keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tottistelua

Illalla käytiin kentällä tekemässä vähän tottista koirien kanssa. Rimpen kanssa aloitin tokon luoksetulolla ja tein pallon kanssa pari pysäytystä. Näyttivät sujuvan ihan hyvin joten viimeiseksi otin pysäytyksen heittämättä palloa heti. Toimi ihan hyvin, näitähän ei pitkään aikaa olekaan tahkottu. Sitten tehtiin kaukokäskyjä istu-maahan vaihdoilla. Pari kertaa istumaannousut jäivät hieman huonoiksi, mutta muuten oli ihan pätevä. Rimpen osalta taitaa tuo PK-puoli olla tältä kaudelta paketissa, korkeintaan FH-koe voidaan käydä katsomassa, jos näyttää pelittävän hyvin. Ja tarkoituksena olisi tosiaan käydä vielä kerran tokon avointa yrittämässä ennen pennutusta. Rimpelle odotellaan juoksua loka-marraskuulle ja se on tarkoitus astuttaa uroksella VPG3 IP3 FH1 Puma vom Eschenbruch. Pennut syntyvät minun luonani Dargaard-kennelin nimiin, koska Rimpe on sijoitusnarttu. Ja myös Roosalle on suunnitelmissa astutus, mutta siitä lisää jos narttu tiinehtyy... Roosan kanssa tehtiin Rimpen jälkeen taas kentälle tuloa oikeassa moodissa ja siitä vähän seuraamista. Eipä ollut valittamista, Roosalle tuntuu tälläinen treenaaminen sopivan parhaiten. Rimpellä otin lopuksi vielä paikallaolon, jossa ei ollut ongelmia. Molemmat myös hyppäsivät "jumppasarjaa" kun nyt Minna oli sellaisen aktiivisena rakentanut... Tulipa treenattua tekniikkaa pienillä esteillä.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti