maanantai 8. marraskuuta 2010

Treenailua talvisäässä

Taas oli sitten vuorossa purutreenit ja alle otettiin Marittan kanssa hieman tottista. Kentällä oli ihan täys talvi, paljon enemmän lunta ja pakkasta, kuin kotona... Mukana siis edelleen on vain Rimpe, Roosa kasvattelee mahaa kotioloissa. Aloitimme ihan perusseuraamisella, pientä häiriötekijää toki mukana. Aika hyvin pitää kontaktia yllä. Sitten luoksetulon pysäytykset, jotka teki kyllä nopeasti ja jäi taas merkistä tähyilemään yläilmaan... Mutta nopeasti pysähtyy, sehän on pääasia. Sitten tehtiin vähän kaukokäskyjä. Muuten olivat oikein hyviä, mutta hyppäsi kerran seisomaan(?) ja viimeisellä vaihdolla eteni niin paljon, että jouduttiin ottamaan uusiksi. Lopuksi tein vielä hyppyä. Aloitin taas pelkästä loppuosasta ja vasta tämän jälkeen tehtiin koko liike alusta loppuun. Eikä ollut moittimista, ihan hyvin teki toko-osuuden tänään.

Ja koska on maanantai, oli tietysti myös purutreenit. Tänään ei menty piilolle ollenkaan, vaan ensimmäinen setti haukutettiin ihan vain kentällä ja haettiin tunnetilaa ja kunnon puolustusta. Oli ihan ok, viimeinen puru jäi hieman huonoksi, vaikka korjasikin ihan hyvin. Toisessa setissä kokeiltiin irrotusta hiasta. Annettiin siis saalispuru ja siitä sitten irrotus. Kun irrotti hyvin, palkattiin heti uudella purulla. Yllättävän hyvin onnistui, ei ollut mitään ongelmia irrottaa hiasta sen ollessa kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti