lauantai 30. lokakuuta 2010

Tokoa / purua

Jeps, se oli sitten tänään taas purutreeni-ilta. Siinä mielessä harvinaisempi, että kentän laidalla oli myös Rimpen kasvattaja/omistaja Mia katselemassa. :) Otin ensin alle hieman tottiksen tynkää. Aluksi seuraamista ja taas huomio siihen, että pysyy oikealla paikalla ja kävelee kunnolla. Oli aika hyvää, nyt vaan pitäisi saada häiriötä taas mukaan. Tämän jälkeen sitten esiteltiin vähän missä mallissa meillä on tokon liikkeet ja otettiin luoksetulon pysäytystä. Edelleen koira on aivan valtavan huvittava tehdessään tätä liikettä. Mutta tekee sen kyllä ihan hyvin loikkimisesta huolimatta, ei siinä mitään. Sitten muutama kaukokäsky, joissa pari kertaa lipesi paikasta, muuten oli ihan hyvä.

Puruissa otettiin ensin ihan ilman piiloa tai mitään nostamalla puolustuspuolta ja antamalla puru ja siitä rauha. Vastasi aika hyvin aggreen tänään ja koiralle alkoi tulla jo oikeanlaista fiilistä tekemiseen. Sitten otettiin pari pakoa, jotka olivat muuten ok, mutta tuppaa vähän vain matkustamaan kyydissä. Tämä tosin varmaan korjaantuu, kun tuo puolustuspuolikin lähtee paremmin nousemaan. Puri erittäin hyvin ja kanavoi kunnolla. Toisessa setissä otettiin piilolla, jossa meinasi tulla pientä sekametelisoppaa... Ongelmana edelleen, että koiran pitäisi vahvemmin haukkua ja "ajaa" maalimiestä, mutta jos sitä nostaa, meinaa tärppästä suoraan kiinni. Tätä täytyy nyt pohtia ja vahvistaa tuota puolustuspuolta erikseen ilman piiloa ja piilolla keskittyä sitten korrektiin käytökseen. Se mikä kuitenkin oli erittäin positiivista oli se, että ensimmäistä kertaa rimpe kantoi hian autoon ja jäi pitämään sitä suussa auton vieressä. Purki siis kunnolla itseään hihaan! Jes! Tähän on rauhalla pyritty ja jotain on siis onnistuttu tekemään oikein!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Kaikenlaista tottista...

Rimpe lähti tänään mukaani metsästyskorttia suorittamaan (koska on riistaviettisempi.. :) ) ja matkalla käytiin ottamassa pienet setit tottista kentällä. Aloitin ihan lyhyellä seuraamisella ja keskityin lähinnä siihen ettei ala edistämään. Hidasta kävelyä, käännöksiä vasemmalle ja täyskäännöksiä. Oli melko hyvä. Lisäksi teimme sitten kaukokäskyjä, etäisyyttä koiraan oli nyt jo 5m. Palkkasin välillä jokaisesta vaihdosta ja välillä tein kaksi vaihtoa putkeen. Ainakaan vielä en ole saanut kehitettyä tähän ongelmaa; vaihtaa hyvin eikä edistä! Tämän jälkeen sitten muutamia liikkeestä maahanmenoja, ensimmäisessä nousi liian aikaisin. Palkkasin namilla maahan kertaalleen ja näin teki sitten ihan hyvin. Meni maahan nopeasti heti käskystä. Pyrin myös merkkaamaan maahanmenon vasemmalle jalalle. Sitten tehtiin vähän toko-hyppyä. Aloitin ottamalla pelkkää takaisin-hyppyä ja sitten yhdistin koko liikkeen. Hieman on hahmottamista koko liikkeen tekemisessä, mutta aika hyvällä mallilla ollaan. Tästä jatkoin luoksetuloon, josta on tullut Rimpen lempiliike... Tietää pallon lentävän pysäytyksessä, joten lähtee loikkimaan hyvinkin odottavaisesti.. :) Ei kuitenkaan ennakoi, mutta pysähtyy heti käsimerkistä. Tämän jälkeen heti palkkaus pallolla. Jotenkin ihanan helppoa tämän koiran kanssa... Viimeisenä otin sitten piilon kiertoja muutaman ja sainkin kiertämään omatoimisesti ilman että jouduin huijaamaan kiertämällä itse ensin. Valtavaa edistymistä siis havaittavissa joka osa-alueella... Ai niin ja metsästäjäntutkintokin tuli läpäistyä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tokoa

Keskiviikon kunniaksi käytiin Marittan kanssa ottamassa toko-treenit kentällä. Roosa jäi tänään ensimmäistä kertaa kotiin ja otin mukaan vain Rimpen. Tehtiin ensin seuraamista, Maritta toimi häiriötekijänä. Minkään sortin huutelu ei niinkään vienyt huomiota, nopeat liikkeet kylläkin. Korjasi hyvin huomautuksesta. Sitten siirryttiin kaukokäskyihin. Etäisyyttä koiraan oli pari metriä ja palkkasin taas heti asennon vaihtumisesta. Ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Tästä sitten hyppyyn ja edelleen vahvistin vain esteen taakse istumista. Tarjosi välillä kaikkea seisomisesta maahanmenoon ja näistä jätin vain palkkaamatta. Saatiinkin muutamia tosi hyviä lopuksi. Viimeisenä varsinaisena liikkeenä otin luoksetulon pysäytystä edelleen heittämällä pallon puolivälissä. Tuntuisi toimivan hyvin, viimeinen meni jo niin, että pysähtyi ennen pallon lentämistä. Sokeriksi pohjalle teimme sitten kahdestaan paikallaolon niin, että olimme itse piilossa. Tämäkin ihan jees, mutta eipä ollut kyllä häiriöitäkään...

maanantai 25. lokakuuta 2010

Purettelua...

Tänään oli taas ohjelmassa purutreeniä ja vähän tietysti tottistakin. Roosalla otin vain piilonkierrot, luoksetulon ja muutamia noutoja. Edelleen sen takia ettei ole suotta kateellinen kun toinen pääsee tekemään. Roosa oli kuitenkin mukana, koska olimme koko päivän menossa, enkä sitten viitsinyt sitä jättää kotiin. Pikkuhiljaa saa kyllä alkaa tottumaan jatukseen siitä ettei pääse kentälle mukaan. Rimpen kanssa tehtiin ensin seuraamista ja taas häirön alaisena. Apuohjaaja olis siis huutelemassa hävyttömyyksiä vieressä ja koira toimi selvästi paremmin, mitä viimeksi. Keskitti huomion minuun erittäin tehokkaasti. Lisäksi tehtiin liikkeestä seisomista, joka meni kyllä ensimmäisellä kerralla istumiseksi... Päädyimme treenaamaan sitä saalistuksen kautta. Käytännössä siis koira tavoitteli palloa -> seiso-käsky -> jos oikea asento, palkkaus. Teki ihan ok suorituksiakin muutamia.

Puruosuudessa sitten aloitettiin taas tekemällä rauhaa. Otettiin 3-4 kertaa näin ja onnistui tällä kertaa heti ja koira saatiin melko nopeasti kantamaankin. Sitten siirryttiin välillä harjoittelemaan pakoa. Ensimmäinen yritys meni siinä mielessä pipariksi, että tuli liian alta kiinni. Toisella kerralla kuitenkin erittäin hyvä ote ja pysyi kiinni, joten vietiin tästä autoon. Otettiin sitten vielä erillinen setti, jossa tehtiin pelkästään piilolla. Haettiin hyvää haukkumista ja muutama kerta lähetettiin kauempaakin. Kauempaa lähetettäessä ongelmana oli se, että yritti tulla erittäin sivusta kiinni. Suoraan piilon takaa tuli viimeisellä kerralla todella hyvin. Otteet olivat erittäin hyvät ja rauhoittui hienosti puruun. Rauhan ottaminen mukaan kuvioon on selvästi parantanut koiran purua.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Puretusta ja tottistelua

Keskiviikkona kävin ottamassa nopeasti setin tottista molemmilla koirilla. Tai no Roosalla lähinnä siksi, että sillä menee hermot jos ei pääse autosta pois kentällä... Tein siis Roosalla pari ruutua, jotka olivat itseasiassa yllättävän hyviä. Meni ruutuun oikealle kohdalle ja pysyi siellä kävellessäni ympärillä. Lisäksi luoksetulon pysäytyksiä sekä seisomaan, että maahan. Maahanmenot eivät ihan heti onnistuneet, mutta pienellä hinkkaamisella kohtuulliset..
Rimpen kanssa aloin sitten harjoitella tokon avoimen luokan liikkeitä. Aloitimme kaukokäskyillä. olin aika lähellä koiraa ja siitä käsimerkillä ja käskyllä otin asennon vaihtoja istu-maahan. Ja palkkasin aina heti namilla. Tässä ei ollut mitään ongelmaa. Sitten otin liikkeestä maahanmenoja pari kappaletta niin, että palasin koiran taakse. Toimi tässäkin ihan ok, ei aiheuttanut suurempaa kummastelua.. Sitten aloin tehdä luoksetulon pysäytyksiä heittämällä pallon aina puolivälissä, kun koira oli tulossa. Tähän otin taas eri käskysanan, mitä on normi-luoksetulossa. Viimeisenä sitten hyppyä ja nyt pyysin ihan vain istumaan siellä esteen takana ja palkkasin siitä. Näin sitä sitten harjoiteltiin kaikki uudet asiat kerralla.. :) Ai niin ja noutoa otettiin pari välissä. Nyt palkkasin muutaman kerran pelkästä kontaktista. ja ilmeisesti tämä auttoi, koska ei varastanut kertaakaan kapulalle.

Tänään sitten tehtiin ennen purutreenejä hieman häiriötottista avustajan kanssa. Koiraa siis tarkoituksella häirittiin seuraamisen yhteydessä ja jos kontakti hävisi seurasi pakote ja sen jälkeen kehut kun toimi taas. Tehtiin aika paljon ihan perusseuraamista ja sitten yksi liikeestä maahanmeno. Niitä ei otettu enempää, koska onnistui kerrasta. lisäksi tehtiin sitten piilon kiertoja, joita Rimpellä on otettu tosi vähän. Vietiin palkka piilon taakse ja lähetettiin kiertämään. Yllättävän hyvin hoksasi. Otin piilonkierrot myös Roosalla ja sen kanssa kierrätin ihan kahta piiloa. Pienellä sekoilulla onnistuttiin siinäkin. Puruosuudessa keskityttiin Rimpen kanssa ensin siihen, että saadaan rauha siirrettyä toimimiseen hian kanssa. Muutamien kertojen jälkeen onnistuttiin hyvin ja saatiin koira kantamaankin kunnolla. Sitten mentiin piilolle ja jatkettiin tuttuun tapaan siinä haukuttamalla. Nostettiin koiraa aina välissä ja keskityin itse kehumaan sitä hyvästä haukusta. Saatiin todella hyviä pätkiä aikaiseksi ja koira kantoi kunnolla hiaa sen jälkeen. Lopuksi otettiin yksi pomppu ja siitä autoon.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Rimpe TK1!!

Tänään sitten taas tokoiltiin Rimpen kanssa. Paikkana oli nyt kotikenttä Hämeenkyrössä ja tuomarina jatkoi edelleen Juha Kurtti. Tavoite saavutettiin, eli tuli se viimeinen ykköstulos ja sitä myöten sitten TK1. Osa-alueittain pisteet jakautuivat seuraavasti:
Luoksepäästävyys 10, ei ongelmia
Paikallaolo 10, pientä piippausta, mutta ei muuta
Seuraaminen kytkettynä 9, tässä oli vielä ihan hyvä ja teki kunnollista seuraamista.
Seuraaminen taluttimetta 8, vire alkoi selvästi laskea, mikä näkyi huonoina perusasentoina ja lievänä jätättämisenä.
Liikkeestä maahanmeno 5, vaati kaksi käskyä...
Luoksetulo 8, Vino sekä edessä, että sivulla
Liikkeestä seisominen 10, hieman hidas
Estehyppy 8, Liikkui vinoon taas siirtyessäni koiran viereen.
Kokonaisvaikutus 10 ja yhteensä pisteitä 170.
Nyt sitten pitäisi alkaa hiomaan avoimen luokan liikkeitä kuntoon... Saa nähdä aloitetaanko saman tien vai pidetäänkö jonkin sortin treenitaukoa. Roosalla tauko tulee äitiysloman myötä ja voi olla, että Rimpellekin jonkinlainen breikki annetaan viimeistään sitten, kun kelit eivät enää salli purutreenejä...

torstai 14. lokakuuta 2010

TULOSSA PENTUJA!!!!

No niin ultra varmisti sitten tänään omat epäilykseni siitä, että Vantaan reissut eivät olleet turhia. Roosa on tiine uroksesta Darya´s Dall Defender! Tämä onkin sitten se viikon tärkein uutinen... Toinen koiriin liityvä uutinen on se, että kennelnimeni on hyväksytyy FCI:ssä ja on nyt enää maksua vailla. Pennut tulevat siis syntymään ensimmäisiksi MayFirst-pennuiksi!

Muuten sitten tästä viikosta.. Tiistaina treenattiin pikaisesti tottista kentällä. Rimpellä lähinnä vähän seuraamista ja muutama seisomaan jääminen, sekä rauhaa. Ihan kohtuullinen olikin. Roosalla tein pari ruutua, joissa oli yllättävän pätevä ja nyt keskityttiin myös siellä pysymiseen... Lisäksi sitten luoksetulon pysäytykset, eikä näissäkään moitittavaa, sekä rauhaa palkkauksessa.

Keskiviikkona käytiin tekemässä jäljet. Roosalle aloin nyt sitten opettamaan uutta ilmaisua. Sillä oli ainoastaan esinejana, jossa yritettiin saada ymmärtämään, että nyt ne pitääkin tuoda... Kaksi viimeistä oli jo sinnepäin. Rimpen jälki oli ruokaa täynnä ja silti se onnistui eksymään... Ei selvästikään tajua mitä tekee, etsii ainoastaan ruokaa... Nyt täytyy pitää pieni tuumaustauko miten jatketaan, jotta tajuaisi... Kentällä tein sitten vain Rimpen kanssa suraamista, liikkeestä seisomisen ja maahanmenon, sekä ryhmäpaikallaolon. Liikkeet olivat omasta mielestäni ok, mutta palautetta tuli siitä, että saisin olla vieläkin mustavalkoisempi itse...

lauantai 9. lokakuuta 2010

Roosa FH1!!

Tänään käytiin sitten Roosan kanssa kokeilemassa peltojälkeä kokeessa saakka. Koe oli tosin tutuissa nurkissa hämeenkyrössä ja tuomarina Juha Kurtti. Jälki oli erittäin vaihtelevaa suorittamista, mitä tosin osasin odottaakin. Lähdössä oli hieman ongelmia ilmeisesti siksi, että ruohon pituus vaihtui heti startin jälkeen radikaalisti. Ehdin jo ajatella, että tämä oli sitten tässä, kun näytti ettei lähde ajamaan. Lähti kuitenkin ja eteni varsin määrätietoisesti ensimmäiselle esineelle saakka. Ilmaisi sen ja kaikki muutkin esineet seisomalla hieman vinossa... No kaikki ilmaisut olivat onneksi samanlaisia, mutta kuulemma kiireisen näköisiä. Kulmissa tarkasteli hieman, joissain enemmän joissain vähemmän, mutta jatkoi aina oikeaan suuntaan. Suorat ajoi määrätietoisesti ja nenä maassa. Ainoa suurempi hama oli kolmannella suoralla, jossa ajautui tuulen alapuolelle ja oikaisi aika rajusti kulman yli esineelle. Tässä lisäksi arvasin ettei jälki mene ihan niin vinoon ja kävelin itse lähempänä jälkeä kun koira... No jokatapauksessa jälki selvittiin loppuun ja tuloskin tuli loppupistein hyvä 83. Aika paljon on kuitenkin tehtävänä ennen ensi kesää ja kakkosen koetta...

Illalla olin sitten vielä purettamassa Rimpen. Viimekertaisen eläväisen purun seurauksena otettiin aluksi useampia saalispuruja. Otteessa ei ollut nyt ongelmaa vaan puri hyvin ja tasaisesti sittenkin kun alettiin ottamaan vaihtoja. Tämän jälkeen mentiin piilolle ja haukutettiin siinä apuohjaaja oli mukana pysäyttämässä koiran oikeaan kohtaan. Tehtiin taas pumppausta, eli nostettiin koiraa välissä. Haukkui ihan hyvin, eikä purussakaan ollut ongelmia. Lopuksi otettiin pitkää liikettä, ensin hallinnan kautta ja sitten normaalisti. Hallinnan kautta otettaessa siis seurautin ensin ja kun oli hyvä, käskin kiinni. Eli palkattiin purulla. Perushypyissäkin oli ihan ok. Rimpen treeni siis tänään positiivisen puolella.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kentällä ja pellolla

Käytiin ottamassa viimeistelyjäljet ennen kentälle menoa. Tein Roosalle aika simppelin jäljen jossa oli jopa lihapullaakin siellä täällä, etenkin kulmien jälkeen. Pohja oli erittäin pitkää heinää, joka yleensä on Roselle vaikea ajaa. Tänään ajoi kuitenkin ihan hyvin ja nyppi kaikki ruuankin pois. Kulmissakaan ei ollut suurempaa sanomista, vaan menivät siinä kun suoratkin. Ilmaisut nyt olivat sitä mitä ennenki, eli pysähtyi vain esineen kohdalla...

Kentällä otin Roosalla ainoastaan rauhan harjoittelua pallon kanssa. Tavoitteena on saada molemmat koirat oppimaan, että pallon tai patukan ja tulevaisuudessa hian kanssa voi rauhoittua ja oppia sitä kautta kanavoimaan oikein. Roosalla on tätä jonkin verran tehtykin silloin kun purut aloitettiin. Yllättävän hyvin lähti sujumaan ja rauhoittui huomattavasti paremmin, kuin kuvittelin. Tämä on siis myös maalimiehen toivomus, että rauhoittumista opetettaisiin. Rimpellä otin sitten seuraamistakin. Teki erittäin hyvää seuraamista! Aluksi ilmassa oli pientä pomppimista, mutta avustajan tuella sain sen rauhoittumaan hitaammin kävelemällä. Palkattiin pallolla ja aina palkkausvälissä harjoiteltiin rauhaa Rimpenkin kanssa. Rimpellä sitä ei ole koskaan tehty, mutta tuntui oivaltavan ideaa ihan hyvin. Otin lopuksi yhden liikkeestä seisomisen ja onnistui hienosti ihan pienen käsiavun kanssa. Keskittyminen oli tänään 100-prosenttista! Viimeisenä tehtiin vielä ryhmäpaikallaolo, jossa ei ollut ongelmia.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Vähän kaikkea

Viikko aloitettiin treenaamalla Roosan kanssa jälkeä pellolla ja Rimpen kanssa pitkästä aikaa puruja. Lisäksi otin molemmilla vähän seuraamista kentällä. Kentällä Roosa oli turhankin intoa piukassa ja huusi suoraa huutoa koko suraamisen ajan. Muuten oli kyllä ihan kivaa ja suoraa seuraamista, mutta ääniefekti oli hieman liikaa... Lisäksi tein parit kaukokäskyt, joissa näkyi myös yli-innokkuus edistämisenä. Rimpe oli myöskin varsin tomerana, mikä tosi näkyi sillä vain hyvänä tekemisenä. Seuraaminen oli hyvää, samoin seisominen liikkeestä. Maahanmenoja jouduin tekemään pari kappaletta ennen kunnollista. Lisäksi tehtiin sivulle siirtymisharjoituksia, koska meinaa jäädä aina vinoon. Otin siis hihnalla pienen avun aina sivulle tultaessa ja toimi hyvin näin.

Puruissa otettiin ensin ihan vain saalispuru ja siirryttiin sitten piilolle. Piilolla haukutettiin koiraa aina välillä nostaen samaan tyyliin mitä aikaisemminkin. Hieman oli tekemistä balanssin hakemisessa niin, että haukku jatkuu koiran nousematta liikaa. Liika nouseminen kun tuppasi tekemään sen, että yritti kiinni heti. Muuten ongelmana oli tänään lähinnä puruotteen eläminen, johtuiko sitten pitkästä tauosta vai mistä... Loppuun otettiin pari hyppyä samaan tapaan mitä on Roosalla tehty, eli seurautin koiraa ja vapautin siitä puruun. Tavoitteena saada mukaan myös hallintaa.

Roosalla oli Marittan tekemä jälki, pari tuntia vanha vierasesineillä. Ajoin nyt 10m liinalla ihan vain kokeilun vuoksi, miten toimii. Ajoi ihan hyvin ja intensiivisesti, muutamia pikku pyörähdyksiä oli silloin tällöin. Kulmatkin olivat ihan ok tänään. Esineet saisi ilmaista paremmin edelleen, nyt jäi seisomaan aina esineen kohdalla. Kuitenkin mielestäni hyvän puolelle jää tämän päivän saldo.. :)