torstai 11. toukokuuta 2017

Metsässä- linnulla- pellolla- metsässä- kentällä- pellolla

Tuossa otsikossa tämä viikko hyvin pitkälti onkin. Tiistaina kävin aamulla ensin Toven kanssa jäljellä. Hetki on aikaa edellisestä verijäljestä, kun kelit ovat olleet hieman vaihtelevat... Ajoi tällä kertaa varsin mukavasti ja oli sen oloinen, että on tietoinen siitä mitä on tekemässä.
Iltapäivällä käytiin sitten Roman kanssa ensimmäistä kertaa oikeasti linnulla. Virroilla oltiin kyyhkysillä treenaamassa ja lähinnähän tuossa näkee, että mitä koira tekee linnun siivittäessä. Hyvin pysähtyi ja kiltisti tulee pillillä luokse. Vihdoin sain myös hankittua pari pientä telkkää noutolinnuiksi ja nyt on jatkettu noutotreeniä niillä. Tosi hyvin on lähtenyt tuomaan kylmää lintua. Nyt treenit on taas vähän helpotettu ja siirryin eteiseen tekemään ensimmäiset linnulla tehtävät noudot, ettei tule mitään suurta takapakkia. Huomenna ajattelin jo siirtyä ulos, koska ihan samalla tavalla se noutaa lintua, kuin damiakin. Mutta tosiaan tiistai-iltana oltiin sitten vielä Pippan ja Areksen kanssa pellolla. Molemmilla kulmajälki, joissa kulmat oli namitettu. Ares oli aika hyvä, varmuutta vaan jäljestykseen tarvitsee, mutta paransi koko ajan loppua kohden. Pippa taas aloitti varsin heikolla esityksellä ja ajoi ensimmäisestä kulmasta ihan hutiin. Paransi kuitenkin loppuun päin ja viimeinen suora oli jo ihan jees. Pippan jäljellä oli ikää n. 1,5 tuntia ja pituutta 600 askelta.

Tänään aloitettiin treeniurakka metsästä. Ares teki siellä ensin tarkkuusetsintää, jossa oli taas hirveästi ongelmia. Se oli jo yhtenä päivänä ihan jees, mutta nyt ei onnistunut taas mitenkään päin. Jouduttiin palaamaan metalliesineestä takaisin täytemunaan ja sitten uudestaan metalliin, että lähti onnistumaan. Tämän jälkeen otin pudotetun esineen, jota ei ole juurikaan tehnyt myöskään. Intoa on, mutta käsitys hommasta vielä puutteellinen. Saisi siis irrota paremmin esineelle. No tätä on onneksi helppo työstää... Näiden jälkeen tehtiin Marittan kanssa pieni esineruutu. Leveyttä 25m ja pituutta 50m, tavoitteena irtoaminen. Ares haki 3 esinettä aika hyvin, tuonnissa on pientä hiomista. Neljännen esineen kanssa tarvitsi aika läheltä lähetyksen, että hoksasi sen. Kyseessä oli muoviankka ja Areksella ei kovia muoviesineitä ole ihan hirveästi ollut.

Metsän jälkeen jatkettiin kentälle, jossa Pippa teki ensin vähän toko-juttuja. Pippan kanssa on näitä tehty kotonakin ja jatketaan tosiaan ruudun hieromista targetin avulla ja merkin kiertoa. Molemmat alkaa pikkuhiljaa hoksata. Tehtiin myös muutama istumaan nousu kaukoista. Hieman tuppasi hyppäämään eteenpäin tänään aina noustessa istumaan... Pikkutytöistä Tove harjoitteli kentällä luoksetuloa pillillä ja paikallaan istumista. Kotona otettiin sen kanssa sitten vielä noutoa, mitä tehdään nyt joka ilta ja se onkin mennyt luopumisen kautta parempaan suuntaan.Tehtiin myös istumisesta luoksetuloa, jotta alkaisi hoksata sen pillin merkityksen. Romalle aloin ottamaan myös istumisliikkeeseen pillimerkin. Lähinnä tätä nyt työstettiin tänään. Tarkoitus on opettaa sille istumiseen myös käsimerkki. Areksen kanssa tehtiinkin sitten melkein koko kaavio parina Marittalle. Liikkeet suoritti hyvin, pientä viilausta on vielä siellä täällä. Jättöliikkeiden valmistelevissa osuuksissa edistää aika helposti ja maahanmeno vaatii kaksi käskyä. Pieniä kauneusvirheitä on siis siellä ja täällä, mutta niiden työstäminen ei ole varsinaisesti iso asia. Sen sijaan paikallaolosta ampaisi iloisesti pois, kun karvakoira suhahti ohi. Kääntyi takaisin kyllä heti kun karjaisin, mutta silti on näköjään toisen näköinen koitta varsin suuri häiriö tässä. Hyvä että tuli ilmi tässä vaiheessa, päästään tätä paikallaoloa häiriön kanssa sitten tekemään...

Lopuksi kävin vielä Pippan kanssa pellolla, jonne olin tehnyt jäljen vanhenemaan. Ikää sille tuli nyt 3,5 tuntia ja pituutta aika lailla tuo sama 600 askelta. Alku oli oikein hyvä ja ajoi syvällä nenällä intensiivisesti. Ennen viimeistä kulmaa ja suoraa tapahtui kuitenkin jotain ja viimeisen kulman sössi täysin ja hävitti jäljen siinä. Löysi sen kyllä sitten uudestaan ja ajoi loppuun ihan hyvin. En tiedä mistä nämä yhtäkkiset harhaan ajot johtuvat, ilmeisesti ei vain ole riittävän hereillä. Ikävää on se, että näyttää siltä, kuin jäljestäisi normaalisti, mutta jatkaakin harhaan. Noh, eihän siinä auta kun lisää treeniä vaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti