perjantai 18. syyskuuta 2009

Vaivialla...

Aamusella lähdin tyttöjen kanssa kentälle tarkoituksena ottaa hieman tottista... Roosalla ensin seuraamista ja täyskäännöksiä, tavoitteena hioa hieman nopeammaksi käännökset. Oli ihan ok. Sitten liikkeestä seisomaan jäämistä niin, että jätin pallon aina taakse ja hyvästä pysähdyksestä vapautin sinne. Viimeinen kerta niin että otin luoksetulon ja sen jälkeen seisomisen,ok.Tämän jälkeen nouto, tasamaa, hyppy ja estenouto järjestyksessä ja kaikissa palkka kontaktista. Sitten uusi kierros ja nyt ihan noutoina. Sujui näin hyvin. Lopuksi eteenmeno, olin vienyt etukäteen palkan aika kauaksi kentän perälle. Juoksi käskystä ensin puoleen väliin ja totesi että ei ole palkkaa ja sitten toisella käskyllä juoksi loppuun saakka. No, toivottavasti oppi juoksemaan pidemmälle. Sitten tarkoitus oli vaihtaa koirat, mutta autolle tullessani huomasin Ripan saaneen itsensä irti autoon ja hypänneen ovet lukkoon!! Mitäpä siinä muuta kun odoteltiin 2 tuntia että saatiin vara-avaimet, onneksi oli kaveri joka lähti tuomaan...Tällä välin otin vielä vähän lisää seuraamista sekä tokohyppyä matalana. Palkka esteen takana istumisesta muutaman kerran ja sitten koko liike ja palkka siitä. Odotteluun tärvääntyi sitten koko suunniteltu treeniaika joten Ripan treenit menivät siinä tältä päivältä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti