Käytiin tänään tekemässä pienet tottikset Kyrelin parkkiksella, ettei ihan unohtuisi se osa-alue. Kaikki treenasivat jotain hömppää :D Pippa teki alkuun vähän seuraamista ja käännöksiä. Tämän jälkeen otettiin liikkeestä maahanmenoa. Itse liikkeen suorittaminen ei ole ongelma, vaan asento tulee kyllä hyvin. Ongelma on itseasiassa siinä, kun palaan koiran luokse ja se ennakoi takaisin istumaan nousemisen. Keskityimme siis treenaamaan tätä osaa takaisin paluu ja palkkasin sen aina maahan, jos pysyi siellä. Lisäksi tehtiin kaukokäskyjen istumaan nousua ja aloituksen maahanmenoa. Tässä olisi saanut olla terhakampi molemmissa osioissa. Suoritti ne kyllä, mutta toivoisin vahvempaa tekemistä niihin.
Pippan jälkeen otin Areksen, joka teki myös ensin hieman seuraamista, että päästään oikeaan tunnelmaan... Pääpaino Areksen treenissä oli tänään liikkeestä seisomisessa, jota siirrämme siis pois tutuista ympäristöistä. Teki monta todella hyvää seisomaan jäämistä. Lisänä oli toki myös muutamia virheasentoja, mutta pääsääntöisesti liike alkaa mennä jakeluun. Tehtiin myös muutama nouto, jota ei olla tehty ollenkaan viime syksyn jälkeen. Nouto oli edelleen ihan hyvässä kuosissa, vähän yritin saada paluuseen lisää vauhtia sanallisesti innostamalla.
Paula teki hyvin lyhyen pätkän, koska sille yritän saada nyt onnistuneita suorituksia hyvässä tilassa. Sen kanssa tehtiin pelkästään juoksusta seisomista. Yhtään virheasentoa ei tullut ja pysähtyykin nopeasti, joten tämä liike on aika hyvällä mallilla kesää ajatellen.
Myös Tove sai tehdä pientä tottiksen tapaista. Tehtiin asentoja, joita ollaan harjoiteltu kotona, eli istu, maahan, tänne ja sivulle. Hyvin toimivat myös häiriöympäristössä. Lisäksi tein vähän seuraamista imuttamalla. Tätä ei olla juurikaan tehty kotona, koska tilaa sisällä on liian vähän. Mutta nyt kun kausi alkaa, päästään tekemään Tovellekin seuraamista :D Näiden lisäksi harjoittelimme esiintymistä näyttelyä varten, koska Tove menee ensimmäiseen näyttelyynsä tulevana viikonloppuna. Seisominen sillä on ihan hyvä, mutta liikkeiden esittämisessä on vielä pientä hiomista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti