tiistai 15. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Aikas pitkään on mennyt ilman minkäänlaista päivittelyä. Meillä nyt oli tuossa kuukauden verran totaalista treenitaukoakin kaikilla, kun ohjaajan moodi ei ollut paras mahdollinen. Roosa steriloitiin huhtikuun lopussa ja sterkkauksen syy aiheutti vähän ylimääräistä stressiä. Syynä olivat siis muutokset munasarjoissa, joista ei tiedetty ovatko hyvän vai pahanlaatuisia ja jouduimme vielä odottamaan leikkaukseen pääsyä useamman viikon, koska ei ollut kuitenkaan kriittinen tapaus. No loppu hyvin, kaikki hyvin, muutokset olivat pelkkiä follikulaarisia kystia ja leikkaus sitten lopultakin varotoimenpide. Koira on nyt kunnossa ja haavat parantuneet ja on myös palattu täysin treeniin. Hyppyjä en ole vielä ottanut, mutta eiköhän niihinkin vielä päästä kevään mittaan. Jälkiä olemme muutaman ajelleet ja tehneet esineruutua. Samat vanhat ongelmat näyttävät olevan edelleen tallella ;) Vauhtia on siis enemmän, kuin on tarpeen. Esineruudussa tuntuu toimivan ihan hyvin, samoin pikkuruutua ole kertaalleen testannut. Tottista on tehty palauttelumielessä pariin kertaan.

Rimpen kanssa on tehty vähän enemmän tottista ja ajeltu sitten jälkeä. Jälkeä ajaa metsässä nyt aika hyvin, hieman saisi tarkentaa ja huomioida esineitäkin paremmin. On kuitenkin ollut hyvin tyytyväisen oloinen metässä ajellessaan, joten en ole hirveästi puuttunut asiaan. Tosin siihenkin on nyt alettava keskittymään. Muutama jälki on tehty myös pellolla ja täytyy sanoa, etten ole ihan varma miten paljon jaksan Rimpen kanssa peltojälkeä hieroa. Kesän kuluessa se selviää. Yksi jälkikoe ehdittiin käydä kokeilemassa, mutta keskeytettiin heti jäljen jälkeen. Vettä oli tullut koko ajan kaatamalla jäljen päälle ja ajatukset hävisivät heti janan jälkeen turkin ravisteluun sun muuhun epäolennaiseen. No vähän lohduttaa, että puolet koirakoista keskeytti jäljen jälkeen... Tampereella korkattiin myös näyttelykausi ilman sen kummempaa menestystä. Käyttöluokasta ERI, mutta ei muuta, eli sertin metsästys jatkuu...

Pikkutytöt ovat keskittyneet paljon jälkeen ja ajavat molemmat ihan kohtuullisesti. Pientä hienosäätöä tarvitaan vielä tietenkin, mutta idea alkaa olla molemmille selvä. Jäljen ohessa on sitten tehty tottista, tavoitteena tehdä joka päivä jotain edes kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti