torstai 27. tammikuuta 2011

Kaikenlaista...

Vähän päivittelyt jääneet viimeaikoina toissijaiseen asemaan, mutta nyt olisi jonkinlainen referaatti tulossa lähiajan tapahtumista. 22.1. oltiin Rimpen kanssa Turussa näyttelyssä, luokkana AVO ja tuomarina Philip Greenway Isosta-Britanniasta. Arvostelu oli seuraavanlainen; "hyvä niska, ylälinja. Riittävät kulmaukset, luusto ja jalat. Erittäin hyvä pää. Liikkuu huonosti." Tuloksena oli sitten EH. Ja myöntää täytyy, että koira ei kyllä kehässä liikkunut kovinkaan kummoisesti. Muuten oli Rimpellä paras kehäkerta mitä on ollut.

Sunnuntaina palattiin sitten treenien pariin. Rimpe teki luoksetulon pysäytystä takapalkalla, ensimmäinen näistä oli liian hidas ja palkka jäi saamatta.Muut olivatkin sitten ihan hyviä. Lisäksi liikkeestä maahanmenoja, jotka olivat jo melko nopeita, mutta osassa kyynerpäät jäivät ylös. Näistä ei siis palkkaa tietenkään tullut. Roosa harjoitteli lähinnä patoamista ja ihan lyhyitä seuraamispätkiä.

Tiistaina jatkettiin samalla ohjelmalla. Rimpen kanssa keskityin nyt seuraamisessa käden asentoon ja miten kestää siitä aiheutuvaa häiriötä. Lisäksi suurempi ihmismäärä teki asiaan lisähaastetta. Pikkuhiljaa alkaa parantua tässäkin. Liikkeestä seisomisissa ei ollut mitään huomautettavaa, teki kaikinpuolin ne hyvin. Nouto olikin sitten viimeisenä ja toimi aivan mielettömän hyvin! Ei potkimista, eikä kapulan puremista. nyt vaan toivotaan, että on oikeasti mennyt perille saakka ja noudosta saataisiin kunnolla toimiva.

Tänään torstaina jatkoin Rimpen kanssa seuraamisessa tuota käden paikan hakemista. Nyt tein ihan liikkeessäkin tätä ja oli ok. Lisäksi otettiin luoksetulon pysäytys pari kertaa takapalkalla ilman ongelmia. Sekä kaukokäskyihin rupesin hakemaan lisää varmuutta tulemalla itse takaisin lähelle ja palkkaamalla joka kerta namilla. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa ihan hyvältä. Roosa teki tänään seuraamista vähän pidemmin ja patukan avulla maahanmenoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti