tiistai 1. helmikuuta 2011

Kuukauden aloitus tottiksella!

Marittan kanssa käytiin siis tänään ottamassa tottista. Rimpen kanssa tein seuraamista, jossa edelleen jatketaan sopeuttamista käden paikkaan. Aluksi oli hieman irtonaista, mutta parani melko nopeasti. Sitten tehtiin noutoa myöskin samoilla metodeilla edelleen. Tavoitteena siis rauhallinen kapulan nosto ja palkka heti, jolloin ei pure tai leiki kapulalla. Muutaman kerran ryntäsi kapulan luokse jalat edellä, josta jätettiin palkkaamatta. Tämän jälkeen teki sitten ihan ok suoritukset. Aloitimme myöskin eteenmenon opetuksen. Maritta vei ison patukan melko kauaksi niin, että koira näki sen pudotuksen. Tämän jälkeen lähetin seuraamisesta eteen. Ensimmäisellä kerralla ampui Marittan luo etsimään patukkaa, seuraavilla jo ymmärsi mistä se löytyy... Viimeisenä otin maahanmenoja liikkeestä, joissa ongelmana oli vähän oikean kyynerpään jääminen ilmaan. Palkkaus tapahtui sitten ainoastaan kun molemmat olivat maassa... Rimpen kanssa olen lisäksi tehnyt kotona aika paljon kaukokäskyjä läheltä ja palkkaamalla joka vaihdosta. Muutin myös käskysanaa näihin, koska koiranhan pitäisi olla näissä täysin eri viretilassa, kuin esim. jättöliikkeissä joissa usein on sama käskysana. Nyt siis kaikin tavoin yritämme pitää koiran matalassa vireessä kaukoissa, jotta saataisiin pysymään paremmin paikoillaan. Nähdäkseni Rimpe on kuitenkin enemmän sidoksissa käsimerkkiin, kuin sanaan...

Roosan kanssa tein tänään jonkin verran seuraamista ja muutaman maahanmenon. Suurin ongelma edelleen on ylikuumeneminen, johon joudutaan suurin osa huomiosta keskittämään. Seuraamisessa siis pysytään paikallaan tai liikutaan hyvin vähän...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti