sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Hakuilua kokeessa...

Jeps, tänään käytiin sitten yrittämässä ensimmäistä kertaa hakukokeessa Roosan kanssa, paikkana Ulvila, tuomareina Heikkonen(tottis & esineet) ja Viertonen(henkilöhaku). Alokkaat aloittivat tottiksella, ja Roosan kanssa päästiin ottamaan liikkeet ensin. Tottis meni yllättävän kivuttomasti jotain on ilmeisesti treenatessa tapahtunut. Tuomari nimittäin ei ollut siitä lepsuimmasta päästä... Seuraaminen oli erittäin hyvä, ainoastaan ensimmäisellä suoralla olisi saanut olla tarkkaavaisempi. Liikkeestä istuminen hyvä, saisi olla nopeampi istuminen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo tyydyttävä, nopeampi istuminen ja törmäsi luoksetulossa. Tasamaanouto hyvä, hieman rauhaton, puree.Hyppynouto oli hyvä, samoin estenouto. Eteenlähetys erittäin hyvä, jouduin antamaan kaksi käskyä maahanmenoon. Paikallaolo tänään erinomainen, kokonaisuutena pisteitä 82, joka on korkein Roosan kokeessa saama pistemäärä!JEE HYVÄ ROSE!!

Maastoon lähtiessä arvoin itselleni numeron 1, enkä juuri kerinnyt valmistautua ennen tositoimia. Hakualueella lähetin ensin oikealle ja Roosa teki juuri sen mitä pelkäsin eli nappasi rullan huvin vuoksi=teki valeen. Tämä aiheutti minulle pienimuotoisen paniikin, koska toiseen ei ollut enää sitten varaa ja lakkasin luottamasta koiraan... Toisesta etukulmasta nosti maalimiehen ihan hyvin, näytölle olisi pitänyt lähteä varmemmin. Sitten ilmaisi lähellä sitä paikkaa jossa oli jo kerran valehdellut, seurauksena se etten hyväksynyt ilmaisua, josta koira hämääntyi ja alkoi napsia rullaa suuhunsa vähän kaikesta. Ilmaisi maalimiehen sitten vielä uudestaan ja nyt hyväksyin, näyttö oli tosin taas vähän epävarma. Viimeinen maalimies oli 100m kohdalla oikealla, lähetin koiraa liian monta kertaa vasemmalle ja sitten loppui aika, eli yksi jäi nostamatta.. Pisteitä tänään 102, meni vähän molempien kokemattomuuden piikkiin. Esineruutu oli vaikea mikä oli ennestään tiedossa ja koiralla oli into täysin kateissa. Koko ruutu pelkkää haahuilua, ei esittänyt kunnon etsimistä ollenkaan ja rupesi pissailemaan ruutuun... Tuloksena 0 esineiltä. Ruutu tuntui olevan tosin se vaikein paikka tänään lähes kaikille koirakoille, ei mitään huippupisteitä näkynyt sieltä tulleen...Mutta tänään näin, maastotreeniä jatketaan ja tottikseen ollaan tyytyväisiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti