sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pentuja

Rimpe synnytti 11.4. hyvän kokoisen pentueen. Alun perin kokoonpanossa oli 6 mustaa urosta ja 4 ruskeaa narttua, mutta valitettavasti yksi uroksista menehtyi buustaamisesta huolimatta. Kaikille nartuille onkin jo koti tiedossa, muutamalta urokselta vielä puuttuu oma tuleva koti. Varsin reippaita pentuja ovat ja etenkin muutama uros erottuu kovasti edukseen peräänantamattomuudella jo nyt. Rimpe on voinut hyvin, syönyt ja juonut omaehtoisesti ja maitoakin vaikuttaa tulevan hyvin. Nyt vaan sitten katsellaan miten lapset lähtevät kehittymään.

Olen ollut tämän viikon lomalla odottamassa pentujen syntymää, joten on ehditty tässä muiden koirienkin kanssa harrastamaan. Maanantaina kävimme haun merkeissä treenaamassa muualla ja saimme nuorisolle vähän vierasta maastoa ja vieraita maalimiehiä. Päästiin myös kokeilemaan piiloja ensimmäisen kerran. Pientä ihmetystä aiheutti osa piiloista ja muutamaan otteeseen saatiin niitä ajaa, ennen kuin homma alkoi luistamaan. Alueella on myös maapiiloja, jotka ovat oikeasti aika vaikeita koirille. Siinä mielessä hyvä, että tulee otettua niitä mukaan alusta alkaen. Maapiilon hoksasivat kyllä yllättävän hyvin. Tänään sitten jatkoimme piilojen kanssa harjoittelua kotimetsässä ja nyt maasto oli sellaista, että silmillä hakeminen ei onnistunut. Erittäin hyvää tekee näille kaikille joutua kunnolla käyttämään nenää. Lisäksi on tehty tottista, sekä ilmaisua kentällä. Pippalle olen sen hallinnan ottanut nyt mukaan kentällä tehdessä ja maastossakin molemmat vaaditaan nyt maahan ennen palkkausta. Tottiksessa olen Pippan kanssa jatkanut eteenlähetyksen hiomista ja Paulalla esteen hyppäämistä edestakaisin. Paulalla otin lisäksi henkilöryhmää ja tuomarille esittäytymistä ym. kokeeseen liittyvää pikkuviilausta. Maastolajeista olemme tehneet vähän esineruutuakin ja todenneet, että tässä tarvitaan taas pientä selvennystä homman nimestä. On ehkä helpompaa työstää asiaa kankaalla, jossa näköyhteys  koiraan säilyy... Pippan kanssa otin myös muutamia pudotetun esineen noutoja ja tarkkuusetsintääkin jonkin verran. Tarkkuusetsinnän Pippa on aika hyvin jo hoksannut, pudotetussa esineessä on vielä hieman työstämistä.

Nyt alkaa olla toiveita päästä vedättämään myös pyörällä koiria. Sain kokeiltavaksi maastopyörän, jolla olisi tarkoitus ajaa koirienkin kanssa. Vielä en ole vetohommiin päässyt, mutta pääsiäisenä päästään toivottavasti niihinkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti