tiistai 4. tammikuuta 2011

Pienet pihatottikset

Rimpen kanssa tein muutaman toko-liikkeen aamulla pihassa. Aloitettiin liikkeestä seisomaan jäämisillä. Yhteensä 4 kertaa toistin ja kaikki onnistuivat. Ehkäpä on palauttanut mieleensä miten tämä liike kuuluu tehdä, tai ainakin mitä käsky tarkoittaa... Sitten otettiin sarja kaukokäskyjä. Näissä ei ollut suurempia ongelmia, jonkin verran liikkui sivusuunnassa, mutta ei pahasti. Viimeisenä sitten luoksetulon pysäytystä, jota jouduin hinkkaamaan udeampaan kertaan. Ensin ennakoi pysähdyksen, josta en palkannut vaan kutsuin luokse. No sitten alkoi tehdä läpijuoksua, joten päädyin käyttämään ääntä pakotteena. Muutaman kerran hinkattuamme saimme kyllä ihan onnistuneitakin pysäytyksiä ja riittävän pitkältä matkaltakin. Toivotaan, ettei liike mene ihan sössöksi ennen sunnuntaita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti