maanantai 2. tammikuuta 2017

Ilmaisutreeniä

Eilisten hakutreenien jatkumona käytiin tänään kentällä tekemässä muutamia ilmaisutreenejä. Arekselle on siis ilmaisutavaksi valittu rulla. Itse koen rullailmaisun helpommaksi rakentaa, se on jostain syystä paremmin käteen sopiva. Osasyynä tässä on myös se, että Areksella treenataan myös suojelua, enkä halua mitään sotkemisen mahdollisuutta näiden kahden lajin välillä. Pääsääntöisesti siis ne koirat, jotka minulla treenaavat suojelua, ovat haussa rullakoiria. Itselläni Paula on ainoa haukkuva ja sille se on tehty ilmaisuksi syystä, että sen kanssa ihmisen kaikki toiminta harrastaessa lähtee vaatimalla aktiivisuutta haukulla. Tällä hetkellä Arekselle tosiaan vasta rakennetaan ilmaisua irtorullilla ja alkuopetus on mielestäni parempi tehdä kentällä erillään varsinaisesta etsinnästä. Otettiin 5 ilmaisua ja kaikki siis irtorullalla. Pientä sähläystä oli ilmassa, meni hetki uutta maalimiestä ihmetellessä ennen kuin muistui mieleen mikä on homman nimi. Aika hyvin tuo ilmaisu muuten jo kulkee, ymmärtää hakea rullan ja lähteä näytölle. Rulla myös tulee hyvin loppuun saakka ja luovuttaa sen edessä istuen. Rullatreeneissä Ares on palkattu taistelemalla ja metsässä ruualla. aika näyttää tullaanko se siirtämään taistelupalkalle myös metsässä. ilmaisutreenin lisäksi tein Pippalla vähän hömppätottista, liikkeestä seisomisia muutaman ja kaukokäskyjen istumaannousun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti