perjantai 9. lokakuuta 2009

hakua pitkästä aikaa!

Ikävästi en ole päässyt ottamaan hakua treeneissä kolmeen viikkoon... No tänään asia korjaantui ja yritin tehdä Roosalle mahdollisimman motivoivan treenin. 4 maalimiestä, ei yhtään tyhjää, kiintorullalla, tämä oli siis suunnitelma. 1:lle maalimiehelle lähti vinoon ja nappasi rullan heti alkumatkasta PRKL!!! Tästä seurasi napakka kielto, kutsu takaisin ja uusi lähetys. Nyt lähti paremmin ja otti rullan vasta maalimiehellä, pientä epäröintiä näytölle lähtiessä. Epäröinnin olin osannut jo ennakoida ja sen vuoksi maalimies pakeni heti kun koira oli näköetäisyydellä ja sitten palkkasi isolla patukalla. Toinen ja kolmas maalimies menivät sitten jo ihan ok myös näytölle lähdön puolesta. Neljännellä ukolla toimi kaikin puolin hyvin ja näytön epäröintikin oli poissa. Tällä tehtiin sama kun ykkösellä eli ukko pakeni, jotta saadaan tosi hyvä mieli päällimmäiseksi. Roosalla pako toimii motivaation nostajana erittäin hyvin, koska sillä on reilusti saalisviettiä ja koira nousee miehen paetessa ison patukan kanssa. Tästä sitten eteenpäin, nyt pitäisi saada tuo ensimmäisellä pistolla rullan nappaaminen pois... Ripalla olikin sitten tänään vapaapäivä, nyt hakuryhmä on kuitenkin melko pieni, joten luultavasti pääsen treenaamaan sitä lajia Ripankin kanssa. Ainakin toiveita on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti