Maanantain treenailu aloitettiin puruilla. Molempien koirien kanssa hiottiin vain piilolla haukkumista. Rimpen kanssa asiaa jankataan nyt hieman, jotta siihen saadaan varmuutta. Lähetetään siis haukkumaan ja välillä nostetaan välissä ja jatketaan haukkua. Ei siinä mitään ihmeellistä. Roosan kanssa hommaa työstettiin, koska toiminta piilolla meni hieman sikailuksi alussa. Koiralle jouduttiin hieman selventämään miten toimitaan ja tarvitsi sen jälkeen tukea enemmän. Tämä treeni keskityttiin siis tähän.
Keskiviikkona oltiin Marittan kanssa pellolla jäljestämässä. Roosalla oli Marittan tekemä jälki, laatikko malliltaan, 4 esinettä. Rimpellä oli aikalailla samanlainen, pari nappulaa kulmissa, mutta muuten ei eroa. Molemmat koirat ajoivat hyvin nenä maassa pitkästä heinästä huolimatta. Roosalla ilmaisut huonommat, Rimpellä erittäin hyvät. Kaikki esineet kuitenkin nousivat. Vauhtia olisi voinut olla molemmilla ehkä hieman vähemmän. Jäljen jälkeen otettiin Marittan pihassa PK-kaavio Essillä ja Roosalla. Roosalla kierrokset nousivat vieraassa paikassa ja pääsin ääntelystä huomauttamaan. Rimpellä harjoiteltiin vain vieraita esteitä vaihtelevalla menestyksellä... Teki kuitenkin kaikki noudot lopulta.
Tänään oli sitten vuorossa haku. Roosalla otin etsintäkokeen palauttelun eli ihan vain 3 ukkoa ja kaikissa suorapalkka. Koiralle haluttiin vain innokas ja hyvä mieli tällä jutulla... Ja eiköhän siinä onnistuttu, kun viimeinen ukko vielä pakeni. :)
torstai 26. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Roosa EK2!
Tänään siis vihdoin Roosalle kesän ensimmäinen koulari. Lajina etsintäkoe, luokka 2, paikkana Hämeenkyrö ja tuomarina Hannu Viertonen. Tulos oli hieno ykköstulos 275p, joista tottis 85 ja maasto 190. Kaiken kaikkiaan maasto oli ok, tottiksessa sitten enmmän sanomista. Läpi kokeen oli havaittavissa koiran puolelta komentamista ääntelyllä ja tämä korostui etenkin tottiksessa. Ja tämä on nyt siis se asia jonka poistamiseksi aletaan tehdä töitä. Mutta osa-alueittain käsiteltynä: Jälki oli hyvä, siitä täydet pisteet. En muista koska olisi lähtenyt janalta noin nätisti, otti jäljen hyvin ja lähti ripeästi oikeeseen suuntaan. Nosti kaikki 4 keppiä. Haku meni aika odotetusti, nosti molemmat äijät, risteilyssä oli toivomisen varaa. Kohtuulliset tyhjät, ensimmäisellä ukolla joutui käymään kahdesti, koska ilamaisulla jäi haistelemaan jotain jarulla putosi. Pisteitä tuli 76. Tarkkuusetsinnässä ilmaisi ottamalla suuhun ja heittämällä lantin minulle, kun olin ilmaisutavaksi sanonut maahanmenon.. Lisäksi merkkasi esineen ainakin kolmesti ennen ilmaisua. Pisteitä saatiin 14. Pudotetusta esineestä tuli täydet pisteet, lähti hyvin pienen käsimerkin avustuksella. Esineruudusta myöskin täydet, sain vinkin lähettää niin että saa apua tuulesta. Ja se siis toimi hyvin. Tottiksessa seuraaminen oli kamalaa riehumista, poikittain, ääntelyä sun muuta asiaan kuulumatonta. Jättöliikkeet teki kaikki ihan hyvin, luoksetulossa tuli vinoon sivulle. Noudoissa puri kapulaa, muuten olivat ok. Eteenmenossa jouduin antamaan kaksi käskyä, että meni maahan. Paikallaolossa oli hieman levoton, mutta pysyi makuulla.
Kokeen jälkeen tein Rimpellä kisanomaista tottista toisen koiran parina. Hyvä tilanne, saatiin ilmoittautuminen ja kaikki, sekä lisäksi oli ihmisiä antamassa vinkkejä. Sain myös kokeen omaisen jännityksen aikaiseksi... Ilmoittautuminen otettiin kolmesti ennenkuin koira oli siinä ok. Ryntäsi aina tervehtimään tuomaria. Paikallaolossa pysyi hienosti, hieman kaula piteni noutojen aikana.. :) Seuraaminen oli välillä ihan jees, mutta välillä pyrki haahuilemaan ja loittonemaan sivulle. Liikkeestä istumisessa tarvitsi kaksi toistoa, maahanmeno kohtuullinen, samoin luoksetulo. Tasamaanouto oli ok, esteillä kiersi hypyn takaisin. Tähänkin siis tehtiin uusinta. A-telineellä olkin ihmiset varmistamassa vieressä. Summana voidaan siis sanoa, että Rimpe tarvitsee häiriön alaisena treeniä enemmän ja mielellään kokeen omaisia tilanteita. Kaiken kaikkiaan varmuutta lisää saatava tekemiseen.

torstai 19. elokuuta 2010
Vähän kaikenlaista
Tänään oli varsinaisena treeninä ohjelmassa haku. Sitä ennen kävin kuitenkin ottamassa kierroksen tottista molemmilla koirilla. Roosa teki ihan kohtuullista seuraamista, ammuin sille samalla. Sain tehtyä liikkeestä istumisen valmistelevan osuudenkin vaihteeksi suoralla koiralla, koska se ei osannut sitä odottaa... Liike sujui siis hyvin. Maahanmenossa ei pysynyt enää niin suorana, mutta pötkähti maahan ihan ok. Seisomisessa meni sitten jo sähläämiseksi tuo seuraaminen, mutta pysähtyi hyvin. Tehtiin muutama tasamaanouto, ensimmäinen ja viimeinen niin että palkkasin vain kontaktista. Tavoitteena oli päästä palkkaamaan koiran ollessa edessä ja tässä onnistuttiin. Otin myös joitain edestä sivulle siirtymisiä ihan vain erillisinä liikkeinä, kuten myös luoksetulon. Viimeisenä oli sitten valmiilla palkalla ollut eteenmeno. Rimpen kanssa seuraaminen oli normaalin iloista ja korrektia. Tein siitä yllätysnumerona seisomisen, joka tosin jouduttiin ottamaan kahdesti ennen kuin onnistui kunnolla. Muuten keskityttiin lähinnä noutoihin. Tasamaalla teki pari oikein hyvää noutoa puhtaine luovutuksineen. Esteilläkin on hiffannut, että pitää pyrkiä esteen yli... Ongelmana nyt on oikeastaan malttamattomuus, eli pitää alkaa ottamaan myös kontakti palkkausta. Rimpekin tuppaa hieman varastamaan kapulalle, mutta parempi niin päin. Viimeisenä eteenmenoa, tein niin että vein pallon koiran katsellessa ja lähetin sitten sinne. Luulen että tämä on opetustapana toimivin.
Haussa sitten Roosalla oli ensimmäinen etukulma tyhjä, toisessa suorapalkka, vasemmalla keskellä ukko, pari tyhjää ja oikealla takana ukko. Ensimmäistä etukulmaa ei tarkistanut kunnolla vaan kävi keskimmäisen maalimiehen luona kahdesti lähetyksillä. Ja oli ottanut oikein rullankin, mutta eipä tuonut sitä minulle saakka... Suorapalkkaus etukulmassa oli muuten ok, mutta vaati sinnekin kaksi lähetystä. Vasemmalle keskelle myös lähetyksiä kaksi lisää ennen kuin nosti äijän. Sitten oli välissä ne pari tyhjää, joista toisella teki valeen. Viimeinen ukkokin vaati kaksi lähetystä. Että aivan päin mäntyä mennyt treeni... Lisäksi tämän jälkeen kävin ottamassa pudotetun, joka myös oli ihan jotain muuta kun pitäisi. Jostain syystä ei meinaa lähteä kunnolla pudotetulle ja tämä sama ongelma oli myös tiistaina kun käytiin ottamassa ruutuja..
Tiistaina käytiin tosiaan ottamassa nopeasti tarkkuus-, ja esineruudut. Tarkkuudessa etsi kyllä hyvin, mutta ilmaisu tökki... Esineruutu oli kohtuullinen, tosin otin vain kaksi esinettä. Rimpe sen sijaan nosti kolme, mutta pudotti kaikki luovutuksessa ja vaihtoi kerran.. Ei siis ihan putkeen sekään..

sunnuntai 15. elokuuta 2010
Tokoilemassa
Käytiin tänään taas kisaamassa tokoa Porissa. Molemmat starttasivat ja tuomarina oli Juha Kurtti. Päivän positiivisesta vastasi Rimpe ykköstuloksella. Rimpen suoritus liikkeittäin: Luoksepäästävyys ja paikallaolo 10. Paikallaolokin oli oikein kaunis ja varma. Seuraaminen kytkettynä 9,5 ja vapaana 9. Molemmissa oli hitautta perusasentoon istumisessa ja pari jotain pientä sekoilua. Pääasiassa kuitenkin ok, ja kontakti pysyi. Liikkeestä maahanmeno 10, tämä oli hieman hidas. Luoksetulo 8,5 ei tullut kunnolla sivulle.Liikkeestä seisominen 9, pysähtyi ok, mutta liikkui kun palasin luokse. Estehyppy 7, tarvitsi kaksi käskyä. Kokonaisvaikutus 10. Pisteitä yhteensä 182,5 ja kunniapalkinto! Olin kyllä oikein tyytyväinen Rimpeen, teki ihan siistiä tottista koko ajan. Nyt vaan toivotaan, että saadaan tämä pysymään kasassa ja päästään TK1: een vielä tänä syksynä.
Roosan suoritus ei sitten ollut ihan niin nautittavaa toimintaa. Oli aika porsas koko ajan ja touhusi omiaan, kun tiesi etten voi puuttua asiaan. Paikallaolo oli 10, piipitti vähän mutta muuten ok. Seuraaminen oli aivan kamalaa, haahuili taas ja katseli kaikkea muuta, ei pitänyt edes kunnon kontaktia välillä, siitä 8. Liikkeestä istuminen 9, seuraaminen ennen sitä oli huonoa... Luoksetulo 0, ei tehnyt kumpaakaan pysähdystä, tai no meni maahan mutta liian myöhään. Ruutu 0, tämä harmittaa, koska meni hyvin ruutuun ja oikealle paikalle ja sitten kun lähdin kävelemään niin ampui ulos ruudusta käännöksen jälkeen. Jos olisi pysynyt, niin varmaan olisi tullut ihan hyvä liikesuoritus. No ei voi mitään. Hyppynouto 7, possu!! törmäsi reiteeni ja luovutti ihan päin honkia. Metallinouto 8,5. Tunnari 0, haisteli kyllä kapuloita hyvin, mutta valitsi väärän. Kaukot 0, liikkui liikaa eteenpäin. Periaatteessa teki kaikki liikkeet, mutta olivat taas niin sinnepäin ja koiralla vähän liikaa omaa tahtoa kehässä, että pisteitä ei tullut.. Edelliskertaan nähden kuitenkin pisteet lähes tuplaantuivat.. Yhteissaldo 140, kokonaisvaikutus oli siis 10 myöskin.
Lauantaina ja perjantaina lähinnä viimeisteltiin koetta varten pikkujutuilla tottista, vaikka en niistä mitään ole päivitellyt. Tavoitteena on nyt treenata jonkin verran molempia joka päivä, jotta pysyisivät paremmin kasassa.

torstai 12. elokuuta 2010
Etsintäteemalla
Tänään varsinaisena treeninä oli haku. Oltiin taas kankaalla ja tehtiin sinne alue. Otin etukulmiin Roosalle maalimiehet, sitten 2 tyhjää ja viimeisenä taas mies. Ensimmäinen pisto oli normaali ilmaisu, suoriutui koko hommasta hyvin. Lopussa meinasi pudottaa taas rullan, mutta poimi sen itse takaisin suuhun. On tehnyt nyt näin muutaman kerran, en tiedä onko yhdistänyt jotenkin jotain rullan tuonnista perille saakka..? Toinen oli suorapalkka, ei ongelmia. Kolmas oli tyhjä, jäi vähän lyhyeksi, mutta toiselle puolelle tehty tyhjä oli sitten jo ihan hyvä. Viimeinen maalimies oli taas normi ilmaisu ja näytöllä äijä pakeni. Eipä ollut kyllä valittamista viimeisessäkään. Koiralle haku taitaa olla mielekkäin näistä meidän harrastuksista.. :) Lisäksi otettiin sitten pikkuruutua ja pudotettua. Pudotetun otin kolme kertaa, joista kaksi metsässä. Lähti edelleen vasta toisella käskyllä. Tiellä lähti sitten ihan oikein ensimmäisellä. En tiedä onko ongelma nyt maastossa vai missä, mutta jotain tarvitsisi keksiä. Tarkkusetsintää otin yhden ruudun jo ennen hakua ja silloin vain hukkasi esineen metsään... Haun jälkeen toiminta ei ollut sen vakuuttavampaa.. Etsi kunnolla jos tiesi, että esine on sinne laitettu, mutta jos ei nähnyt laittoa ei etsinnästäkään tullut mitään... Täytyy siis hinkata tätäkin.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Kaikenlaista
Aloitettiin keskiviikon treenit maastolla. Molemmat koirat ajoivat etsintäkoejäljen, Rimpe 1. luokan ja Roosa 2. luokan. Molemmilla oli 4 keppiä ja 3 kulmaa, Rimpelle tein jäljen itse ja Roosalle teki Karoliina. Rimpe lähti janalta erittäin hyvin ja oikeaan suuntaan. Jana tosin oli melko lyhyt vain reilu 5m. Hieman pyrki ajamaan jäljen vieressä ja jouduin siitä liinalla ohjaamaan. Ensimmäisen kepin bongasi itse, maahanmenoon pieni apu. Toisesta kepistä oli vetää ohi, mutta pakotin huomaamaan asian. Rimpeä en viitsi päästää kepeistä ohi, jos vaikka oppisi että ne on nostettava. 3. ja 4. keppi olivat ok. Kaikin puolin jälki oli aika hyvä, maasto on aika hyvässä mallissa. Roosa teki janalta ensin pikku lenkin taaksepäin, mutta kääntyi melko nopeasti. Ensimmäinen suora oli haahuilua ja ajoi kulmasta yli. Muuten pysyi melko hyvin jäljen tuntumassa ja nosti itse kaikki kepit. No ei tosin mennyt maahan, pysähtyi vain. Ajonopeutta oli taas ehkä hieman liikaa... Roosalla otettiin lisäksi tarkkuusetsintä. Yhteensä 4 kertaa laitettiin ruutuun ja etsi kyllä välillä ihan hyvin. Itseasiassa teki töitä erittäinkin hyvin, mutta ilmaisut olivat mielestäni surkeita. Saattaa jäädä seisomaan tai nostaa suuhun maahanmenon sijasta. Kokeiltiin myös pudotettua ihan keskellä metsää. Metsä itsessään ei ollut ongelma, mutta sama juttu esiintyi kun viimeksikin, eli lähti vasta toisella lähetyksellä. Sitten kyllä suoritti homman hyvinkin reippaasti. Treeniä siis lisää tähän.
Käytiin sitten vielä nopeasti kentällä. Roosalla otin hieman seuraamista, joka oli tänään ihan kohtuullista. Lisäksi tehtiin noudot samalla kaavalla, kun ennenkin, eli ensin palkka kontaktista ja sitten vasta itse suoritus. Eipä niissä ollut valittamista, pari kertaa tuli liian pian sivulle odottamatta käskyä, siinäpä ne suurimmat virheet. Viimeiseksi yksi piilon kierto, joka oli hyvä. Rimepllä otin vain ryhmäpaikallaolon parkkipaikan puolella. Vieressä oli arkkivihollinen Essi ja sujui ihan hyvin. :)

tiistai 10. elokuuta 2010
Pelkkää tottista
Kaiken muun säätämisen ohella kävin tänään tekemässä nopean tottistreenin kentällä. Nyt alkoi molemmilla sujua jo hieman paremmin, liekö vaikuttanut eilinen paluu arkeen vai tämän päivän reipas liikunta. Roosan kanssa aloitin nyt seuraamisella ja tehtiin aika napakkaa pätkää ilman mitään välipalkkauksia. Pysyi ihan hyvin riittävän takana, eikä tunkenut eteen. Säilyi myös kivan tarkkaavaisena koko ajan. Tämän jälkeen otin tokon luoksetuloa niin, että mukana oli seisominen ja maahanmeno molemmat. Ensimmäinen kerta oli ihan hyvä, suoritti molemmat osuudet. ToiHsella kerralla ei meinannut jäädä seisomaan, joten palautin takaisin ja otin alusta. Sitten olikin ihan hyvä enkä ottanut sitä sen enempää. Kaukokäskyissä istumaan nousu oli jostain syystä hirveän hankalaa... Muuten teki ihan hyvin, eikä edistänyt. Nyt oli taas takapalkka, mutta ei lautaa edessä. Otin ensin useampia vaihtoja ja sitten ihan vain istumaan nousuja. Paranivat sitten loppua kohti. Ihan lopuksi tehtiin taas tyhjän piilon kiertoja, koska ne täytyy saada nyt varmoiksi. Erittäin hyvä tänään, kiersi jo pidemmältä matkalta.
Rimpen kanssa tein koko tokon alokassuorituksen läpi. Seuraamiset olivat todella korrekteja. Pysyi hyvin oikealla paikalla ja seurasi silti tiiviisti. Ei haksahtanut edes täyskäännöksissä minnekään. Maahanmeno oli myös hyvä, teki sen nopeasti ja mielestäni hyvin. Hieman käytin kyllä vartaloapua... Luoksetulossa ei ollut mitään ongelmia. Seisomaan jääminenkin onnistui tänään ihan hyvin, palatessani lähti liikkumaan sivusuunnassa hieman, mutta se oli aika pieni rike. Hypyssä ei ollut ongelmia. Tehtiin tämän hässäkän jälkeen sitten vielä muutamia seisomisia, joista joka toinen onnistui hienosti ja joka toinen ei... Molempiin koiriin voi olla kuitenkin tänään ihan tyytyväinen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)