinen tulisuutensa vuoksi, mutta työskentely sen kanssa on ilo. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)