No niin Pippa sitten synnytti viime torstaina. Ikävä kyllä pentue oli huomattavasti pienempi mitä odotin ja saldona on vain yksi musta uros. Tämä pojan pullero on erittäin reipas ja elinvoimainen ja kasvaa kovaa vauhtia, koska maitohanat ovat yksin käytettävissä... Vaan olisihan noita saanut muutama lisääkin olla, mutta tällä mennään.
Viikonloppuna tehtiin Areksen kanssa hakua vähän toisenlaisessa maastossa kuin yleensä. Nyt on selkeästi jotain loksahtanut kohdilleen ja ilmaisu alkanut pelata. Myöskään etsinnässä ei ole suurempia ongelmia, tässä treenissä oli myös muutamia tyhjiä mukana. Aletaan siis päästä treeneissä oikeasti eteenpäin :) Lauantaina tehtiin lisäksi nopeasti tottista teemalla paikallaolo ja jättöliikkeet. Eipä niissä sen suurempia ollut. Nämä lähinnä siksi, että tänään oli jälki 2 koe, jossa käytiin kokeilemassa onnea. No onnea ei ollut ja tulos jäi saamatta, koska metsästä nousi vain 4 keppiä. Kaksi viimeistä jäi ilmeisesti nousematta, ajoi kyllä aikalailla kaavion mukaisesti, mutta siellä oli nyt aika paljon muutakin jälkeä olemassa, että olisiko tuo sitten sekottanut pakkaa...
Tove oli sunnuntaina aksailemassa ja tässäkin on nyt alkanut kehitystä tapahtumaan. Pystyttiin ensimmäistä kertaa juoksemaan kokonaista rataa! Renkaan jälkeen oli välipalkka, koska rengasta on tehty melko vähän. Puomi menee radan osana hyvin ja kontakteille pysähtyy nätisti. A tehtiin erillisenä radasta, koska sitä on tehty niin vähän. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen siihen, miten Toven ohjattavuus on kehittynyt ja päästään pikkuhiljaa asioissa eteenpäin.
tiistai 29. elokuuta 2017
maanantai 21. elokuuta 2017
Kooste viime viikosta
Aika säännöllisesti onnistuttiin viime viikko treenaamaan. Pippa nyt ei treenaa edelleenkään vaan kasvattaa mahaa, joka on siitä lähinnä tylsää. Toki nyt aletaan lähestyä laskettua aikaa, joten pitkään sillä ei ole enää kärsittävänä. Näyttää kyllä siltä, että mennään yli lasketun ajan. Paula teki viime viikolla pelkästään aksaa sunnuntaina Pinjan kanssa. Samoin Tove meni aksalla ja yhdellä vesitreenillä. Teemana oli putkisäännöt. Tovella on jonkun verran miettimistä aiheuttanut tuo pimeä putkikulma ja sitä on nyt irroteltu hieman pidemmältä putkille ylipäätään. Sunnuntaina tehtiin 7 esteen ratapätkä ja meni jo ihan mallikkaasti. Puomi meni hienosti yhtenä osana rataa ja malttaa pysähtyä kontakteillekin. Uutena esteenä alettiin nyt opetella A:ta. Ymmärrettyään vauhdin ottaminen sujui hyvin. Yllättävän hyvin pysähtyi A:n kontakteillekin. Aikaisemmin viikolla tehtiin Toven kanssa vesitreeni pallolla. Harjoiteltiin taas tyhjälle lähtemistä. Melko hyvin lähtee nyt käskystä rannasta, mutta kääntyy melko nopeasti takaisin, jos pallo ei lennä. Tähän täytyy nyt kiinnittää huomiota niin, että saisi sen jatkamaan käskystä sen 100 metriä.
Ares on tehnyt hakua ja peltoa. Viikko sitten sunnuntaina tehtiin hakutreeni irtorullilla, jossa ajettiin pääasiassa tyhjää rataa ja löytöjä oli vain kaksi. Tarkoituksena treenata ihan puhtaasti sitä, että joskus joutuu juoksemaan useamman tyhjän piston, eikä maailma kaadu siihen. Oli ihan ok treeninä ja koira työskenteli hyvin. Perjantaina tehtiin puhtaasti ilmaisutreeni kiintorullalla. Saatiin Arekselle oma norskirulla ja pelaa sillä nyt toistaiseksi todella hyvin. Otettiin 7 löytöä, joten sai juosta jonkin verran ja treenata kunnolla ilmaisua. Hyvin kesti motivaatio läpi treenin. Haun lisäksi on tosiaan keskitytty peltojälkeen. Viikon sisällä on ajettu kolmesti ja kaikki kerrat eri pelloilla. Teemana on ollut kulmatyöskentely vähän erilaisilla jälkivariaatioilla. Reagoi kulmiin nyt hyvin ja suuremmat ylimenot olivat viimeisimmällä jäljellä poissa. Ruuan määrä on vaihdellut vähän pellon mukaan, mutta melko runsaasti sitä vielä on. Lisäksi olen keskittynyt siihen, että saisi sen lähetykseen rauhalliseksi. Esineet vaihdoin hetkeksi vähän pienemmiksi, jolla haetaan lisää tarkkuutta työskentelyyn ja ilmaisuihin. ensimmäisen kerran jälkeen on alkanut hoksata hyvin nämä pienemmätkin esineet. Tänään tein Areksen kanssa pienen setin myös tottista keskittyen jättöliikkeisiin ja eteenlähetykseen. Eteenlähetyksessä hain lähinnä nopeaa reaktiota maahan-käskyyn pallon kanssa.
Roma on tehnyt reippaasti koko viikon painottuen noutoon. Alkuviikko tehtiin noutoa maalta ja vedestä. Keskiviikkona oltiin Hämeenlinnassa treenaamassa vieraassa paikassa ja tehtiin kaislikossa vähän hankalampi treeni, missä joutui oikeasti työstämään. Täytyy sanoa, että työskentelyinto ei ihan samantien loppunut, vaikka treeni oli paljon hankalampi mitä on yleensä tehnyt. Viikonloppuna Roma olikin sitten mukana ihan tositoimissa. Lauantaina oltiin kyyhkypassissa ja kolme lintua pudotettiin ja pääsi tekemään ihan oikeat lämpimän linnun noudot ja lisäksi etsimään ne pusikosta. Sunnuntaina oltiin sorsan alotuksessa ja teki vedestä noutoa viiden sorsan verran. Hyvin teki töitä, vaikka hankalaa oli varmasti etenkin vedessä. Veteen jouduin merkkaamaan pari kertaa kohdan minne suunnistaa, koska ei irronnut muuten riittävän pitkälle. Erittäin tyytyväinen olen kyllä viikonlopun alotukseen koiran kanssa oikeissa hommissa. Näyttäisi siltä, että siitä vielä ainakin noutava koira tulee :D

lauantai 12. elokuuta 2017
Hei, me on reenattu!
Kesäloman kunniaksi olen saanut koirienkin kanssa jotain aikaiseksi tällä viikolla. Käsitelläänpä ne koirakohtaisesti..
Paulan kanssa olen tehnyt pariin otteeseen tottista ja varmistellut 3-luokan jättöliikkeitä, sekä ottanut noudon 2 kg:n kapulalla. Jättöliikkeet ovat alkaneet sujua ja tottis nyt olisi niin kasassa kun se voi olla. Torstaina tein lisäksi yhden janatreenin. Tänään oltiin sitten jälkikokeessa testaamassa miten käy. No eipä jäänyt jälkipolville kerrottavaa siitä. Lähti janalta pienen säädön jälkeen ja ajoi toiseen kulmaan saakka kohtuullisesti. Sen jälkeen oli keppi, mikä saatiin ylös. Tästä jälki jatkuikin sitten ojan yli suopursikkoon jonne matka katkesi. Paula oli jo ojan kohdalla sitä mieltä ettei jälki mene tällaisissä paikoissa, mutta jatkoi kuitenkin yrittämistä. Jäljestäminen ei kuitenkaan ole sillä niin vahvaa, että selviytyisi vahvan hajuisesssa suopursussa ja tämä koe päättyi siis keskeytykseen.
Ares oli tiistaina hakutreeneissä. Keskityttiin kiintorullan kanssa toimimiseen ja ihan hyvin on tuolla norjalaisella versiolla lähtenyt pelaamaan. Ei tehnyt valeita vaikka kävi tsekkaamassa edellisen piilon ja kaikin puolin toimi hyvin. Ehkä se siitä lähtee menemään. Ares on lisäksi tehnyt tottista useampana päivänä. Pyrkimys on tehdä sillä aina parin kanssa, jotta saa toisesta koirasta häiriön. Teen sillä nyt aika paljon kaavamaista ja erityisesti jättöliikkeitä koska niissä oli viime kokeessa ongelma. Eilen ja tänään ollaan oltu tekemässä vieraskenttätreeniä Areksen veljen kanssa. Nuo vieraat kentät tekevät kyllä hyvää, helposti tulee nuhjattua vaan omissa nurkissa. Areksesta huomaa selvästi, että vieraalla kentällä on paljon korkeammassa tilassa ja vaatii hallintaa. Sen hallittavuus yleisesti on kuitenkin ollut vieraissakin hyvä ja voi luottaa siihen ettei lähde haahuilemaan minnekään silloinkaan kun on pois käskyn alta. Tänään lisäksi oli hyppyestettä jo kiertämässä ja viime hetkillä teki ratkaisun tulla kuitenkin esteen yli. Äärettömän tyytyväinen olen tähän, vaikka este kaatuikin. Jotain on ilmeisesti mennyt jakeluun asti :)
Roma on tehnyt vähän noutoa vedestä ja perushallintaa kentällä. Siinäpä se sitten. Noudon luovutus alkaa olla kunnossa, muuten vesityötä saa kyllä hivenen hioa. Alkaa myös kierrokset nousta ihan selvästi, kun pääsee riistaa lähemmäksi ja lämmintä lintua haistamaan. Tulevaisuudessa saattaa olla pientä hallintatreeniä luvassa :D
Tove oli maanantaina agilityssä tekemässä vähän tekniikkaa. Viime sunnuntaina tehtiin sen kanssa enemmän pieniä ratapätkiä ja ne alkavat nyt sujua. Maanantaina tehtiin sitten pimeätä putkikulmaa ensimmäistä kertaa ja siinä olikin sitten terrierille ihmettelemistä.. Lisäksi jatkettiin keppejä ja lisättiin määrä nyt 6 keppiin. Yllättävän hyvin malttaa pujotella. Itsenäisesti tein sitten vielä keinua, jotta tämä este ei olisi valmiina viimeisten joukossa... Tänään Tove oli Seinäjoella näyttelyssä Marian handlaamana, koska itse olin kokeessa Paulan kanssa. Tuomarina oli Vesa Lehtonen ja tuloksena vastakkaisen sukupuolen paras ja SERT. Eli juuri se mitä haettiin. Arvostelu oli seuraavanlainen " Hyvät mittasuhteet, mutta hieman siro kokonaisuus. Hyvä pää, mutta kuono voisi olla voimakkaampi. hieman alaskiinnittyneet ja laiskat korvat. Hyvä kaula ja ylälinja, hyvä runko, hieman kevyt luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu tehokkaalla vapaalla askeleella. Hyvä karvanlaatu"

perjantai 4. elokuuta 2017
Viikon vähäiset
Melko vähälle on jäänyt treenailut tällä viikolla. Syynä on oikeastaan se, että Arekselle tuli vatsan kanssa ongelmia, jotka paljastuivat sitten tukokseksi. Onneksi selvittiin ilman leikkausta ja tukos saatiin näillä näkymin selviteltyä letkuttamalla. Tukoksen syy oli luumassa ja sen kanssa syöty heinä, jotka eivät sitten enää liikkuneet kuten olisi pitänyt. Ares on siis lähinnä kohennellut suolistoa tämän viikon ja palailee varmaan viikonloppuna treenien pariin mikäli ilmat ja ajankäyttö sallivat.
Paulan kanssa tein maanantaina yhden metsäjäljen varsin jälkirikkaassa maastossa. Ikää oli n. 2 tuntia ja jäljen päälle satoi vielä aika rankasti. Ei siis ollut välttämättä helpoimmasta päästä tuo jälki. Yllättävän hyvin selvitti sen. Pientä haahuilua oli ilmassa ja janalta olisi saanut kyllä lähteä selvästi paremmin. Oli kuitenkin selvillä siitä, mitä on tekemässä ja etsi jäljen tarvittaessa kehoituksesta uudestaan. Erityisesti kepit se haistaa kaukaa ja alkaa pyöriä niitä etsien. Tätä en pidä mitenkään huonona, metsäjäljellä ne ovat kuitenkin tärkeimmät. Paulan kanssa vaaditaan pientä hermorakennetta ohjaajalta tässäkin lajissa, mutta yllättävän hyvin se selvittää tilanteet. Paulalla olen tehnyt vähän myös tottista ja keskittynyt lähinnä 3-luokan jättöliikkeisiin. Maahanmenoa on tehty ruuan kanssa ja se alkaa nyt pikkuhiljaa hahmottua. Pystyy siis menemään maahan juoksustakin :D
Roman kanssa on tehty vähän noutoa, sekä damilla, että linnulla. Tavoitteena selkeä hallittu nouto ja nyt on vaadittu istumassa pysyminen. Lisäksi luovutukseen olen keskittynyt, jotta se olisi rauhallinen. Kaiken kaikkiaan hallintaa on alettu korostamaan enemmän. Tein myös ihan puhdasta istumistreeniä ja sitä kautta hallintaa kentällä. Tiistaina Romsku oli vepetreeneissä mukana ja opetteli veneestä hyppyä lähinnä sorsakauden alotusta ajatellen. Parin kerran empimisen jälkeen alkoi hyppäämään ihan hyvin. Vähän olen pohtinut jos ensi kaudelle ottaisi vepepaikan Romallekin, se voisi olla sille lajina ihan passeli. Vepessä kävi myös Pippa tekemässä pari liikettä ihan vain huvin vuoksi, muutenhan se lähinnä kasvattaa mahaa tällä hetkellä. Tove on harjoitellut jonkin verran vedessä tyhjälle lähtöä, mutta muuten se ei ole muuta touhunnut...

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017
Viikonlopun viettoa
Lauantaina päästiin pitkästä aikaa takaisin treenien pariin, kun saatiin hankittua uusi auto millä kulkea. Käytiin tekemässä ensin pienet tottikset Areksen ja Paulan kanssa ja mentiin siitä hakuilemaan. Areksen kanssa tein ensin pienen paikallaolon, jossa alkuun hieman piipitti, mutta rauhoittui sitten hyvin. Tämän jälkeen tein typistetyn kaavion seuraamista ja jättöliikkeitä. Istumiseen vaati pienen vartaloavun, jonka kanssa toimi ihan hyvin. Maahanmenoon tarvitsi huomattavasti selkeämmän avun. Seisomista ei otettu, koska tarjosi sitä koko ajan muutenkin... Paula teki ihan pienen pätkän seuraamista, lähinnä siksi ettei ala ennakoida jättöliikkeitä ensimmäisenä tuleviksi liikkeiksi. Seuraamisen jälkeen tein jättöliikkeet, joista istumisessa ei ongelmaa. Maahanmenoa tein juoksusta selvän käsiavun kanssa ja palkkasin namilla heti kun meni maahan. Lopuksi otin yhden juoksusta seisomisen, missä ei ollut ongelmaa. Hakutreeneissä tehtiin puhtaasti ilmaisuharjoitus. Areksella oli ensimmäistä kertaa norjalainen kiintorulla kaulassa ja opeteettiin lähinnä sen kanssa toimimista. Aika hyvin alkoi hoksaamaan mikä on homman nimi ja teki ihan hyviä ilmaisuja.
Tänään olin ensin Areksen kanssa Porissa KV-näyttelyssä. Dobbereita oli ilmoitettu vain 5 ja uroksia oli Areksen lisäksi yksi valioluokan uros. Tulos oli kuitenkin se mitä toivottiin, eli paras uros 1 ja sai sertin ja cacibin. ROP-kehässä hävisi nuorelle ruskealle nartulle ja oli näin ollen vastakkaisen sukupuolen paras. Tulos oli siis täydellinen, kun ei tarvinnut jäädä isoja kehiä odottelemaan :D Arvostelu oli seuraavanlainen: " Hyvä pää ja yleisvaikutelma, oikeanlainen purenta, tummat silmät, hyvin asettuneet korvat, hyvä niska, hyvä ylä- ja alalinja, hyvät etu- ja takakulmaukset, hyvät tassut, hyvät merkit, hyvä häntä, kantaa itsensä ryhdikkäästi liikkeessä." Tuomarina oli Irlantilainen June Wall. Illalla oltiin Toven kanssa aksaamassa kesätauon jälkeen. Tehtiin ensin pientä ratapätkää, jossa joutui oikeasti vähän ohjaamaankin. Terrieri meni kovaaaaa..... En meinannut perässä kestää. Mutta yllättävästi siltä löytyi vähän myös ohjattavuutta ja pätkä saatiin onnistumaan. Kovaa sen kanssa tullaan kyllä menemään ja asioita joutuu ennakoimaan paljon... Toisella kierroksella alettiin harjoitella keppejä ohjureiden kanssa ja suhtautui asiaan yllättävän rauhallisesti. Ei siis syöksynyt esim. päin ohjureita tai mitään muuta sen tyyppistä mitä voisi odottaa.
Torstaina muuten saatiin iloinen uutinen, kun Pippa ultrattiin. Pippa on tiine ja pentujen odotetaan syntyvän elokuun lopussa :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017
Sakuleiri
Viikonloppu vietettiin Toven kanssa Pieksämäellä sakujen leirillä. Yhteen viikonloppuun oli survottu melkoisen paljon ohjelmaa. Toven kanssa lähdettiin lähinnä sen takia mukaan, että siellä oli mahdollista osallistua mejä-kokeeseen. Noihin kokeisiin kun on välillä paikat varsin kireässä, niin piti lähteä yrittämään nyt kun paikka oli. Perjantaina oli ohjelmassa jälkien teko. Ne oli ystävällisesti suunnistettu maastoon valmiiksi, koska lähes kaikki olivat aloittelijoita jäljen tekohommassa. Perjantaina käytiin illalla vielä treenaamassa ryhmässä vesiriista-juttuja. Tove esitti ensin näytösluontoisesti kuinka uidaan ympäri järveä sorsan perässä kuuntelematta mitään luoksetulokäskyjä. No kun se saatiin lassottua kiinni, saikin olla sitten liinassa lopputreenit. Teki noutoa vedestä ensimmäistä kertaa kylmällä linnulla. Meni ihan hyvin lopulta ja näyttää siltä, että saa nyt olla liinassa hetken noutotreeneissä.
Lauantaina oli sitten heti aamulla koe ja arvoin Tovelle jäljen nro. 1. Jäljen alku oli varsin tiukkaa suopursua jossa ajoi heti hukkaan. Tovella oli selvästi ongelmia liikkua pursikossa jo kokonsakin takia ja joutui hyppimään kasvillisuuden päälle. Kun päästiin aloittamaan uudestaan, niin ajoi kohtuullisesti kulmaan saakka, jossa oli hyvin huolellinen. Toista suoraa ajoi ensin ihan hyvin, kunnes ennen toista kulmaa tuli pusikko, jossa oli selvästi riistan haju. Ajoi ensin yhden hukan sinne ja vaikka aloitti uudestaan niin käänsi sinne vielä uudestaan, eikä tullut pois kuin kantamalla. Tästä syystä siis jäimme ilman tulosta. Jäljessä oli toki paljon korjattavaa ja nyt tiedän vähän mihin keskittyä treenatessa. Yllättävän pitkälle kuitenkin ajoi, eikä ollut puhettakaan että jättäisi kesken. Paljon oli siis myös sellaista johon olin jäljessä tyytyväinen. Eipä siinä muuta, kun uutta yritystä menemään... Illalla käytiin vielä tekemässä linnulla noutotreeni ensin jäljen kanssa ja sitten ihan heittämällä. Nyt oli liinassa koko ajan ja alkoi tuomaan ihan hyvin.
Sunnuntaina oli erikoisnäyttely. Tovekin oli ilmoitettu, vaikka eipä noissa erkkareissa yleensä meille ole menestystä tullut.. ERIn sai nytkin, että siinä mielessä voi olla ihan tyytyväinen ja oli junnunarttujen 3. Saatiin sentään pikku palkinnot kotiintuomisiksi.. :D Summa summarum, leirillä oli paljon kaikenlaista tungettuna yhteen viikonloppuun. Ehkä hieman liikaakin, koska kaikkea mielenkiintoista ei ehtinyt seurata. Erkkarin takia ei varmaan jatkossa enää lähdetä, mutta jos mielenkiintoisia kokeita on tarjolla niin voidaan harkita tapahtumaa ensi kesänäkin.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017
Pientä päivityskatkosta taas ilmassa :D
Blogi näyttää olleen kesälomalla hetken aikaa, joten yritetäänpä rykästä se taas elävämmäksi. Treenattu ollaan, ainakin jotain, on avaan jäänyt raportoimatta. Ajattelin nyt tehdä jonkinlaisen koirakohtaisen selonteon sitten missä mennään..
Pippan elämä on aika rauhallista. Toukokuun lopussa tehtiin erikoisjäljeltä FH1, joka oli sille tämän kauden tavotteissa. Vepe-treeneihin on päästy kerran, joten sen osalta voidaan sove-tavoite tältä kesältä unohtaa. Pippan juoksu alkoi hivenen odotettua aikaisemmin ja se astutettiin juhannusviikolla sijoitusuroksellani Rymyllä. 27.7. on ultra ja sen jälkeen tiedetään onko pentusia tulossa vai ei... Pennut ovat olleet Pippan päätavoite tälle vuotta ja kaikki muu sitten sivuseikka.
Paula on kuntoutunut kiertymäleikkauksesta erittäin hyvin ja treenaa aksaa taas täydellä teholla. Lisäksi Paulalla on tehty vähän hakua ja tottista. Tarkoituksena olisi käväistä kesän aikana vielä jossain PK-kokeessa.
Ares on oikeastaan koirista siirtynyt kaikkein treenatuimmaksi :D Alkukesä tehtiin etsintäjuttuja ja käytiin kokeessa katsomassa miten pelittää. Ikävä kyllä hakuosuudesta jäi puuttumaan ja tulosta ei tullut. Nyt sitten keskitytään Areksen ilmaisun varmistamiseen ja yritetään syksyllä hakua vaativia lajeja uudestaan. Metsäjälki on kulkenut ihan kohtalaisesti, siinä käytiin myös kokeessa. Dobermannien rotumestaruudessa tehtiin JK1 ja toivottavasti päästään kesän aikana vielä yrittämään kakkosta. Lisäksi Ares on tehnyt paljon tottista ja siinä on keskitytty nimenomaan koesuorituksen rakentamiseen. Edellisessä kokeessa suurimmat puutteet olivat jättöliikkeissä, mutta se on onneksi vain teknistä hiomista. Tyytyväinen olen siihen missä mielentilassa koira työskentelee. Metsän lisäksi ollaan käyty jonkin verran pellolla jäljellä. Tällä viikolla oltiin Outi Hermiön koulutuksessa ja siellä oli ehkä hivenen härväystä ja vauhtia ilmassa. Avuksi laitettiin toinenkin liina ja ainakin toistaiseksi jatketaan nyt ajamista kahdella liinalla. Arekselle olen yrittänyt opettaa myös uintitekniikkaa pelastusliivien avulla, jos siitä vaikka saisi vielä vepe-koiran.

Tove on tehnyt joitain verijälkiä, välillä huonommin ja välillä paremmin. Ensi viikonlopulle sillä olisi koepaikka, ihan tuurin varassa on, että viitsiikö jäljestää koko matkaan. Sillä tuppaa löytymään välillä mielenkiintoisempaakin puuhattavaa... Tovella on tehty myös vesiriistajuttuja. Tennispalloilla on tehty noutoa vedestä ja irtaantumista. Tyhjälle lähtöä täytyy vielä hioa. Uimisesta se kyllä tykkää kovasti ja veteen meno ei todellakaan ole ongelma... (Toven kuvat Jenni Harju)
Roman kanssa on tehty paljon noutoa sekä maalla, että vedessä. Se työskentelee aika korkeassa vietissä ja nyt tilaa on tarkoitus saada hieman rauhallisemmaksi, koska luovutuksessa alkoi esiintymään huolimattomuutta. Treenit on pyritty saamaan myös riittävän haastaviksi ja perusnoudon lisäksi se on tehnyt joitain jälkiäkin. Vedessä työskentely on sille helppoa ja sillä on tehty joitain yliuittojakin. Tällä viikolla käytiin kyyhkysillä opettelemassa käytöstä siivityksen jälkeen, josta videolinkki alla.
https://www.youtube.com/watch?v=hejBYqRX2HE&feature=youtu.be
Pippan elämä on aika rauhallista. Toukokuun lopussa tehtiin erikoisjäljeltä FH1, joka oli sille tämän kauden tavotteissa. Vepe-treeneihin on päästy kerran, joten sen osalta voidaan sove-tavoite tältä kesältä unohtaa. Pippan juoksu alkoi hivenen odotettua aikaisemmin ja se astutettiin juhannusviikolla sijoitusuroksellani Rymyllä. 27.7. on ultra ja sen jälkeen tiedetään onko pentusia tulossa vai ei... Pennut ovat olleet Pippan päätavoite tälle vuotta ja kaikki muu sitten sivuseikka.
Paula on kuntoutunut kiertymäleikkauksesta erittäin hyvin ja treenaa aksaa taas täydellä teholla. Lisäksi Paulalla on tehty vähän hakua ja tottista. Tarkoituksena olisi käväistä kesän aikana vielä jossain PK-kokeessa.
Ares on oikeastaan koirista siirtynyt kaikkein treenatuimmaksi :D Alkukesä tehtiin etsintäjuttuja ja käytiin kokeessa katsomassa miten pelittää. Ikävä kyllä hakuosuudesta jäi puuttumaan ja tulosta ei tullut. Nyt sitten keskitytään Areksen ilmaisun varmistamiseen ja yritetään syksyllä hakua vaativia lajeja uudestaan. Metsäjälki on kulkenut ihan kohtalaisesti, siinä käytiin myös kokeessa. Dobermannien rotumestaruudessa tehtiin JK1 ja toivottavasti päästään kesän aikana vielä yrittämään kakkosta. Lisäksi Ares on tehnyt paljon tottista ja siinä on keskitytty nimenomaan koesuorituksen rakentamiseen. Edellisessä kokeessa suurimmat puutteet olivat jättöliikkeissä, mutta se on onneksi vain teknistä hiomista. Tyytyväinen olen siihen missä mielentilassa koira työskentelee. Metsän lisäksi ollaan käyty jonkin verran pellolla jäljellä. Tällä viikolla oltiin Outi Hermiön koulutuksessa ja siellä oli ehkä hivenen härväystä ja vauhtia ilmassa. Avuksi laitettiin toinenkin liina ja ainakin toistaiseksi jatketaan nyt ajamista kahdella liinalla. Arekselle olen yrittänyt opettaa myös uintitekniikkaa pelastusliivien avulla, jos siitä vaikka saisi vielä vepe-koiran.

Tove on tehnyt joitain verijälkiä, välillä huonommin ja välillä paremmin. Ensi viikonlopulle sillä olisi koepaikka, ihan tuurin varassa on, että viitsiikö jäljestää koko matkaan. Sillä tuppaa löytymään välillä mielenkiintoisempaakin puuhattavaa... Tovella on tehty myös vesiriistajuttuja. Tennispalloilla on tehty noutoa vedestä ja irtaantumista. Tyhjälle lähtöä täytyy vielä hioa. Uimisesta se kyllä tykkää kovasti ja veteen meno ei todellakaan ole ongelma... (Toven kuvat Jenni Harju)Roman kanssa on tehty paljon noutoa sekä maalla, että vedessä. Se työskentelee aika korkeassa vietissä ja nyt tilaa on tarkoitus saada hieman rauhallisemmaksi, koska luovutuksessa alkoi esiintymään huolimattomuutta. Treenit on pyritty saamaan myös riittävän haastaviksi ja perusnoudon lisäksi se on tehnyt joitain jälkiäkin. Vedessä työskentely on sille helppoa ja sillä on tehty joitain yliuittojakin. Tällä viikolla käytiin kyyhkysillä opettelemassa käytöstä siivityksen jälkeen, josta videolinkki alla.
https://www.youtube.com/watch?v=hejBYqRX2HE&feature=youtu.be
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)