maanantai 19. huhtikuuta 2010

Purutreenit ja tottista

Otin tänään jo aamulla tottista pihassa. Roosan kanssa jatkettiin ruudun hinkkaamista vaihtelevin metodein ja vaihtelevin menestyksin. Välillä teki ok, mutta välillä oli taas hirveää sähellystä. Tein nyt myös lähetyksiä pidemmältä niin, että vain juoksi ruutuun. Tämä siksi että jatkaisi riittävän pitkälle, kunnes toisin käsketään. Lisäksi tein kierrättämistä saavi apuna. Ihan vain siis opetin pallon avulla kiertämään saavia ympäri. No tämä asia sentään onnistui ihan hyvin.

Ripan kanssa jatkoin sivulletulotreenillä ja palkkasin hyvistä siirtymisistä. Lisäksi tein joitain maahanmenoja ja istumaannousuja sivulla pysyen. Tästä vielä ihan muutama askel seuraamista. Teki ihan kohtuullisia ja niin on tietysti syytäkin. Nämä ovat kuitenkin aika perusjuttuja. Pitäisi vain muistaa pitää mielessä, että niitäkin on ylläpidettävä. Tehtiin lisäksi hyppyä ja nyt siirryin joka kerta koiran viereen. Näissä ei ollut huomauttamista, vaan oli aika hyvä. Lopuksi otin esineruutua samalla tavlla kuin eilen. Sidoin koiran puuhun, hetsasin esineellä ja vein sen ruutuun. Toimi taas ihan kivasti, lähti ja toi hyvin. Pikkuhiljaa voidaan varmaan alkaa vaikeuttaa...

Illalla oli sitten ohjelmassa vielä Roosan purutreenit ja keskityttiin lähinnä hallintaan ja haukkumisen vähentämiseen. Roosalla ongelmana on välillä liika äänenkäyttö, jonka seurauksena nousee liikaa ja tätä pitäisi saada hieman hillittyä. Otettiin ihan seurauttamista useampaan otteeseen ja siitä siirryttiin maalimiehelle. Siinä kierrä-käsky ja palkattiin puremalla. Ennen maalimiehelle tuloa liikaan huutamiseen puututtiin. Otettiin myös aika paljon irrotuksia ja pelasi ihan hyvin näissä. Kaikenkaikkiaan saatiin tehtyä hallintaa ehkä hieman paremmaksi ja pysyi lopussa myös hiljaisempana. Sivukuljetuksissa ja seurauttamisessa ongelmia ei ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti