sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Hakukoulutus+ näyttelytulosta...

Tänään oli Vaivialla Hanna Oravan hakukoulutus ja päästiin viimein Roosankin kanssa korkkaamaan kausi. Koska oli ensimmäinen treeni tälle keväälle, niin harjoitus oli melko simppeli. Otettiin siis 4 ukkoa ja näinoleen 4 löytöä. Ensin oli etukulmissa maalimiehet, nämä sujuivat molemmat hyvin. Nostossa ei ongelmia, ei myöskään rullan tuonnissa tai näytössä. 3:lla ukolla koiraa veti jostain syystä kallio puoleensa valtavasti ja lähti pari kertaa vinoon. kun lopulta pääsi ukolle saakka, niin tullessa mulahti ojan kautta ja pudotti siinä rytäkässä rullan suusta. Maalimiehelle vietiin rulla irtona ja laitettiin koira uudestaan sinne. Näin meni paremmin ja päästiin jatkamaan. 4:llä lähti ja etsi ihan hyvin, mutta räpelsi taas rullan tuonnissa jotain. Ilmaisu kuitenkin hyväksyttiin ja maalimies palkkasi paon kanssa. Ohjeina saatiin rullan tuonnin varmistamista erikseen, sekä itselle huomion kiinnittämistä lähetysasentoon -> rintamasuunta oikeasti suoraan kohti maalimiestä. Harjoituksiin vaihtelevuutta erilaisilla tehtävillä ja sitten tietysti taas tyhjien mukaan otto. Vinkit olivat mielestäni hyviä ja nimenomaan sellaisia asioita, mitä Roosan kanssa pitäisi parantaa. Mitään suurilinjaisia ongelmia ei ole, lähinnä hienosäätöä.

Eilen oltiin Kankaanpäässä näyttelyssä Roosan kanssa. Tuomarina Hollannista Rony Doedijns ja tuloksena EH. Hyvästä handlerista huolimatta koira ei esittänyt liikettä juuri ollenkaan yksilöarvostelussa. Jos olisi viitsinyt käyttäytyä, niin tulos olisi ehkä voinut olla parempi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti