perjantai 16. syyskuuta 2011

Lisää Peltoilua...

Tavoitteen mukaisesti olemme tosiaan ajaneet joka päivä pellolla jonkinlaisen jäljen. Keskiviikkona oltiin Hämeenkyrössä ja Rimpen kanssa jatkettiin aikalailla samoissa teemoissa, eli kulmien varmistelua. Täytyy sanoa, että on kyllä viikon aikana myös saanut varmuutta noihin kulmiin. Keskiviikkona esineistä jäikin sitten puolet ilmaisematta... Myös vauhtia oli ehkä hiven liikaa... Roosalla oli aika perusjälki, muutama piikki ja kaarros. Lisähaasteen Roosan jäljelle toi ihan sen nenän edestä lentoon lähtenyt lintu. Vaan eipä tuo mitään tipusta piitannut, jatkoi vain jäljestystä. Roosan ilmaisut olivat hieman parempia, kuin edellisinä päivinä, mutta eivät vieläkään mitää hyviä. No Jäljestäminen itsessään kuitenkin sujuu hyvin, nyt vain yritämme saada ilmaisut riittävän hyviksi. Jäljen jälkeen käytiin vielä kentällä ottamassa Rimpen kanssa ryhmäpaikallaolo, joka sujui ihan hyvin.

Torstaina tein tallilla ollessani jäljet, Roosalle pelkkiä piikkejä sisältävän, jonkin verran vahvistetun jäljen joka päättyi palloon. Ajoi yllättävän hyvin, piikitkin menivät ihan asiallisesti. Ja koska esineitä ei ollut, ei ollut myöskään mitään konfliktitilanteita, vaan koira päätti jäljen iloisena pallolle.. :) Rimpen jälki oli pelkkä esinesuora, koska keskiviikkona siinä oli ongelmia. Parin ensimmäisen kohdalla jouduin huomauttamaan asiasta nyppäisemällä liinasta, sen jälkeen ilmaisi ihan hyvin. Huomautin liinasta nyt myös liiallisesta vauhdista, koska saisi jäljestää hieman hitaammin, jolloin pysyisi tarkempana. Tästä ei ottanut mitenkään nokkiinsa vaan paransi koko ajan loppua kohti.

Perjantaina jatkettiin edelleen tallilla jäljestystä. Roosan jälki oli tänään pelkkiä kaaria, koska ne ovat sille jostain syystä vaikeita. Lisäksi oli 4 esinettä, jotka ilmaisi seisomalla. Kaarilla oli siellä täällä namia tukemaan koiran jäljestystä. Jälki meni kohtuullisesti kovasta tuulesta huolimatta. Muutaman kerran tarkisteli eri suuntiin ja lopussa teki yhden hieman isomman kierroksen,mutta muuten pysyi jäljen päällä melko hyvin. Rimpen jälki oli taas kulmia, joista kahta viimeistä ei oltu enää vahvistettu namilla, ainoastaan tiheämmällä askeleella. Ehkä täytyy pikkuhiljaa uskoa, että on jotain oppinut, koska ajoi kulmatkin ihan hyvin. Yleisesti ottaen oli pientä varmistelua tämänkin koiran toiminnassa, mutta tuuli oli tosiaan melko kova, joten laitan osan sen piikkiin. Esineilmaisuissa ei ollut nyt mitään sanomista, esineitä oli jäljellä 4. Jäljen lisäksi tehtiin illalla Rimpen kanssa kentällä vähän tokoa.. Käytännössä siis kerrattiin seisominen, kaukokäskyt, luoksetulon pysäytys, hyppy ja nouto. Luoksetulossa ei pysähtynyt ensimmäisellä kerralla ja kaukoissa oli välillä pientä hyppäämistä istumaan, mutta muuten meni ihan ok. Noutoa otin sekä jaettuna osiin, että kokonaisena liikkeenä. Laitan tähän joitain kuvia kesän kokeista, Roosan kuvat ovat piirinmestaruudesta ja Rimpen jälki 1:stä. Kaikki kuvat on ottanut Minna Saarinen.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti