keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Paluu keskiviikkotottiksiin

Tänään siis oli pitkästä aikaa ryhmätreenit Hämeenkyrössä. Etenkin Rimpen kannalta erittäin hyvä juttu, koska pääsee ottamaan niin että ympärillä pyörii muita koiria.

Roosan kanssa tehtiin ensin ihan seuraamista, kannoin kapulaa kädessä koko ajan. lisäksi otin nyt palkaksi patukan, joka on palkkana myös kokeissa ja kas koira nousi aivan huomattavasti tästä. En ollut sitten älynnyt että patukka on sille niin paljon mieluisampi ja nostavampi. Täytyy siis alkaa treenaamaan sen kanssa, koska hallintaa on tehtävä etenkin korkeassa viretilassa. Nyt alkoi jopa huutamaan seuraamisessa, josta pääsin huomauttamaan. Otin lisäksi noutoa niin, että kaksi ensimmäistä vain heitin ja palkkasin kontaktista.Sitten otin kaksi oikeaa noutoa ja palkkasin vasta toisella kerralla, koska ei ensimmäisellä luovuttanut suoraan. Tämän jälkeen hetkeksi autoon ja sitten otin vielä liikkeestä seisomaan jäämisen. Maritta vahti takana että hiipiikö perässä. Kävelystä oli ihan hyvä, palasin taakse ja palkkasin kun oli liikkumatta. Juoksusta oli parempi kun eilen, ei mennyt istumaan. Pyrki tosin hieman hiipimään, tämä parani kun jätin palkan odottamaan maahan koiran taakse.
Ripalla aloitin taas paikallaololla, Marittan tehdessä Essillä samaan aikaan. Ei meinannut mennä ensin maahan vaan joutui käskyttämään melko kovaa. Pysyi kyllä ihan hyvin, pikkuisen pälyili Essiä, muttei ollut ponkasemassa pois maasta. Tämän jälkeen aika runsaasti seuraamista, ympärillä oli vieraita koiria ja pyrin saamaan vain keskittymään. Henkilöryhmääkin vähän kierreltiin ja juuttui siinä haistelemaan maata ja teki vähän muutakin ei toivottavaa. Tästä jouduin hieman huomauttamaan. Lopulta keskittyi kyllä ihan hyvin, kun riittävä aika kierrettiin ihmisiä ja muita koiria. Pikku tauon jälkeen tein vielä liikkeestä maahanmenon. Sai käyttää aika reipasta käskyä ja siltikin kyynerpäät menivät maahan erittäin hitaasti. No ei auta kun harjoitella tätä.

1 kommentti:

  1. "lisäksi otin nyt palkaksi patukan, joka on palkkana myös kokeissa ja kas koira nousi aivan huomattavasti tästä. En ollut sitten älynnyt että patukka on sille niin paljon mieluisampi ja nostavampi." Etkö :D

    VastaaPoista