lauantai 31. lokakuuta 2009

Hakua!

Käytiin ottamssa tänään Hämeenkyrössä haku-treeni aamulla. Roosan kanssa ensin molempiin etukulmiin ukot, ensimmäinen meni tosi hyvin, sekä pisto, että näyttö. Tosellekin pisto sinänsä meni hyvin mutta kompastui risuihin näytölle lähtiessä ja ulvahtikin hieman, joten jouduin tutkimaan koiran siisnä kesken kaiken. Mitään ei löytynyt ja koira ei ontunut, mutta meni näytölle hieman rauhaksiin. Unohti sitten kuitenkin haaverinsa ja seuraavat pistot, 2 tyhjää menivät ihan hyvin. On alkanut nyt tehdä riittävän syviä pistoja koko ajan. Takakulmissa oli taas ukot ja ensimmäiseen takakulmaan ei meinannut lähteä, tuijotteli vaan alueen ulkopuolelle ja yritti sinne. En tiedä mitä sielä sitten oli, muilla koirilla oli samat ongelmat tällä kohdalla. Lopulta äänen avustamana löysi perille, näyttö ok. Näillä kolmella maalimiehellä otin hallintaan ennen palkkausta. Viimeiselle lähti taas ihan hyvin ja lähti näytöllekin hyvin, ukko pakeni ja päästiin palkaamaan koira parhaalla tavalla. Ripan kanssa otettiin sitten edelleen simppelisti niin, että näki kun ukot menevät metsään. Nyt näytettiin kaksi ukkoa kerralla, mutta toisella jouduttiin ottamaan lisäksi haamu. Oli siis ehtinyt jo unohtaa että molemmille puolille meni ukot. Ripalla yhteensä 4 ukkoa, palkattiin ensin metsässä nakilla ja tuotiin sitten leikkien keskilinjalle. Ripan kanssa taidan tehdä niin että siirrytään vallan haamuharjoituksiin seuraavalla kerralla. Huomenna onkin sitten pelkän Ripan vuoro olla "tähtenä" mennään match showhun opettelemaan näyttelykäyttäytymistä... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti