torstai 12. toukokuuta 2011

Paljon päivitystä...

No niin, kaiken tohinan keskellä on sitten taas päivittäminen hieman jäänyt.. :) Aloitetaan viime viikonlopusta, jolloin olimme sunnuntaina molempien koirien kanssa kansainvälisessä näyttelyssä Tampereella. Tuomarina oli Australialainen Wes Stacey. Roosan arvostelu kuului seuraavasti: Hyväntyyppinen, erittäin hyvä ilme, valppaana. Hyvä etuosa ja ylälinja. Voisi liikkua paremmin takaa. Voisi liikkua tasaisemmin. Tuloksena ERI, SA, PN4. Rimpen arvostelu oli seuraavanlainen: Hyvän tyyppinen narttu. Hankala käsitellä. Hyvä pää. Erittäin hyvä ylälinja. Erittäin hyvät takajalkojen liikkeet. Saisi olla tiiviimpi edestä. Esiintyy paremmin liikkuen kuin seisten. Tuloksena sitten jättiyllätys koko tukiryhmälle ERI, SERT, CACIB, ROP!!! Ryhmäkehässäkin päästiin vielä jatkoon... Ehkä se sitten kannatti harjoitella tuota esiintymistä :D Myös Marittan pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Exciting Äpple ja Mariannen rottweiler Heizelwood Chloe olivat ROP-koiria, joten menestystä tuli koko tiimille.





Maanantaina purutreenit oli peruttu, joten kävimme ottamassa peltojälkeä. Rimpellä oli nyt alussa suoraa, sitten vähän serpenttiiniä, jota ei ole ennen ajanut ja lopussa taas suoraa. Joka askeleella edelleen namia. Ajoi aika hyvin, serpenttiinissä huomasi, että se hidasti selkeästi. Nyt siis jatketaan sillä, ettei mene liian helpoksi ja ryntääminen jäisi vähemmälle. Roosalla oli jäljellään kaksi piikkiä, yksi kaarros ja kaksi suoraa kulmaa. Kulmat ja piikit oli vahvistettu namilla, koska esineitä ei ollut ennen loppua. Ajoi aika rauhassa ja tarkasti. Pari kertaa tarkisti jälkeä johonkin suuntaan, mutta kaiken kaikkiaan aika hyvä. Ilmaisu lopussa olisi saanut olla parempi. Jäljen jälkeen käytiin kentällä ottamassa piilon kierrot Rimpellä. Alkaa selvästi tajuta mikä on homman nimi.





Tiistai oli taas hakupäivä. Kävin ensin ottamassa kentällä setin tottista. Roosan kanssa tein seuraamista, jossa yritin lähinnä saada poikitusta pois... Tehtiin myös kaikki avoimen luokan jättöliikkeet, jotka olivat ihan ok. Sitten otettiin noutoa telineillä. Nyt palkkasin pelkästään kontaktista, eikä päässyt noutamaan ollenkaan. Lopuksi laitoin paikallaoloon Mariannen tehdessä liikkeitä. Rimpen kanssa otettiin lähinnä tokojuttuja. Kaukokäskyjä, joissa ei meinannut nousta istumaan, hyppyä, mikä on täysin levällään ja pois muistista, sekä noutoa, jossa nyt ei ole mitään uusia ongelmia. Noutoa tein sekä kapulalle menona, että pitona edessä. Ehkä ne siitä taas kun muistutellaan mieleen... Hakumetsässä Roosa teki aika rankan treenin. Radan pituutena oli 200m ja otin yhteensä 6 maalimiestä ja muutamia tyhjiä. Ensimmäinen etukulma piti olla suorapalkka, mutta ehti taas napata rullan, joten mentiin näytölle... Toinen etukulma oli suunnitellun mukainen ilmaisu. Kolmas pisto tehtiin tyhjänä ja neljäs taas normaalina ilmaisuna. Viides oli maalimies joka ei palkannut ollenkaan. Kuudes pisto oli taas tyhjä ja seitsemäs normaali ilmaisu. Viimeinen oli sitten suorapalkka jolle karkasi. Jo toiseksi viimeisellä maalimiehellä oli vähän sitä mieltä, että nyt kuuluisi palkata suoraan... Lähti erittäin hyvin aina etsimään joka lähetyksellä ja teki myös hyvät tyhjät. Selkeästi huonoimpina olivat näytölle lähdöt joissa jäi eteen pyörimään ja eteni muutenkin huonosti. Näihin täytyy nyt ottaa jotain motivointia mukaan...





Torstaina käytiin Parkanossa ottamassa treeniä vähän vieraammassa maastossa. Tehtiin metsään jäljet aikamoiseen ryteikköön, joten uskalsin tehdä Roosalle vain reilun 400m jäljen, koska pelkäsin eksyväni jälkeä tehdessä... Jäljellä oli 4 keppiä, joista 3 nosti. Se yksi keppi jäi toisen kulman jälkeen mahdollisesti siksi, että jäljellä oli pyörinyt jänis, jonka oikein näinkin... Koira ei muuten reagoinut otukseen, mutta pyöri tuossa kulmassa vielä normaalia enemmän. Ajoi muutenkin taas valtavalla vauhdilla, johon pitää saada taas pientä hillintää. Kepeistä palkkasin patukalla asiallisesti leikkimällä. Jäljen jälkeen käytiin PSPKK:n kentällä ottamassa tottista. Tein ensin Rimpellä seuraamista, joka oli ihan ok, välillä meinasi mennä vähän väljäksi. Sitten tehtiin noutoa taas sekä kapulalle menona, että pitona. Tein myös yhden kokonaisen noudon, jossa jäi edelleen kauaksi. Sitten tehtiin kaukokäskyjä, jotka olivat jo parempia ja reagoi hyvin käskyihin. Lopuksi vielä tokohyppyä, missä ensin kiersi takaisin, mutta hyppäsi sitten toisella yrityksellä. Roosan kanssa tehtiin myös seuraamista ja oli tänään yllättävän hyvä. Olisiko jonkin sortin auringon pistos... Lisäksi otin hyppy-, ja estenoudon ensin palkkaamalla kontaktista ja sitten ottamalla noudot. Ihan tyytyväinen voi olla kyllä molempiin koiriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti