tiistai 21. helmikuuta 2017

Uusi viikko käyntiin

Eilen käytiin tekemässä vähän tottista Hämeenkyrössä. Ares teki ensin ihan perusjuttuja. Seuraamista ja siinä otettiin paljon käännöksiä, erityisesti täyskäännöksiä. Huomio ohjaajan suorassa pysymisessä ja koiran pysymisessä tiiviinä käännöksissä. Täyskäännökset ovat oikeastaan se ainoa kohta missä menee väljäksi. Toisen kierroksen Ares teki liikkeestä seisomista ruokapalkalla. Tämä liike on edelleen alkutekijöissä ja nyt tehtiin sitä ensimmäisen kerran muualla, kuin kotona. Jonkinlainen idea alkaa kuitenkin olemaan siitä mitä on kyseessä. Paula teki myös ensin seuraamista ja sen jälkeen juoksusta seisomaan jäämistä. Ensimmäistä kertaa tehtiin tätä liikettä. Muutamia kertoja teki ihan hyvin, välillä tarvitsi apua tajutakseen, että kyseessä on seisomisliike vaikka juostaan. No kesään on vielä aikaa, joten ehditään nämä jättöliikkeet juoksusta hioa kyllä kuntoon. Pippa teki sitten liikkeestä maahanmenoa, jossa ei ollut ongelmia. Lisäksi tehtiin kaukokäskyjä. Muutamia kertoja liikkui turhan paljon paikaltaan. Osittain teki kyllä myös hyviä asennonvaihtoja. Pyrin palkkaamaan paljon istumaannoususta heti, mutta joitain kertoja jouduttiin ottamaan sitten uusiksi liikkumisen takia

Tänään kävin nopeasti aksahallilla tekemässä Pippalla vähän keppejä ja rengasta. Keppeihin tuli kivasti varmuutta lisää, kun saatiin kunnolla toistoja. Myös rengas sujui ihan ok alkukangertelun jälkeen. Pitäisi vaan päästä useammin työstämään sen kanssa nimenomaan esteosaamista itsekseen niin hyvä tulisi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti