tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukuuta mennään

No niin, nyt on sitten voittajanäyttely nähty kehänkin puolelta. Tänä vuonna oli siis ensimmäisen kerran koira ilmoitettuna kyseisiin karkeloihin. Itseltä oli Rimpe ja lisäksi Roosan pennuista Friidalle haettiin arvostelu sieltä. Rimpe sai lauantaina (Helsinki Winner-12) ihan hyvän arvostelun ja KÄY ERI SA KÄK1. Friida oli vain lauantaina ja tuloksena JUN EH JUK4. Friida esiintyi erittäin kauniisti ja varmasti tulee kohottamaan arvosteluaan, kun hieman kehittyy. Mirka on tehnyt erittäin hyvää työtä opettaessaan tälle neidille esiintymistä. Mia esitti hienosti tämänkin neitosen.. :) Sunnuntai olikin sitten koko dobberikehän osalta täysi farssi. En tiedä mistä tämä tuomari, Kostadin Shankov, oli kaivettu, tai ilmeisesti jostain Bulgarian takametsistä, mutta toiminta oli jotain aivan uskomatonta. Rotumääritelmää setä tuskin oli vaivautunut koskaan vilkaisemaan, siihen malliin jakeli arvosteluja. 23 koirasta 3 sai ERIn ja suurin osa oli joko T:tä tai H:ta. Esimerkiksi tämän vuoden pohjoismaiden voittaja lähti T-arvosanalla ulos. Toki kaikista ei tarvitse pitää, mutta arvosteluissakin olisi hyvä jonkinlaisen linjan näkyä. Tässä tapauksessa niin ei käynyt. Rimpen arvostelu myös KÄY T. Rimpen kohdalla ymmärtäisin vielä pudottamisen EH:ksi, koska ei ole tällä hetkellä kovin kauniissa karvassa, mutta tuota T:tä en kyllä ymmärrä.. :/ No se siitä, Rimpe menee kehään erkkarissa seuraavan kerran.

Treenaaminenkin edistyy. Tottiksessa Pippa tekee nyt patukan kanssa aika hyvää seuraamista. Olen siirtänyt patukan kainaloon ja seurauttanut siten. Lisäksi on tehty sitten leikkiä ja irrotuksia. Maahanmenoa en nyt lumessa ota ollenkaan, vaan treenataan niitä vain sisällä. Paulan tottis on myös ehkä hivenen parempaa ja sitä olen saanut vähän kotona haukkumaan. Haukku olisi kiva saada auki senkin vuoksi, että vaikuttaisi hakumetsässä olevan mahdollinen haukulla ilmaiseva koira. Paula on hakumetsässä muutenkin kovin lupaavan oloinen, joten ehkä siitä tulee sitten sen laji... Katsotaan... Hakuhommissa Rimpenkin ilmaisu pikkuhiljaa edistyy. Viime kerralla oli jo vähän valoa tunnelin päässä. Treenaamisessa yleensä Pippa on erittäin hauska koira työstää. Kotona se ei ehkä ole helpoin mahdollinen tulisuutensa vuoksi, mutta työskentely sen kanssa on ilo. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti