tiistai 14. syyskuuta 2010

Kaikkee pientä.. ja toivottavasti KOIRAVAUVOJA!!

Treenailut on tosiaan olleet aika vähissä nyt molempien koirien juoksun vuoksi. Roosaa pystyy treenaamaan aika hyvin juoksunkin aikana, mutta Rimpen ajatukset ovat olleet ihan muualla... Mutta tärkeimpänä kaikista tapahtumista; Roosa kävi eilen sulhasen luona! Sulhoksi on valittu Tarja Ivakon omistama uros Darya´s Dall Defender ja pienestä alkukankeudesta huolimatta astuminen onnistui eilen. Huomenna on vielä tarkoitus tehdä toinen retki.

Treenaaminen on muuten painottunut lähinnä peltojälkeen, jossa Roosa on tehnyt varsin vaihtelevia suorituksia. Kulmat ja korrekti ilmaisu ovat ne suurimmat ongelmakohdat edelleen. ilmaisee kyllä, mutta vähintään vinossa... Harkinnassa onkin ensi kesälle ilmaisun vaihto esineen tuomiseen kaikissa treenilajeissa. Rimpe ei ole ajanut kunnolla koko juoksun aikana. Ovat vissiin olleet ihan muuta hajut, jotka kiinnostavat... Viime viikolla ajoi kohtuullisesti ruoka-avusteista jälkeä ja malttoi jopa ilmaista.

Tänään oltiin Roosan kanssa pitkästä aikaa hakua ottamassa. Tauko näkyi yli-innokkuutena ja säheltämisenä... Karkasi ensimmäiselle ukolle ja sen, sekä sitä seuranneiden huonojen ilmaisujen seurauksena sahasi väliä useampaan otteeseen. 2. ukko oli suorapalkka ja sinnekin vaati 2 lähetystä. Sitten välissä pari tyhjää, jotka menivät yllättävän ok. Viimeisenä piti olla suorapalkka, mutta koira tuli pistolta rullan kanssa, joten laitoin näytölle. Vei oikeaan paikkaan, vaikka ei ollut siellä kuulemma etsiessä käynyt..? Tiedä sitten tuon aivoituksista miten toimi... Pääasia kuitenkin, että löysi ukon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti