maanantai 25. lokakuuta 2010

Purettelua...

Tänään oli taas ohjelmassa purutreeniä ja vähän tietysti tottistakin. Roosalla otin vain piilonkierrot, luoksetulon ja muutamia noutoja. Edelleen sen takia ettei ole suotta kateellinen kun toinen pääsee tekemään. Roosa oli kuitenkin mukana, koska olimme koko päivän menossa, enkä sitten viitsinyt sitä jättää kotiin. Pikkuhiljaa saa kyllä alkaa tottumaan jatukseen siitä ettei pääse kentälle mukaan. Rimpen kanssa tehtiin ensin seuraamista ja taas häirön alaisena. Apuohjaaja olis siis huutelemassa hävyttömyyksiä vieressä ja koira toimi selvästi paremmin, mitä viimeksi. Keskitti huomion minuun erittäin tehokkaasti. Lisäksi tehtiin liikkeestä seisomista, joka meni kyllä ensimmäisellä kerralla istumiseksi... Päädyimme treenaamaan sitä saalistuksen kautta. Käytännössä siis koira tavoitteli palloa -> seiso-käsky -> jos oikea asento, palkkaus. Teki ihan ok suorituksiakin muutamia.

Puruosuudessa sitten aloitettiin taas tekemällä rauhaa. Otettiin 3-4 kertaa näin ja onnistui tällä kertaa heti ja koira saatiin melko nopeasti kantamaankin. Sitten siirryttiin välillä harjoittelemaan pakoa. Ensimmäinen yritys meni siinä mielessä pipariksi, että tuli liian alta kiinni. Toisella kerralla kuitenkin erittäin hyvä ote ja pysyi kiinni, joten vietiin tästä autoon. Otettiin sitten vielä erillinen setti, jossa tehtiin pelkästään piilolla. Haettiin hyvää haukkumista ja muutama kerta lähetettiin kauempaakin. Kauempaa lähetettäessä ongelmana oli se, että yritti tulla erittäin sivusta kiinni. Suoraan piilon takaa tuli viimeisellä kerralla todella hyvin. Otteet olivat erittäin hyvät ja rauhoittui hienosti puruun. Rauhan ottaminen mukaan kuvioon on selvästi parantanut koiran purua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti