torstai 21. tammikuuta 2010

Lumen tuomia ongelmia esineruudussa...

Jatkoimme edelleen sisukkaasti treenaamista pakkasesta huolimatta. Koska oli iltapäivällä vielä hyvin valoisaa, otin ensin esineruutua. Vein Roosalle esineet ruutuun ja en sitten katsonut minne ne heittelin varmana siitä, että koira ne löytää... Koiralla olikin työmotivaatio todella hyvä ja etsi innokkaasti. Kaksi ensimmäistä nousivat hyvinkin nopeasti. Mutta se kolmas, oli siitä ilmeisesti hajulla jo heti alkuun, ainakin pyöri sillä suunnalla runsaasti. Esinettä ei vain löytynyt, ei edes sitten kun menin itse ruutuun etsimään. Luultavasti koira oli juostessaan potkaissut sen lumen sisään, eikä sen vuoksi löytynyt. PRKL! Roosa etsi edelleen hyvällä tohinalla, joten päädyin tekemään niin, että pudotin uudestaan esineen ruutuun sen huomaamatta, jolloin pääsi tekemään löydön ja päättämään harjoituksen hyvillä mielin. Rimpen sidoin puuhun ja näytin sille 2 esineen viennin. Ensimmäinen nousi taas innolla ja nopeasti. Toiselle lähetyksen jälkeen jäi vähäksi aikaa hölmönä seisomaan ja tarvitsi hieman apuja lähtöön. Vein koiran siis hieman lähemmäksi esinettä ja yritin uudestaan. Lopulta nousi se toinenkin esine, josta valtavat kehut ja koira sisälle.

Sitten oli tottiksen vuoro. Roosalla aloitettiin juoksusta maahanmenolla, useampia toistoja ja nousi tässäkin selvästi toistojen myötä. Pari kertaa jouduin antamaan pakotteen käskyn yhteydessä, siltikin loppuvaiheessa ryömi hetken perässä. Reagoi siis käskyyn ja putoaa maahan mutta etenee makuuasennossa vähän matkaa.Great. No ollaan tyytyväisiä siihen että menee edes nopeasti maahan. Tämän jälkeen seuraamista, koira oli aika kovilla kierroksilla ja se alkoi näkymään. Edisti ja poikittikin jonkin verran. Aika lyhyttä pätkää siis tehtiin, lisänä sivuaskeleita. Viimeisenä luoksetulo pysäytyksellä, joka ei ollut ihan niin hyvä mitä eilen, mutta pysähtyi kuitenkin melko nopeasti merkin jälkeen. Roosa kävi aika kuumana kaiken kaikkiaan ja se heijastui kaikkeen tekemiseen. Toisaalta hyvä niin, kotona treenatessa ongelmiin pääsee kiinni ja saadaan ne toivottavasti korjattua kokeisiin mennessä. Ripan kanssa aloitin liikkeestä seisomaan jäämisellä. Pysäytin taas käsimerkillä ja palkkasin heti. Näyttäisi siltä, että alkaa hoksaamaan liikkeen idean pikkuhiljaa. Tämän jälkeen seuraamista ja täyskäännösten harjoittelua pallon avulla. Oli aika taitava, ei jäänyt kertaakaan jalkoihin vaan kääntyi erittäin nopeasti. Viimeisenä aloin opettamaan tokohyppyä. Hain tänään Vaivialta lainaksi toko esteen, jonka avulla päästiin harjoittelemaan. Hypytin siis koiran yksinkertaisesti yli esteestä ja annoin käskyn, sekä namilla koiraa paikallapitäen kiersin esteen toiselle puolen. Tähän hyppyhommaan pitäisi keksiä joku simppeli ja nopea opetustapa, hyppyhän on tälläisenä vain alo-luokassa. Molempien koirien kanssa otin treenin jälkeen kunnollisen saalisleikin. Tätäkin täytyy hieman vielä hioa, molemmilla on omat hankalat kohtansa ko. leikissä.

2 kommenttia:

  1. Tarvittiinko sorkkarautaa?

    Iitulle opetin hyppyä pallolla. Iitu on sen verran blondi että kun hyppy on heitetyn pallon reitillä niin se loikkaa yli. Tähän lisättiin käsky ja aloin heittään palloa vasta kun se käskystä oli jo hyppäämässä. Kun palloa ei näkynytkään niin pysähtyi katsomaan mihin meni = seiso. Kahdella pallolla saa mukavasti tehtyä jo pohjia hyppynoudolle ;)

    VastaaPoista
  2. Tää vois toimia Rimpelläkin, on meinaan ihan yhtä blondi.. Tänks!

    VastaaPoista