lauantai 13. toukokuuta 2017

Lauantaina vähän sitä ja vähän tätä...

Pikkusen jotain pientä piti tehdä kaikilla :D Aloitettin metsästä, jossa tein Arekselle ensin tarkkuusruudun. Pikkuhiljaa alan ehkä löytämään tapoja, joilla treenata tätä asiaa. Nyt otin ensin puhtaasta maastosta täytemunalla etsinnän ja sen jälkeen varsinaisesta ruudusta metalliesineeellä. Kovin kauan ei jaksa vieläkään etsi, jos ei heti löydy, mutta paranemaan päin. Luulen, että teen pelkkää etsintää vähän namiruudulla, jotta ymmärtää ruudun idean. Löytyi kuitenkin lopulta ja ilmaisu oli hyvä. Tämän jälkeen tehtiin pudotettu esine, matkana 40m. Irtosi hyvin ja toi, sekä luovutti mallikkaasti. Tästä ei siis tänään mitään valittamista... :) Lopuksi otettiin metsässä vielä yksi jana, johon irtosi hyvin ja nosti jäljenkin ihan hyvin. Ehkä se on jotain sitten tästä kuitenkin oppinut. Reagoi jälkeen kunnolla ja lähti ajamaan oikeaan suuntaan. Ajaminen olisi voinut olla parempaa, mutta löysi kuitenkin kepille.

Metsästä tultiin kentälle, jossa otin ensin Pippalla tokoa. Tutuksi tulleilla liikkeillä jatkamme, eli ruudusta aloitettiin. Lähetin nyt joka sivulta perusasennosta ja otin maahanmenon aina ruudussa. Pienellä kohdistuksella löysi ruudun hyvin, pari pientä hutia tuli, kun kohdistuksen unohti. Niin varma ruutu ei siis vielä ole. ruudun jälkeen kierrätin kahdeksikkoa kahden merkin ympärillä, tämä ok. Päädyin tekemään myös paikallaistumista ensimmäistä kertaa, vaikka häiriötä ei kentällä ollutkaan. Yllättävän hyvin pysyi istumassa, vaikka yleensä on aina pyrkimässä maahan. Viimeisenä otin kaukojen istumaannousun, joka oli hyvä. Koska pysyi paikallaan ja nousi ensimmäisellä käskyllä, jätin siihen yhteen kertaan. Pippan jälkeen otin pikkutytöt, joista molemmat tekivät istumis- ja pillitreeniä. Tove treenasi ihan paikalla pysymistä istuen ja siitä pillillä luoksetuloa. Roma sitten taas opettelee istumista pillimerkistä ja paikallapysymistä. Molemmilla lähinnä kodista poikkeava ympäristö oli tässä se juttu. Areksen otin tottikseen viimeisenä ja sillä tein pikkujuttujen hiomista. Ihan perusasentoon siirtymistä ja seuraamisesta pysähtymistä perusasentoon. Sillä kun tuppaa välillä molemmissa tuo istuminen unohtumaan, niin pitää vahvistella välillä niitä. Lisäksi sitten otettiin luoksetulon lopetusasentoa läheltä ja lopuksi jättöliikkeet, joissa kaikista palkka.


Kentältä jatkoin pellolle, jonne tein Pippalle ympyrän muotoisen jäljen vahvistamaan oikeaan suuntaan jatkamista ja kulmatyöskentelyä. ajoi tänään keskittyneesti ja hyvin, siinä ei mitään moitittavaa. Myös esineet ilmaisi hyvin, pientä vinoutta muutamalla. Yhdellä en palkannut, jotta näin miten reagoi siihen ja tämä ei millään tavoin näkynyt seuraavassa ilmaisussa.

Kotona käytiin sitten vielä lenkillä Paulan ja Toven kanssa ja sen jälkeen tein vähän noutoa pikkutytöillä. Tove teki sisällä iltaruuan kanssa ja toi muutaman kerran todella hyvin lähelle ja kerran hienosti käteen. Roma teki kylmällä linnulla pihan ulkopuolella ja sillä ei ole kyllä mitään suurta ongelmaa tässä hommassa :)

torstai 11. toukokuuta 2017

Metsässä- linnulla- pellolla- metsässä- kentällä- pellolla

Tuossa otsikossa tämä viikko hyvin pitkälti onkin. Tiistaina kävin aamulla ensin Toven kanssa jäljellä. Hetki on aikaa edellisestä verijäljestä, kun kelit ovat olleet hieman vaihtelevat... Ajoi tällä kertaa varsin mukavasti ja oli sen oloinen, että on tietoinen siitä mitä on tekemässä.
Iltapäivällä käytiin sitten Roman kanssa ensimmäistä kertaa oikeasti linnulla. Virroilla oltiin kyyhkysillä treenaamassa ja lähinnähän tuossa näkee, että mitä koira tekee linnun siivittäessä. Hyvin pysähtyi ja kiltisti tulee pillillä luokse. Vihdoin sain myös hankittua pari pientä telkkää noutolinnuiksi ja nyt on jatkettu noutotreeniä niillä. Tosi hyvin on lähtenyt tuomaan kylmää lintua. Nyt treenit on taas vähän helpotettu ja siirryin eteiseen tekemään ensimmäiset linnulla tehtävät noudot, ettei tule mitään suurta takapakkia. Huomenna ajattelin jo siirtyä ulos, koska ihan samalla tavalla se noutaa lintua, kuin damiakin. Mutta tosiaan tiistai-iltana oltiin sitten vielä Pippan ja Areksen kanssa pellolla. Molemmilla kulmajälki, joissa kulmat oli namitettu. Ares oli aika hyvä, varmuutta vaan jäljestykseen tarvitsee, mutta paransi koko ajan loppua kohden. Pippa taas aloitti varsin heikolla esityksellä ja ajoi ensimmäisestä kulmasta ihan hutiin. Paransi kuitenkin loppuun päin ja viimeinen suora oli jo ihan jees. Pippan jäljellä oli ikää n. 1,5 tuntia ja pituutta 600 askelta.

Tänään aloitettiin treeniurakka metsästä. Ares teki siellä ensin tarkkuusetsintää, jossa oli taas hirveästi ongelmia. Se oli jo yhtenä päivänä ihan jees, mutta nyt ei onnistunut taas mitenkään päin. Jouduttiin palaamaan metalliesineestä takaisin täytemunaan ja sitten uudestaan metalliin, että lähti onnistumaan. Tämän jälkeen otin pudotetun esineen, jota ei ole juurikaan tehnyt myöskään. Intoa on, mutta käsitys hommasta vielä puutteellinen. Saisi siis irrota paremmin esineelle. No tätä on onneksi helppo työstää... Näiden jälkeen tehtiin Marittan kanssa pieni esineruutu. Leveyttä 25m ja pituutta 50m, tavoitteena irtoaminen. Ares haki 3 esinettä aika hyvin, tuonnissa on pientä hiomista. Neljännen esineen kanssa tarvitsi aika läheltä lähetyksen, että hoksasi sen. Kyseessä oli muoviankka ja Areksella ei kovia muoviesineitä ole ihan hirveästi ollut.

Metsän jälkeen jatkettiin kentälle, jossa Pippa teki ensin vähän toko-juttuja. Pippan kanssa on näitä tehty kotonakin ja jatketaan tosiaan ruudun hieromista targetin avulla ja merkin kiertoa. Molemmat alkaa pikkuhiljaa hoksata. Tehtiin myös muutama istumaan nousu kaukoista. Hieman tuppasi hyppäämään eteenpäin tänään aina noustessa istumaan... Pikkutytöistä Tove harjoitteli kentällä luoksetuloa pillillä ja paikallaan istumista. Kotona otettiin sen kanssa sitten vielä noutoa, mitä tehdään nyt joka ilta ja se onkin mennyt luopumisen kautta parempaan suuntaan.Tehtiin myös istumisesta luoksetuloa, jotta alkaisi hoksata sen pillin merkityksen. Romalle aloin ottamaan myös istumisliikkeeseen pillimerkin. Lähinnä tätä nyt työstettiin tänään. Tarkoitus on opettaa sille istumiseen myös käsimerkki. Areksen kanssa tehtiinkin sitten melkein koko kaavio parina Marittalle. Liikkeet suoritti hyvin, pientä viilausta on vielä siellä täällä. Jättöliikkeiden valmistelevissa osuuksissa edistää aika helposti ja maahanmeno vaatii kaksi käskyä. Pieniä kauneusvirheitä on siis siellä ja täällä, mutta niiden työstäminen ei ole varsinaisesti iso asia. Sen sijaan paikallaolosta ampaisi iloisesti pois, kun karvakoira suhahti ohi. Kääntyi takaisin kyllä heti kun karjaisin, mutta silti on näköjään toisen näköinen koitta varsin suuri häiriö tässä. Hyvä että tuli ilmi tässä vaiheessa, päästään tätä paikallaoloa häiriön kanssa sitten tekemään...

Lopuksi kävin vielä Pippan kanssa pellolla, jonne olin tehnyt jäljen vanhenemaan. Ikää sille tuli nyt 3,5 tuntia ja pituutta aika lailla tuo sama 600 askelta. Alku oli oikein hyvä ja ajoi syvällä nenällä intensiivisesti. Ennen viimeistä kulmaa ja suoraa tapahtui kuitenkin jotain ja viimeisen kulman sössi täysin ja hävitti jäljen siinä. Löysi sen kyllä sitten uudestaan ja ajoi loppuun ihan hyvin. En tiedä mistä nämä yhtäkkiset harhaan ajot johtuvat, ilmeisesti ei vain ole riittävän hereillä. Ikävää on se, että näyttää siltä, kuin jäljestäisi normaalisti, mutta jatkaakin harhaan. Noh, eihän siinä auta kun lisää treeniä vaan....

maanantai 8. toukokuuta 2017

Viikonlopun treeneistä lisää...

Lauantaina oltiin ottamassa hakua. Areksen kanssa jatkettiin taas ilmaisun työstämistä... On tässä aiheessa vaan vieläkin vääntämistä, vaikka nyt tekee jo ihan hyviäkin ilmaisuja. Aloitti heti oikein hyvällä, samoin toinen oli ok. Sen jälkeen pojalle tuli joku idea, että palaakin rullan kanssa maalimiehelle vaatimaan palkkaa... No loputkin ilmaisut saatiin pienen vääntämisen jälkeen toimimaan.

Metsässä otettiin lisäksi Romalle avanssitreeni kananpyrstöllä, jonka tosin Paula oli saanut käsiinsä ja pilkkonut. Idean pystyi kuitenkin vielä toteuttamaan ja ihan kohtuullisesti tuli vihellyksestä luokse. Otin Romalle metsässä myös noutoa, koska pyrin vaikeuttamaan perusnoutoa tekemällä sitä eri paikoissa. Pari oikein hyvää noutoa tehtiin.

Metsästä mentiin vielä kentälle ja otin Areksella samaan aikaan toisen uroksen kanssa. Tehtiin jäävät liikkeet putkeen. Maahanmenossa vaati kaksi käskyä, muuten oli hyvä. Noudoissa jouduttiin vähän viilaamaan paikallapysymistä heiton jälkeen. Tämä on asia johon joudutaan hieman panostamaan, että sen saa balanssiin. Noudot muuten olivat ihan mainiot. Näiden jälkeen otin paikallaolon ja sen aikana ammuttiin. ei reagointia laukauksiin ja muutenkin oli hyvä paikallaolo. Ylösnousua hieman ennakoi ja se jouduttiin uusimaan. Pippan kanssa tehtiin taas toko-juttuja. Samalla kaavalla mentiin kun edellisenä päivänä ja itseasiassa sama harjoitus on toistunut tässä iltaisin kotona. eli ruutua reunanauhojen kanssa, että oppii hakeutumaan sinne ja lisäksi merkin kiertoa. Molemmat alkaa pikkuhiljaa hoksata. Tovelle aloin opettamaan pillillä luoksetuloa. Tämä sen vuoksi, että helpottaa toivottavasti ohjaamista vesiriistan kanssa työskentelyssä.  Kotona Tove on jatkanut noudon työstämistä ja pikkuhiljaa asiassa edetään. Nyt on alkanut luopumaan hyvin noutoesineestä. Tuo sen myös koko ajan lähemmäksi ja ihan muutamia kertoja jopa käteen asti. Ehkä se vielä saadaan kuosiin :)

perjantai 5. toukokuuta 2017

Tälläkin viikolla vihdoin treenaamaan...

