torstai 26. marraskuuta 2009

Keskiviikon pikatottikset

Otin kentällä tottista keskiviikkona ennen käyttökoirien syyskokousta. Melko lyhyesti ja Roosalla nyt ensimmäisen kerran kokeen jälkeen... Roosan kanssa siis keskitytään nyt hallintaan, mikä on tietysti siinä mielessä haasteellista että pakka leviää käsiin aina vasta kokeessa. Tähän saattaa vaikuttaa erilainen tunnetila ko.tilanteessa. Roosan kanssa otin tiukasti seuraamista niin, että kannoin oikeassa kädessä kapulaa koko ajan. Muutama ylilyönti meinasi tulla, näihin puutuin heti ottamalla pakotteen pannasta. Tein aika pitkää pätkää ja palkkasin harvoin. Lisäksi otin metallinoudon pari kertaa ja tämä liike toimi erittäin hyvin. Pitäisi varmaan treenata pelkällä metallilla, kun se tuntuu olevan ainoa mitä ei pure... Kolmantena liikkeenä tokohyppy. Tässä tein niin, että jätin koiran esteen taakse vinoon ja käskytin toiselta puolelta. Kokeilin siis tekeekö saman virheen kuin kokeessa, jolloin olisin päässyt siihen puuttumaan, mutta eipä tuo ansaan langennut. Lopuksi vielä koko liike ja oli ihan hyvä. Ripan kanssa tein seuraamista. Silläkin jo melko pitkää pätkää ja hihnassa koko ajan. Paljon käännöksiä molempiin suuntiin. Toimii ihan hyvin, välillä pyrkii vähän edistämään. Lisäksi tehtiin vähän liikkeestä istumista, pystyin jo kävelemään muutamia askeleita koiran luota pois ja palkkaamaan vasta palatessa. Tämä jättöliike on edistynyt hyvin, kun vain muutkin saisi samaan malliin... Kokeita ei nyt ole sitten tiedossa ennen ensi vuotta ja itseasiassa molemmilla koirilla pitäisi juoksun alkaa lähiaikoina. Pientä treenitaukoa on siis luvassa, tosin sitä tuntuu tulevan muutenkin kun kenelläkään ei ole talvisaikaan motivaatiota tiiviiseen treeniin... Alkaa yksin pihassa tottistelu tuntua hieman turhalta, etenkin Roosan kanssa, jolle vieraat tilanteet ja häiriöt olisivat parasta treeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti