maanantai 8. maaliskuuta 2010

Tositoimissa taas...

Päätettiin extempore ottaa Marittan kanssa maanantainakin vähän tottista, kun aikaa sattui olemaan. Roosan kanssa aloitin ruudulla, jonne aluksi laitoin namipussin merkkaamaan paikkaa. Palkka oli tietoisesti ihan takarajalla ajatuksena se, että sitten kun sitä ei ole ja ryömii takaisinpäin niin jäisi silti ruudun sisäpuolelle... Toimi tällä tavoin vielä ihan moitteettomasti, mutta ilman palkkaa ruudussa ei vahingossakaan jäänyt sisäpuolelle ruutua. Erittäin lyhyeltä matkalta otettaessa toimii ilman palkkaakin, mutta kun matka kasvaa niin tuntuu kuulo huononevan... Täytyy ehkä vahvistaa sitä nyt reilusti lyhyeltä matkalta ja kasvattaa etäisyyttä vähitellen. Tämän jälkeen otin seuraamista hihnassa. Hihna erittäin lyhyenä passiivisesti jarruttaen koko ajan. Hyvä näin, jatkamme tällä tavalla seuraavaan kokeeseen saakka. Viimeiseksi pikku breikin jälkeen tehtiin jättöliikkeitä. Ja näitä tehtiin sitten kaikkia, urakalla ja paljon. Alunperin tarkoituksena oli ottaa vaan nopeasti PK-liikkeet järjestyksessä, mutta toisin kävi. Aloitimme siis istumisella, joka ei toiminut ollenkaan, vaan koira alkoi tarjota kaikkea muuta. Muutaman kerran hinkattuamme sain tämän toimimaan ja palkkasin heti. Siirryimme maahanmenoon, jossa sama juttu. Vaati hihnasta pakotteen ennenkuin alkoi pelittämään. Lopulta sain ok maahanmenon ja hyvän luoksetulon siihen päälle. Seisomaanjäämisessä hiipi perässä, tähän auttoi pallon jättäminen taakse. Sitten olikin juoksusta maahanmeno, jossa ongelmia oli eniten, koska kuumeni älyttömästi. Enää ei auttanut pakote hihnasta, vaan nousi samantien ja jatkoi perässä tuloa. Jonkin aikaa tätä tahkottiin ja lopulta saatiin edes sinnepäin tehtyä loppuun. Nämä juoksusta tehtävät jättöliikkeet alkavat olla sellaisia, joissa koiralla kierrokset kasvavat niin paljon, että jotain vinkkejä tarvittaisiin...

Ripan kanssa ensimmäisenä oli täysimittainen paikallaolo Essin kanssa. Koirilla oli välimatkaa vain n. 1,5m ja pysyivät erittäin hyvin. Tämän jälkeen tein vähän seuraamista ja sitten alokasluokan liikkeet kisajärjestyksessä Marittan käskyttäessä. Seuraamiset olivat ihan jees sekä hihnassa, että ilman hihnaa. Jopa täyskäännökset toimivat nyt paremmin. Liikkeestä maahanmenossa vielä pientä ongelmaa, meni vasta toisella käskyllä ja perusasentoon tullessa annoin lisäksi käsiavun. Luoksetulo oli muuten ok, mutta ennakoi sivulle tuloa ja tuli vinoon. Otin korjauksen uudestaan ja palkkasin edestä. Seisomaanjääminen ok, ennakoi myös tässä sivulletuloa. Tein siis nopean seisomisen uudestaan ja palkka seisomisesta. Aamulla kotona otin Ripen kanssa hyppyä ja hyppäsi nyt hienosti ensimmäisellä käskyllä. Viimeisen tein niin, että annoin seiso-käskynkin ennen palkkausta. Pikkuhiljaa siis paketti valmistuu...

1 kommentti:

  1. Miksi hihna kireällä estämässä koiraa tekemästä virhettä? Mitä Roosa tästä oppii? Jääviin, liike on epävarma. Pilko osiin koko liike, maahanmeno ensin varmaksi.
    -Laita koira maahan (ilman valmistelevaa osuutta) ja ota pari juoksuaskelta--> palkkaa
    -Älä ota luoksetuloa tästä liikkeestä, vaan palkkaa pysymisestä
    -Ota myös pelkästään juoksusta maahanmenoja ja palkkaa heti pelkästä maahanmenosta.

    Hiljaa hyvää tulee :) niin ja tervetuloa Raumalle tai Tuuriin treenaamaan!

    VastaaPoista