Tällä viikolla treenimäärät ovat meinanneet jäädä varsin pieniksi, koska oli vappu ja olin pari päivää koulutuksessa. Toki Roman ja Toven noutoa tulee työstettyä lähes päivittäin, mutta siihen se melkeinpä on sitten jäänyt. Tänään oltiin kuitenkin Sanna-Kaisan kanssa kentällä treenaamassa ja Paulaa lukuunottamatta kaikki tekivät jotain.

Ennen kentälle menoa kävin opettamassa Arekselle tarkkuusetsintää. Tätä on tehty kerran kotona ja nyt tehtiin metsässä. Alue oli tallattu ja esineenä pääsiäismunan sisällä ollut kotelo jonne laitoin namia ja näytin koiralle minne sen vien. Tämän jälkeen lähetin etsimään ja pari onnistunutta suoritusta saatiin aikaiseksi. Lisäksi saatiin muutamia epäonnistuneita, koska Ares tuppasi irtomaan liian pitkälle ja ilmaisemaan kulmamerkkejä myöskin. No tämäkin asia lienee väännettävä rautalangasta, mutta ne pari kertaa kun malttoi etsiä, olivat kyllä ihan hyviä. Kentällä Ares teki seuraamiskaavion pitkän suoran niin, että sille myös ammuttiin. Ei reagointia laukauksiin. Lisäksi tehtiin kaikki noudot, joissa oli pientä yli-innokkuutta ilmassa. Etenkin estenoudoilla pyrki karkaamaan jo ennen kapulan heittoa ja lisäksi jouduttiin ottamaan muutamia uusintoja, koska kiersi hieman esteitä. No siihen nähden, että esteitä on tehty viime syksynä edellisen kerran, suoritus oli ihan hyvä.

Pippa teki vähän toko-juttuja. Sillä on kotona tehty hieman merkin kiertoa ja alkaa sen nyt hoksata. Tehtiin sitä kentällä ensin korkeammalla merkillä ja sitten kukkapurkilla. Tänään onnistui hyvin jo pienemmänkin merkin kiertäminen. Lisäksi aloin opettamaan ruutua. Ruutuun laitoin keskelle targetin ja hyvin  haki sinne. Targetilta sai palkan namina. Lopuksi otin myös muutaman maahanmenon ruudussa. Tämän liikkeen en usko tuottavan valtavia ongelmia, koska se on hyvin saman tyyppinen eteenlähetyksen kanssa.

Roma on tosiaan tehnyt noutoa kotona erilaisilla variaatioilla ja useammalla damillakin. Tällä hetkellä työn alla on ollut etsimään lähtö osoittamastani suunnasta. Tänään tehtiin ensimmäisen kerran kodin ulkopuolella, joten otin ihan helppoa perusnoutoa. Vauhtia oli selkeästi enemmän vieraassa paikassa ja pientä halua ylimääräiseen juoksenteluunkin. Teki kuitenkin pari erittäin hienoa noutoa ja ihan voi olla tyytyväinen siihen, missä mallissa tämä asia on. Tehtiin lisäksi pyrstöllä ja onkivavalla avanssista luoksetuloa. Kun juoksi siis tuon höyhenkasan luokse, se nypättiin edestä pois samalla tavoin, kuin lintu lähtisi lentoon. Tästä otin pillillä luoksetulon. Ensimmäisellä kerralla jouduin kutsumaan useamman kerran, mutta parin toiston jälkeen alkoi toimia ihan hyvin.

Tovella tehtiin vesiriistakoetta ajatellen paikallapysymisharjoitusta. Käskytin sen istumaan, jonka jälkeen ammuttiin. Yllätyin miten hyvin pysyi istumassa laukausten ajan. Kiinnitti kyllä huomionsa laukauksiin, muttei pyrkinyt niitä kohden. Kotona otin vielä Toven kanssa noutoa sisätiloissa. Olemme lähteneet siitä, että sen tulee luopua noutoesineestä, jota mielellään omii. Jos alkaa omia ja tappaa damia, passivoidun täysin. Kovin pitkään ei jaksa jatkaa sitä, vaan palaa luokse ja tästä palkataan. Hieman olemme päässeet jopa eteenpäin ja pikkuhiljaa on alkanut tuomaan damia lähemmäksi. Saa nähdä miten pitkä tie tulee olemaan, mutta ehkä se joskus vielä tuo sen käteen asti. Jauheliha on ollut toistaiseksi toimivin palkkana.