sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Tynkätreenit

Tänään oli tosiaan treenit Hämeenkyrössä, mutta molemmilla tytöillä jäi yhteen settiin koko homma, koska sain syöksyä auttamaan tien päälle jäänyttä kaveria :/...

Roosalla aloitin seuraamisella, pidin koiran kytkettynä erittäin lyhyessä hihnassa. Samalla pidin housun lahkeesta kiinni ja näin passiivisesti estin edistämisen ja ylimääräisen hyppelyn. Tehtiin aika pitkää pätkää ilman palkkaa seuraamismatkoja ainoastaan vaihdellen. Toimi aika hyvin, tätä täytyy nyt vaan tehdä reilusti lisää, että saadaan tuo seuraaminen taas vähän paremmaksi. Tämän jälkeen otin sitten kaukokäskyjä niin, että jätin koiran maahan ja käskin siitä istumaan -> seisomaan -> taas istumaan. Muutamia toistoja näin, pallo oli taas takana palkkana. Kerran liikkui liikaa eteenpäin ja kävin palauttamassa paikoilleen, muuten ok.

Ripalla tein myös seuraamista tarkoituksella aika lähellä muita koiria. Pikkuhiljaa kun pitäisi saada toimimaan häiriön alaisena. Seuraaminen itsessään oli ihan ok, vähän välillä jätätti. Tässä samalla tein sitten sivulle siirtymisiä edestä, tarkoituksena saada nopea sivulle siirtyminen oikeaan paikkaan. Myös muutama maahanmeno sivulla pysyen ja siitä istumaannousu. Nämä alkavat sujua jo paremmin.

Molemmilla olisi nyt tarkoitus viilata vähän pikkuasioita kuntoon. Roosalla tuo seuraamisen korjailu on yksi tärkeä juttu, samoin kun perusasentoihin huomion kiinnittäminen ja noudoissa pitäisi saada pureskelua pois... Rimpellä liikkeet alkavat olla kasassa, pientä loppuviilausta puuttuu sieltä täältä ja se häiriön alla toimiminen olisi saatava varmemmaksi.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Keskiviikkotreenit

Tänään taas treenailtiin Hämeenkyrössä tosin ihan valtavaa määrää porukka ei paikalla ollut... Joukko oli supistunut kokoonpanoon minä, Maritta, Karoliina ja Minna.

Roosan kanssa trenaaminen oli koko ajan enemmän tai vähemmän hömpöttämistä. Aloitin ruudulla, johon ensin vein pallon palkaksi enkä vaatinut maahanmenoa, ok. Sitten kokeilin ilman palkkaa ruudussa ja koira on kyllä sisäistänyt, että ruutuun mennään ja että sielä mennäänn vielä maahankin, MUTTA tulee maahanmenon jälkeen kovaa vauhtia ryömimällä ruudun ulkopuolelle. Jollain pitäisi siis saada jäämäänkin sinne... Asiaa ei varmaan auttanut yhtään se, että itseäni homma lähinnä nauratti hysteerisesti, koska toiminta oli äärimmäisen hassun näköistä. No tämän jälkeen tehtiin sitten pientä liinaan sopeutumista Marittan ollessa apuohjaajana perässä. Otin siis ihan seuraamista ja apuohjaaja käveli liinan kanssa perässä, sekä tarvittaessa jarrutti liinasta koiran alkaessa edistämään/poikittamaan. Roosa reagoi liinaan edelleen aika vahvasti ja tuppasi pysähtymään heti, jos liina kiristyi. Liina oli kuitenkin valjaissa kiinni, että se ei valtavan vahvasti vaikuttanut muuten... No otettiin sitten kuitenkin kaikki jättöliikkeet, ensin kävelystä istuminen, maahanmeno ja seisominen. Maahanmeno oli ihan huippunopea!! Ja sitten tehtiin juoksusta maahanmeno ja seisominen, joissa molemmissa vähän ennakoi. Koska ennakoi niin vahvasti liinan kanssa, otettiin lopuksi ihan vain juoksemista ilman jättöjä.

Rimpen kanssa tehtiin tokoa kisanomaisesti. Aloitimme paikallaololla, johon saatiin oikein kolme koiraa riviin. Nousi kerran rivistä, mutta meni takaisin maahan heti kun karjaisin. Sitten tein kisanomaisena koko suorituksen Minnan toimiessa liikkurina. Hihnassa seuraaminen oli aika hyvää, ainoastaan täyskäännöksesä hiomista. Vapaana seuraaminen oli vielä ok, mutta olisi saanut olla tiiviimpää ja tarkkaavaisempaa. Liikkeestä maahanmeno, no joo meni vasta toisella käskyllä ja ehdin kävellä liian pitkälle ennen sitä. Luoksetulo oli muuten hyvä, mutta sivulle siirtyminen ei oikein onnistunut.. Tarvitsi tähän kolme käskyä... Liikkeestä seisomaan jääminen oli oikein hyvä. Ainoastaan pientä kylmyydestä johtuvaa teputtelua oli havaittavissa. Periaatteessa ihan ok suoritus ja erityisen hyvä oli saada Minnalta vähän jotain vierasta näkemystä ja kommenttia siihen missä mennään.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Pikatottista

Pihassa taas tottisteltiin ajan kuluks... Roosan kanssa ensin tunnaria, teki edelleen hyvin, malttoi haistella ja valita kapulan oikein. Sitten kaukokäskyjä, lähinnä opeteltiin taas tekniikkaa maasta seisomaan nousuun. Muutaman kerran eteni liikaa, joten jätin palkkaamatta ja palautin paikoilleen. Viimeinen seisomaannousu oli ihan huippuhyvä! Viimeisenä sitten tehtiin pari kertaa luoksetuloa niin, että käskin maahan puolivälissä. Reagoi käskyyn hyvin ja meni maahankin nopeasti. Toisella kerralla sain maahan sillä kohdalla missä pitikin.

Ripan kanssa aloitettiin jälleen asennon vaihdoilla sivulla. Meni hyvin maahan, mutta olisi saanut nousta paremmin istumaan. Tästä jatkettiin liikkeestä seisomaan jäämiseen. Nyt haparoi ainoastaan ensimmäisellä kerralla, muut teki hyvin. Viimeinen päästiin ottamaan ihan kokonaisena liikkeenä. Tämän jälkeen otettiin muutama hyppy, vaihtelin vähän palkan paikkaa pitäen sen välillä kädessä ja välillä esteen takana. Sujui melko hyvin, muutaman kerran vaati kaksi käskyä. Reagoi kuitenkin käskyyn jo aika hyvin ja eilen kokeiltiin Marittalla vieraassa paikassa ja vieraalla esteellä, eikä ollut ongelmia siinäkään. Viimeisenä sitten otettiin vähän noutoa. Leikin ensin kapulalla, sitten heitin ja päästin noutamaan, luovutus eteen ja siitä palkkaus kapulalla. Ei syljeskele enää kapulaa suusta... Saa nähdä sitten tuleeko jossain vaiheessa eteen sama ongelma kun Roosalla eli varastaminen, mutta surraan sitä kun on sen aika...

maanantai 22. helmikuuta 2010

Viikon aloitus

Vapaapäivän ratoksi otin taas pihassa pikkusen tottista. Roosan kanssa keskityttiin liikkeissä lähinnä mielenhallintaan. Ensin tunnaria, palkkana lihapulla ja nyt näyttää kyllä siltä, että ainakin kotipihassa uskaltaa ottaa muut kapulat alustasta irti pikkuhiljaa. Nuuski tarkasti ennen valintaa, eikä kertaakaan haparoinut tässä liikkeessä. Sitten tasamaanoutoa lyhyeltä matkalta, otin naksuttimen mukaan tähän ja naksautin aina kun oli purematta. Tavoitteena saada siis rauhallisempi pito kapulaan. Kuumeni kapulan kanssa toimimisesta niin, että lopussa varasti kerran kapulalle. Tämän seurauksena otettiin sitten vielä kapulan heittelyä ja palkka pelkästä kontaktista. Lopuksi vielä yritettiin saada malttia seuraamiseenkin. Otin koiran sivulle, annoin käskyn ja palkkasin kun istui kontaktissa hiljaa sivulla, eikä lähtenyt liikkeelle heti käskyn kuultuaan.

Ripan kanssa tein ensin taas sivulla asennonvaihtoja. Meni maahan jo huomattavasti paremmin ja ensimmäisellä käskyllä. Tästä jäi maahanmeno ilmeisesti vähän päälle, sillä tämän jälkeen tehty liikkeestä seisominen olikin aivan uskomattoman hankalaa. Koira tarjosi kaikkia mahdollisia jättöliikkeitä istumisesta maahanmenoon. Palkkasin heti kun sain kunnollisen seisomisen aikaiseksi. Vähitellen alkoikin sujumaan paremmin. Viimeisenä sitten hyppy ja vein taas pallon aina valmiiksi esteen taakse odottamaan. Näin tämä sujui hyvin, ylimääräisiä käskyjä ei tarvittu ja Rippekin vaikutti ihan tyytyväiseltä toimintaan.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Tottista pakkasessa...

Aloitettiin aamu reippaasti pakkasesta huolimatta pikku tottiksella. Roosan kanssa tehtiin ensin tunnistusnoutoa palkkana taas kissanruoka. Oli aika hyvä nyt tässä, malttoi haistella kunnolla ja luovuttikin nätisti. On siis toivoa, että tästä saadaan vielä jotain aikaiseksi. Sitten otettiin pitkästä aikaa liikkeestä istumista. Palkkasin pallolla heti nopeasta istumisesta ja teki tätäkin hyvin. Viimeisenä sitten luoksetuloa, keskellä maahanmeno. Reagoi hyvin käskyyn, mutta liikkui maassa ryömimällä eteenpäin vielä hetken. Otin melko lyhyeltä matkalta, jotta saisin paremman maahanmenon. Harjoitusta edelleen vaaditaan...

Ripan kanssa tehtiin täysin samat asiat kun eilen, jos vaikka alkaisi mennä päähän saakka. Ensin siis muutama asennon vaihto sivulla, parempi tänään. Sitten liikkeestä maahanmenoa, myöskin parempi kun eilen, ei tarvinnut lisäkäskyjä ollenkaan vaan meni maahan ensimmäisestä. Palkkasin tässä Roosalta jääneellä kissanruualla... :) Sitten noutoa, jota otimme myös eilen samalla tavalla, mutta unohdin raportoida siitä täälä... Eli heitin kapulaa ja otin luovutuksen eteen. Palkkasin siitä vapauttamalla ja leikkimällä kapulalla. Leikkimällä yritän saada nyt vähän intoa kapulaan taas enemmän, koska alkoi räkiä sitä suustaan pois liian nopeasti. Tästä on selvästi hyötyä, sillä piti paremmin. Viimeisenä hyppy ja tässä laitoin nyt pallon valmiiksi esteen taakse ja käskytin sitten. Hyppäsi tällä systeemillä ensimmäisellä käskyllä, eli uskoisin että kannattaa jatkaa sillä metodilla.

torstai 18. helmikuuta 2010

Peruskuntoa ja perustreeniä

Jonkinlaista peruskunnon tynkää pitäisi tosiaan kai alkaa rakentaa ajatellen kesän koekautta... Yritän sitä nyt näin lumen avustuksella alkaa pikkuhiljaa tekemään, tai oikeastaan noista kahdesta se Roosa on tämän asian suhteen huonommassa tilassa... Ripa juoksee ja liikkuu omatoimisestikin aika paljon ja on varmasti paremmassa kunnossa. Roosa sitten taas on enemmän tyyppiä sohvaperuna, joka pitää aktivoida liikkeelle. Tänään kävin koirien kanssa metsässä, jossa oli melkein polveen saakka lunta... Itselle meinasi siis kuolema tulla jo puolivälissä lenkkiä. No tulipa kuitenkin käytettyä koirat niin, että joutuivat vähän jotain lumessa tekemäänkin.

Sen jälkeen otin sitten tottista pihassa. Aloitin Roosalla seuraamisen kanssa. Melko pitkää pätkää ilman palkkausta vaihdellen nopeuksia, tehden käännöksiä ja muutenkin pitäen koiraa koko ajan skarppina. Huomautin heti jos alkoi tunkemaan eteen. Tämän jälkeen sitten luoksetuloa seisomaan jäämisellä. Otin melko lyhyeltä matkalta, että sain reagoimaan nopeasti käskyyn. Teki muutamia ihan hyviä pysähdyksiä. Viimeisenä liikkenä tein tokoesteellä hyppynoutoa. Mitään muuta ongelmaa ei ollut, paitsi vinoon luovutus. Tässä auttoi hieman esteestä todella kaukana seisominen, mutta ihan priima ei ollut kertaakaan. Vaadin tosin käsiavulla korjaamaan ennen irrotusta. Tästä syystä otin muutamia tasamaanoutoja hyvin läheltä lisäksi. Näissä sain korjattua hieman suoremmaksi.

Ripan kanssa tehtiin ensin sivulla asennon vaihtoja maahan-istu välillä. Maahan käskyn totteleminen on kyllä ihan tervan juontia. Palkkasin lihapullalla heti kun teki nätisti. Tästä olikin hyvä jatkaa liikkeestä maahanmenoon. Tarvitsi välillä useampia käskyjä ennen maahan putoamista, joten käytin pientä pakotetta ja palkkasin vain jos reagoi käskyyn ilman uutta kehoitusta. Mielestäni ei ole nimittäin kyse siitä ettei ymmärtäisi käskyä, vaan enemmänkin siitä ettei halua mennä maahan. Sama juttu hypyssä, tarvitsi kaksi käskyä ennen hyppyä. Päätin tehdä saman asian siis minäkin tässä liikkeessä, eli aloin palkata ainoastaan silloin kun hyppäsi yhdellä käskyllä. Jos hyppäsi vasta toisella, ei palkkaa herunut. Kummasti alkoi hyppy maistua ensimmäisellä kehoituksella... Ripalla on juoksu päällä ja se saattaa vähän vaikuttaa tekemishalukkuuteen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että juoksunkin aikana pitää pystyä toimimaan normaalisti ja siksi emme pidä mitään taukoa nyt enää sen vuoksi, kun koekausikin lähenee...

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Keskiviikon kettuilut...

Oltiin siis tänään normaalisti keskiviikkotottiksissa Hämeenkyrössä. Olin paikalla hieman ennen muita ja ehdin siinä odotellessa ottaa Roosalla ensimmäisenä liikkeenä ruudun. Tein merkkikartioilla ruudun ja lähetin koiraa sinne vuorotellen eri suunnista. Hahmottaa ruudun melko hyvin ja osaa suunnistaa sinne oikein ja vauhdilla. Tarkkana pitää olla tosin siinä, että saa mahan-käskyn oikeaan aikaan, jotta pysyy ruudussa. Olen yrittänyt pitää nyt alusta saakka niin, että palkka tulee vain kun koko koira on ruudussa sisäpuolella. Muutaman kerran jouduin nyt korjaamaan sen taaemmas ennen palkkaa. Tässäkin palkkana kissanruoka, jotta pysyy järjellisissä nopeuksissa toiminta...

Tämän jälkeen otin Ripalla paikallaolon Essin kaverina. Jätimme koirat aika lähekkäin ja hyvin pysyi paikallaan. Maahanmenokäsky ei vain meinannut upota taas päähän millään. Lisäksi otin Rimpellä seuraamista, seurautin mm. erittäin läheltä colliepentua, jota Rimpe ei ole ennen nähnyt. Seuraaminen oli tänään erittäin hyvää ja intensiivistä, eikä ottanut häiriötä oikein mistään. Sitten teimme hieman liikkeestä seisomaan jäämistä. Tässä tarvitaan enää hyvin pieni käsiapu, että pysähtyy. Tein siis liikkeen kokonaisena niin, että otin sivulle siirtymisenkin seisomisen jälkeen. Viimeisenä sitten noutoa, jossa ongelmana oli hieman kapulan räkimistä suusta liian aikaisin. Lähtee kyllä kapulalle hyvin ja tuo sen, mutta pudottaa liian nopeasti. Jatkamme siis intensiiviharjoittelua kotona.. :)

Jatkoin vielä vähän Roosan kanssa, ohjelmassa liikkestä seisominen. Maritta toimi apuohjaajana liinan kanssa, tarkoituksena antaa siitä pieni pakote käskyn yhteydessä. Koira ahdistui liinasta jostain syystä melko paljon ja vaati nostamista reilusti ennenkuin toimi kunnolla. Lopetimme heti, kun saimme hyvän pysähdyksen sekä kävelystä, että juoksusta. Roosallakin otin vielä noudon nopeasti viimeisenä liikkeenä. Ensin heitin kapulan ja palkkasin vain kontaktista ja odottamisesta. Toisella kerralla otin koko liikkeen. Toi ja luovutti hyvin ja suoraan, mutta puri kapulaa taas erittäin paljon. Tästä kun pääsisi jollain eroon niin hyvä olisi...

tiistai 16. helmikuuta 2010

Maanantai- ja tiistaiaamun tottikset

Nyt olemme siis päässeet pikkuhiljaa taas vauhtiin aamutottisten kanssa, kun alkaa valkenemaan aikaisemmin. Ja lisäksi Ripa pitäisi laittaa 21.3. mennessä toko ALO-luokan kuntoon, joka saattaa olla suurempi syy tähän treeni-innostuksen kasvamiseen...

MAANANTAI:
Jälleen ensin Roosan kanssa aloiteltiin. Pikkuhiljaa pitäisi ruveta saamaan Roosalle perille voittajan liikkeitä , joten aloitimme kaukokäskyillä. Harjoiteltiin maasta seisomaan nousua, tarkoituksena on siis opettaa ensin kunnolla tekniikka sekä maasta seisomaan, että istumisesta seisomaan nousuun. Yllättävän hyvin pelasi, käsky ja käsimerkki on Roosalle opetettu jo aikaisemmin, joten nyt on keskityttävä vain siihen ettei ala edistämään liikaa noustessa. Käytin palloa takana palkkana, mikä varmaan hillitsi jonkin verran edistämistä. Tämän jälkeen otettiin seuraamista melko lyhyinä pätkinä. Pyrin olemaan tarkkana etenkin sen kanssa, ettei poikita tai härvellä muuten mitään ihmeellistä. Lisäksi tein taas aika paljon sivuaskeleita, peruutusta, täyskäännöksiä paikalla yms. tarkkaavaisuuden ylläpitämiseksi. Viimeisenä liikkeenä otin luoksetuloa varmistellen pysäyttämistä. Muutama läpijuoksu ensin ja sitten pysäytys mukaan, saatiin muutama ihan onnistunutkin. Tähänhän pitäisi nyt sitten lisätä vielä maahanmeno toisena pysäytyksenä kesken luoksetulon...

Ripan kanssa aloiteltiin myöskin seuraamisella. Tavoitteena pitää koira tiiviisti lähellä ja parantaa etenkin täyskäännöksiä. Näihin tarvitsee edelleen vahvasti pallon tueksi, kun se on apuna käännöskin sujuu hyvin. Seuraamisesta jatkettiin liikkeestä seisomaan jäämiseen. Täytyy sanoa, että tässä liikkeessä on edistytty! Pysähtyy hyvin pienellä käsimerkillä ja seisoo hyvin odottamassa koko ajan. Palkkasin pallolla hyvästä pysähtymisestä ja lopuksi tein koko liikken niin, että palasin koiran luokse. Viimeisenä sitten hyppyä, käskytin hyppäämään ja heitin pallon palkaksi. Käsky ei ole ihan vielä tässä valjennut, vaan tarvitsee kaksi käskyä ennen hyppyä. No eiköhän se siitä pikkuhiljaa...

TIISTAI:
Ensimmäisenä vuorossa jälleen Roosa. Roosalla siis treenataan aina ensimmäisenä, koska se on laumajärjestyksessä Ripaa ylempänä. Aloitimme tunnarilla, joka meni kohtalaisen hyvin. Malttoi haistella ensimmäistä kertaa lukuunottamatta. Myös luovutus oli tänään parempaa ja pureskelua ei esiintynyt niin valtavasti kuin yleensä... Palkkasin kissanruualla, jottei kuumiaisi liikaa. Sitten kaukokäskyt, nyt tehtiin istumisesta seisomaan nousua. Muutaman kerran edisti liikaa ja jätin palkkaamatta näistä ja palautin kylmästi paikalleen. Takana oli taas pallo palkkana ja heti kun teki hyvän vaihdon sai palkan. Viimeisenä sitten luoksetuloa niin, että keskelle tuli maahanmeno. Päätin ottaa näitäkin vielä erikseen ja yhdistää sitten, kun on ymmärtänyt maahanmenon tässä liikkeessä. Ilmeisesti maahanmeno on kuitenkin Roosalle ehdottomampi liikkeenä, koska tämä onnistui heti erittäin hyvin. Reagoi käskyyn joka kerta välittömästi ja teki maahanmenot.

Ripan kanssa aloitin liikkeestä maahanmenolla, jota valmistelin ensin ottamalla sivulla maahan ja taas takaisn perusasentoon. Silti maahanmeno tökki ja tarvitsi useaan kertaan napakan käskyn ennenkuni lähit sujumaan. Palkkasin sitten heti kun meni hyvin maahan. Tämän jälkeen otettiin hyppyä, joka sujui vähän paremmin kun eilen. Annoin napakan käskyn ja nyt totteli ilman toista kehotusta. Vartaloapua joutuu tosin jonkin verran käyttämään. Pallo palkaksi taas heti kun hyppäsi. Lopuksi sitten vähän luoksetuloa kokonaisena liikkeenä. Jätin koiran istumaan ja kutsuin luokse. Istui hyvin eteen, josta käskin sivulle. Sivulle siirtymiset saisivat olla paremmat, joskin toisella kerralla tämäkin meni jo luontevammin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kotitottikset

Venyneen työpäivän vuoksi en jaksanut lähteä Hämeenkyröön treenamaan, vaan otin vähän jotain kotipihassa. Olosuhteet eivät olleet ehkä parhaat mahdolliset johtuen näistä jokapäiväisistä sähkökatkoksista... Jokatapauksessa aloitin Roosan kanssa nyt tokon voittajaluokan liikkeistä tunnistusnoudolla. Kuten kaikki noutoliikkeet, oli pientä yli-innokkuutta havaittavissa tässäkin. Tsekkasi kyllä kapulat haistelemalla, olisi vain saanut olla vieläkin huolellisempi. Nythän Roosalla on käytössä alusta, jossa muut kapulat ovat kiinni, mutta pelkona tässä onkin mitä tapahtuu kun kapulat ovat kaikki irti? Alkaako sitten tuoda sattumanvaraisesti sitä mikä ensimmäisenä osuu suuhun..? Tämän jälkeen sitten vuorossa ruutu, johon ostin oikein kartiot viikonloppuna merkeiksi. Laitoin keskelle ruutua purkin kissanruokaa, vein koiran vähän matkan päähän ja lähetin "ruutuun" käskyllä ja käsimerkillä. Heti kun oli ruudussa käskin maahan. Toimi aika hyvin, pysyi ruudun sisäpuolellakin yhtä pikku lipsahdusta lukuunottamatta. Toivon, että tästä tulisi suht helppo liike, koska eteenlähetyskin on toiminut samalla periaatteella ihan hyvin. Lopuksi tehtiin vielä hieman seuraamista, tavoitteena suorana pysyminen. Pieniä pätkiä siis paljon, lisäksi sivuaskeleita ja peruutusta, sekä käännöksiä paikallaan. Oli yllättävänkin hyvä ja suora jopa näissä sivulle siirtymisissä. Roosalla siis ihan kohtuullinen päivä tänään.

Ripan kanssa aloitin seuraamisella, teimme paljon käännöksiä ja etenkin täyskäännöksiä. Perusseuraaminen häiriöttömissä tai tutuissa olosuhteissa on Rimpelle helppoa ja se tekee sitä hyvin. Luultavasti vieraissa olosuhteissa keskittyminen tulee muodostumaan suurimmaksi ongelmaksi. Täyskäännöksiä täytyy hioa vielä tiiviimmiksi, koska nyt tarvitsee pallon avuksi pysyäkseen lähellä. Jatkoimme liikkeestä seisomaan jäämisellä, annoin käskyn ja käsiavun ja jatkoin matkaa. Pysähtyi suorastaan loistavasti! Käsiapu oli erittäin pieni ja pysyi kiltisti paikallaan, kunnes palasin. Palkkasin tästäkin pallolla. Viimeisenä liikkeenä hyppy, joka on myöskin vähitellen selkiytymässä neidille. Annoin "hyppy" käskyn ja käsimerkin ja kun koira hyppäsi, heitin pallon perään. Näin toimii melko hyvin. Jos pallon kanssa hidastelee, niin kääntyy katsomaan, joten tämän avulla varmaan saadaan se seisominen esteen taaksekin onnistumaan. Näillä eväillä siis mentiin tänään.. :)

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Roosa Toko AVO1!! ja siihen liittyvät viimeistelyt...

Vihdoin siis saimme tänään tehtyä Rosen kanssa tokon avoimesta luokasta 1-tuloksen! Vuosi tässä on sen kanssa tunattu ja nyt sitten kevään "tokotavoite" virallisesti täytetty. Eilen tein nopeasti kotipihassa viimeistelyt ottamalla hyppyä muutaman kerran ihan kisanomaisena liikkeenä, sekä lisäksi seuraamista pikkusen. Oli ihan normi itsensä, seuraaminen ei ollut kovin nättiä, mutta eipä sitä yhdessä yössä juuri korjata. Lisäksi otin Rimpen kanssa hyppyä heittelemällä palloa esteestä yli ja jotain toivoa on, että olisi käskyn pikkuhiljaa tajuamassa. Myös Ripa sai tehdä vähän seuraamista ja sillä se nyt oli ihan korrektia toimintaa. Helppohan se on kotipihassa brassailla...

Mutta sitten itse kokeeseen:
Paikallaolo: 10, ei ongelmia

Seuraaminen: 8, Ei noussut niin pahasti kun viimeksi, mutta pientä kuumiamista oli havaittavissa. Poikitti ja hieman äänteli lopussa, kuitenkin kohtuullinen.

Liikkeestä maahanmeno: 9, en katsonut miten meni, mutta ilmeisesti ihan ok.

Luoksetulo: 5, ei pysähtynyt... :/

Liikkeestä seisominen: 8, En tässäkään katsonut taakseni, palatessa kääntyi minuun päin.

Nouto: 9, pientä pureskelua, muuten ok.

Kaukot: 8, Hyppäsi eteenpäin ensimmäisessä maahanmenossa, muuten ok.

Hyppy: 9, Ei mitään suurempia ongelmia.

Kokonaisvaikutus: 10

Nyt sitten seuraavan kerran tokoa voittajaluokassa toukokuussa.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Hämeenkyrössä...

Tänään sitten oli normaalit keskiviikkotottikset Hämeenkyrössä. Aloittelin Roosan kanssa ensin ihan seuraamisella. Tein aika pitkää pätkää vaihdellen askellajia ja ottaen paljon käännöksiä. kuumeni selvästi jonkin verran, jopa ääntelehtimiseen saakka, josta pääsi nyt kieltämään. Tämän jälkeen kaukokäskyt kisanomaisesti. Oli aika skarppina ja teki hyvin. Tämän jälkeen pikku tauko, jonka jälkeen otin liikkeestä seisomaan jäämiset. Ensin kävelystä, jonka jouduin toistamaan kolmeen kertaan ja siltikin meinasi olla hiipimistä ilmassa. Palasin koiran taakse mikä sujui hyvin. Juoksusta tuli myöskin muutamia askelia perässä ja Maritta joutui tästä ärähtämään koiralle. Tästä otin myös luoksetulon, joka oli hyvä. Viimeisenä liikkeenä yksi toko luoksetulo, pysähtyi yllättävän hyvin. Palkkasin heittämällä patukan kun pysähtyi.

Rimpen kanssa otin ensin liikkeestä seisomaan jäämistä. Jostain syystä tämä meinasi tökkiä ja jouduin auttamaan muutaman kerran ennen kuin alkoi toimimaan. Sitten kun muisti mitä ollaan tekemässä niin teki ihan hienoja pysähdyksiä. Tehtiin sitten melko runsaasti seuraamista käännöksillä ja pysähdyksillä. Lisäksi pyörimme ihmisten ympärillä ja pysähtelimme ihan kiinni niihin. Hyvin kyllä piti kontaktia tässäkin ja keskittyi siihen mitä oltiin tekemässä. Tauon jälkeen otimme vielä ensimmäistä kertaa tokopaikallaolon. Essi oli parina makaamassa, eikä tämä juuri Rimpeä haitannut. Pysyi kiltisti maassa, tosin sinne joutui käskemään useamman kerran.

tiistai 2. helmikuuta 2010

kotitottista

Otettiin tänään tottista ihan tuossa kotipihassa. Roosan kanssa aloitin seuraamis/juoksusta maahanmenolla. Tein siis pidempiä pätkiä seuraamista vaihdellen askellajia juoksun, normaalin kävelyn ja hitaan kävelyn välillä ja aina välillä otin juoksusta maahanmenon. Tämä siksi, että alkoi näkymään pientä ennakointia kun lähdin juoksemaan kotipihassa.. :) Maahanmenot olivat ihan ok, samoin seuraaminen parempaa. Luoksetuloa treenattiin useamman kerran. Ensin ihan läpijuoksulla ja sitten pysäytyksellä. Sitten vielä pysäytyksellä niin että se tuli aika lähelle minua. Viimeiseksi otin koko liikkeen niin, että käskin vielä luokse pysäytyksen jälkeen. Liike vihdoin aika hyvässä mallissa, täytyy katsoa huomenna Hämeenkyrössä miten menee julkisesti... Viimeiseksi otin hyppyä niin, että jätin koiran aina vinompaan ja vinompaan esteen taakse tarkoituksena provosoida se kiertämään, jolloin pääsee puuttumaan asiaan. Lopulta tässä onnistuin ja pääsin napakasti kieltämään esteen kierrosta. Aika hyvin kyllä tuli aina esteen yli vaikka oli todella vinossa välillä. Rose oli siis tänään yllättävän hyvä.

Rimpe olikin sitten syönyt odotellessaan sisällä lähes pellillisen pizzaa ja puoli pussia kissanraksuja. Hetken jo mietin etten treenaa sitä ollenkaan kun otti niin paljon päähän... päädyin kuitenkin ottamaan Ripankin kanssa jotain. Otin vaihteeksi kytkettynä samalla tavalla kun Roosankin kanssa eli seurautin ja tein paljon käännöksiä ym. juttuja ja palkkasin melko harvoin. Siitä sitten otin liikkeestä maahanmenoa, joka onnistuu yllättävän hyvin. Reagoi käskyyn ja menee maahan, saisi tosin mennä huomattavasti nopeammin. Kävelin aika pitkän matkan pois ja palasin luokse ennen palkkaa. Hieman siis nostettiin vaikeustasoa. Tämän jälkeen sitten hyppyä heittämällä palloa yli esteen, jolloin koira hyppäsi perässä ja tähän sitten vain yhdistin hyppy-käskyä... Melko simppeliä siis.