tiistai 2. maaliskuuta 2010

Jotain säätöä...

Tehtiin pihassa pikku tottikset iltapäivällä. Roosan kanssa aloitettiin pienellä mielenhallinnalla noutokapulan kanssa. Annoin kapulan suuhun ja palkkasin kun oli purematta. Tästä sitten vielä jatkoin niin, että otin muutaman askeleen taaksepäin Roosan odottaessa kapula suussa ja käskin tästä tuomaan. Taas palkka kun oli purematta ja luovutti suorassa. Palkkasin lihapullalla totutusta poiketen, jottei vietti nousisi liikaa. Tämän jälkeen harjoiteltiin luoksetuloa. Ensin otin pelkkää maahanmenoa ja nyt jätin pallon taakse palkaksi. Riittävän monta kertaa kun tehtiin näin niin lakkasi ennakoimasta pysähdystä. Maahanmeno saisi olla nopeampi... Lopuksi alin tehdä tätä koko liikkeenä, eli otin mukaan sekä seisomisen, että maahanmenon. Onnistui kohtuullisesti, reagoi käskyihin kyllä, mutta olisi saanut tässäkin toteuttaa nopeammin. Tietää kuitenkin idean... Jollain tarvitsisi vain saada se täsmällisyys. Viimeksi otettiin yksi hyppynouto, joka oli lähes täydellinen. Hyvä nouto, luovutti purematta ja suoraan. En siis ottanut enempää, turha lähteä kaivamaan virheitä ehdoin tahdoin...

Rimpen kanssa taas aloitettiin erilaisilla asennonvaihdoilla; sivulletuloilla, maahanmenoilla ja siitä istumaannousuilla. Tarvitse näihin varmuutta, joten sen takia niitä nyt hinkataan. Sitten liikkestä maahanmenoa ihan kisanomaisena liikkeenä. En siis palkannut nyt maahanmenosta vaan tein koko liikkeen perusasentoon päättyen. Välillä teki ihan hyvin ja välillä tarvitsi kaksi käskyä. Hinkattiin näitä useampi kerta ja kun teki hyvin niin lopetin ja viimeisen kerran palkkasin vain maahanmenosta. Sitten vielä jatkettiin hypyn opettelua. Nyt hyppäsi lähes joka kerta ensimmäisellä käskyllä, muutaman kerran käytin vartaloapua. Pikkuhiljaa siis tämäkin asia menossa jakeluun saakka...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti