sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Match show

Jep, tänään alotettiin sitten Ripan "näyttelyura" käymällä match showssa harjoittelemassa. Paikkana oli Teivon lämmin totohalli, joten tuli sitten samalla sitä hallikokemusta. Henkisenä tukena meillä oli Ripen kasvattaja Mia Leskinen, siskot Fanny ja Zira, sekä rotikkauros Nemo. Vaikka tapahtumasta ei nyt mitään varsinaista menestystä tullut, olen silti erittäin tyytyväinen että tuli lähdettyä. Ripa käyttäytyi melko suuren koiramäärän keskellä, ahtaassa tilassa erittäin asiallisesti ja jopa hillitysti. Selvästi se vähän aristeli, eihän tuo ole koskaan ollut moisessa tapahtumassa, mutta käytös oli koko ajan kehuttavaa. Kehässä sekä seisominen että juokseminen olivat vähän outoa, mutta onnistuivat kohtuullisesti, tuomaria selkeästi vähän pelkäsi. Ripa turvasi minuun aika paljon väentungoksen keskellä alkuun varsinkin, eli on saatu jonkinlainen suhde selvästi luotua. Hyvää teki myös se että lähdin kerrankin pelkästään Ripan kanssa, kun ollaan molempien kanssa liikenteessä, vie Roosa helposti enemmän huomiota. Eli kokemuksen kannalta erittäin hyvä iltapäivän viettotapa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti