sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Viikonlopun viettoa

Lauantaina päästiin pitkästä aikaa takaisin treenien pariin, kun saatiin hankittua uusi auto millä kulkea. Käytiin tekemässä ensin pienet tottikset Areksen  ja Paulan kanssa ja mentiin siitä hakuilemaan. Areksen kanssa tein ensin pienen paikallaolon, jossa alkuun hieman piipitti, mutta rauhoittui sitten hyvin. Tämän jälkeen tein typistetyn kaavion seuraamista ja jättöliikkeitä. Istumiseen vaati pienen vartaloavun, jonka kanssa toimi ihan hyvin. Maahanmenoon tarvitsi huomattavasti selkeämmän avun. Seisomista ei otettu, koska tarjosi sitä koko ajan muutenkin... Paula teki ihan pienen pätkän seuraamista, lähinnä siksi ettei ala ennakoida jättöliikkeitä ensimmäisenä tuleviksi liikkeiksi. Seuraamisen jälkeen tein jättöliikkeet, joista istumisessa ei ongelmaa. Maahanmenoa tein juoksusta selvän käsiavun kanssa ja palkkasin namilla heti kun meni maahan. Lopuksi otin yhden juoksusta seisomisen, missä ei ollut ongelmaa. Hakutreeneissä tehtiin puhtaasti ilmaisuharjoitus. Areksella oli ensimmäistä kertaa norjalainen kiintorulla kaulassa ja opeteettiin lähinnä sen kanssa toimimista. Aika hyvin alkoi hoksaamaan mikä on homman nimi ja teki ihan hyviä ilmaisuja.

Tänään olin ensin Areksen kanssa Porissa KV-näyttelyssä. Dobbereita oli ilmoitettu vain 5 ja uroksia oli Areksen lisäksi yksi valioluokan uros. Tulos oli kuitenkin se mitä toivottiin, eli paras uros 1 ja sai sertin ja cacibin. ROP-kehässä hävisi nuorelle ruskealle nartulle ja oli näin ollen vastakkaisen sukupuolen paras. Tulos oli siis täydellinen, kun ei tarvinnut jäädä isoja kehiä odottelemaan :D Arvostelu oli seuraavanlainen: " Hyvä pää ja yleisvaikutelma, oikeanlainen purenta, tummat silmät, hyvin asettuneet korvat, hyvä niska, hyvä ylä- ja alalinja, hyvät etu- ja takakulmaukset, hyvät tassut, hyvät merkit, hyvä häntä, kantaa itsensä ryhdikkäästi liikkeessä." Tuomarina oli Irlantilainen June Wall. Illalla oltiin Toven kanssa aksaamassa kesätauon jälkeen. Tehtiin ensin pientä ratapätkää, jossa joutui oikeasti vähän ohjaamaankin. Terrieri meni kovaaaaa..... En meinannut perässä kestää. Mutta yllättävästi siltä löytyi vähän myös ohjattavuutta ja pätkä saatiin onnistumaan. Kovaa sen kanssa tullaan kyllä menemään ja asioita joutuu ennakoimaan paljon... Toisella kierroksella alettiin harjoitella keppejä ohjureiden kanssa ja suhtautui asiaan yllättävän rauhallisesti. Ei siis syöksynyt esim. päin ohjureita tai mitään muuta sen tyyppistä mitä voisi odottaa.

Torstaina muuten saatiin iloinen uutinen, kun Pippa ultrattiin. Pippa on tiine ja pentujen odotetaan syntyvän elokuun lopussa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti