lauantai 31. heinäkuuta 2010

Paluu arkeen

Lomat on sitten pidetty, koirat ainakin vaikuttivat molemmat tyytyväisiltä päästyään kotiin eilen. Treenauksen pariin palasimme tänään purusessiolla ja sitä edeltävällä tottiksella. Roosan kanssa otin ensin kaukokäskyjä, lähinnä istu-seiso vaihdoilla. Pallo oli nyt taskussani ja lauta edelleen koiran edessä. Muutamia hypähdyksiä laudan yli tuli ja näistä palautin paikoilleen. Tuli sitten kyllä myös ihan hyviäkin vaihtoja. Tämän jälkeen tehtiin parit luoksetulon pysäytykset, onnistui takapalkalla ihan hyvin. Viimeisenä sitten seuraamista, joka oli taas aika härveltämistä. Marianne tuli liinaan apuohjaajaksi ja vasta sen jälkeen saatiin koira oikealle paikalle.

Rimpen kanssa tein vähän seuraamista aluksi. Oli erittäin hyvä, pysyi suorana ja korrektisti oikealla paikalla. Tästä jatkettiin sitten liikkeestä seisomisiin. Hieman epävarmuutta näissä, yritti istua välillä. Onnistuin saamaan pari kohtuullista lopuksi. Viimeisenä sitten muutama tokohyppy, joissa ei ollut ongelmia.

Purentasessiossa Roosan kanssa harjoiteltiin korrektia toimimista piilolla. Tänään ei enää tarvinnut apua liinasta vaan jäi itse haukkumaan oikealle paikalle. Lähetimme myös useampaan kertaan kauempaa ja pelasi ihan hyvin. Lisäksi otettiin sitten hyppyjä hiha patukanomaisesti ja sitten hiha kädessä. Aika hyvin ponnisti, toisella kerralla yritti ensin alta, mutta saatiin korjattua. Näitä asioita hiottiin molemmissa purusessioissa, toisessa lisäksi sitten maalimiehestä irrotuksia. Ensimmäisessä irrotuksessa tarvitsi pakotteen, sen jälkeen toimi hyvin. Lisäksi otettiin myös pako, jossa tuli aluksi hieman takaa kiinni ja jouduttiin säätämään kulmaa ja etäisyyttä maalimieheen. Pikkuhiljaa on päästy Roosan kanssa eteenpäin, kyllä sillä vielä kokeeseen selvitään. Nyt se on saatu jo huomattavasti rauhallisemmaksi ihan vain kieltämällä ylimääräinen vinkuna..

Rimpe oli kyllä päivän positiivinen tänään. Jatkoi erittäin vahvaa esitystä tässä lajissa. Ensin tehtiin vietin vaihtoja ihan kentällä ja sitten siirryttiin piilon tuntumaan, kun sujui niin hyvin. Vaihtoi hyvin saaliilta puolustukselle ja takaisin. Haukkuessaan jopa istui napakasti maalimiehen edessä. Lopuksi otettiin pako, jossa ensin meni Roosan tavoin aika takaa kiinni, mutta toisella kerralla onnistui hyvin. Rimpeä on kyllä niin helppo ohjata tässä lajissa! Auttaa kummasti kun koira ei käy ylikierroksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti