torstai 15. lokakuuta 2009

Hakua! -ja vähän tottista.

Roosan kanssa tein aamulla kaukokäskyjä niin, että välillä palkkasin vain istumaan noususta ja välillä tein useamman vaihdon. Toimi ihan hyvin. Lisäksi otin luoksetuloa, välillä ihan läpijuoksuna koska on alkanut nyt ennakoida pysähdystä tosi paljon, ja välillä otin pysähdyksen kanssa. Pysäytyksessä annoin lisäksi reilun suullisen käskyn tueksi ja toimi näin vähän paremmin. Ei tämä taida silti kyllä olla mitään meidän bravuuriliikkeitä... Ripan kanssa otettiin lyhyitä pätkiä seuraamista ja siitä liikkeestä istumista. Ihan hyvin meni. Lopuksi otin luoksetulon niin että palkkasin suoraan ripeästä luoksetulosta. Ettei käy niin että rupeaa jarruttelemaan liikaa, kun nyt on otettu vain sitä eteentuloa.

Illalla oltiin sitten ottamassa hakua. Roosalla tein niin että ensimmäinen etukulma oli tyhjä, en laittanut koiralle kaulaan rullaa ollenkaan ettei pääse tekemään valetta. Lähti ensin vinoon ja jouduin lähettämään uusiksi. Toinen yritys oli ok. Toisessa etukulmassa oli maalimies joka palkkasi suoraan koiran tullessa. Kolmannelle pistolle laitoin rullan kaulaan ja koko juttu normaalisti, näyttöineen kaikkineen, ok. Neljännelle muuten sama, mutta maalimies pakeni taas koiran nähdessään. Näytöt ovat nyt tulleet selkeästi paremmiksi, tänään ei ollu niissä mitään ongelmia. Muutenkin oli ihan hyvä ja aika aktiivisesti tekemässä töitä. Otin sitten tätä lajia Ripallakin kun ryhmä on nyt vähän pienempi. Sille tehtiin helppo aloitusharjoitus eli näki kaikki neljä ukkoa kun vuorotellen menivät metsään. Siitä lähetys ja maalimiehet palkkasivat nakeilla ja toivat takaisin keskilinjalle.Laitoin rullan kaulaan hakkaamaan jo alusta saakka, että tottuu siihen että roikkuu siinä eikä ehkä opettele hamuamaan sitä suuhunsa jatkuvasti. Helppo juttu, tästä jatketaan sitten pikkuhiljaa eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti