sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tottiksen tynkää...

Käytiin iltasella ottamassa pikku tottistelut Hämeenkyrössä ja taas tein vain Rimpen kanssa. Aloitettiin seuraamisella samaan tyyliin, kun viimeksikin. Aika lyhyttä pätkää siis seurautin ja kieputtelin paljon kulmia ja kaarroksia molempiin suuntiin. Yritämme edelleen saada varmuutta käännöksiin. Siinä sivussa otin muutamia nopeita sivulletuloja ja palkkasin niistä. Tästä jatkettiin sitten taas liikkeestä istumiseen. Nyt jatkoin kävellen koiran luota pois ja pysyi hyvin istumassa joka kerta. Muutaman kerran tuli oikosulku mitä oltiin tekemässä, mutta pääasiassa toimi ihan hyvin. Sitten henkilöryhmään, jossa oli ensimmäiseksi menossa tervehtimään Marittaa.. Annoin hihnasta pakotteen ja tämän jälkeen toimi siten miten pitääkin. Marju tuli kentälle suorittamaan liikkeitä ja laitoin Rimpen paikallaoloon. Paikallaolo oli tarkoituksella aika pitkä ja lopussa tein vähän kevätjuhlaliikkeitä katsoen miten koira reagoi. Ja lähtihän se paikoiltaan. Kävin palauttamassa toruen takaisin ja jatkoin liikehtimistä kunnes pysyi niiden ajan paikallaan. Viiimeisenä otin sitten vielä A-esteen muutaman kerran edestakaisin kahden patukan avustuksella.

1 kommentti:

  1. Olet sä kyllä ihanan aktiivinen noiden koiriesi kanssa ja tää blogi on kiva :) Tsemppistä loppukevääseen, minä jatkan lukijana!
    - Juusi -

    VastaaPoista